Seppo Saves (1940–2013) oli helsinkiläinen valokuvaaja ja taiteilijaprofessori, joka teki pitkän uran lehtikuvaajana. Saves tunnettiin myös kärkkäänä kuvajournalismin ihanteiden puolestapuhujana sekä lehtikuvan puolustajana. Saves kuului lehtikuvan uudistajiin.
Saves työskenteli pitkän uransa aikana mm. Lehtikuvassa, Uudessa Suomessa ja Apu-lehdessä sekä Suomen Kuvalehdessä ja Viikkosanomissa. Kuvaustyön rinnalla Saves oli keskeinen vaikuttaja alansa ja ammattikuntansa yhteisöissä. Saves opetti paljon lehtikuvausta ja julkaisi useita kuvateoksia.
Seppo Saves kirjoitti kuvajournalismin käsikirjan ”Kuvajournalismi – Sellaisena kun olen sen kokenut” vuonna 1986. Saves painotti teoksessaan, että kuvaajien tulisi oikeasti ymmärtää mitä ovat kuvaamassa. Kuvaajan tuli varustautua tiedollisesti sekä tutustua kaikin puolin kohteeseensa. Saves myös puhui kuvan luonnollisuuden puolesta. Kuvajournalistisessa ohjelmassaan hän sitoutui vahvasti dokumentaarisuuteen.
Saves korosti, että lehtien tulisi oikeasti hyödyntää kuvaajan ammattitaitoa lehdentekoprosessissa. Kirjoittavien toimittajien tulisi pyrkiä ymmärtämään, miten kuvaaja ajattelee kuvin. Laadukkaita kuvia tulisi arvostaa, eikä kuvia tulisi muokata ilman kuvaajan lupaa.
Saveksen mukaan lehtikuvan tehtävä on välittää tietoa kuvallisin keinoin. Ja tähän ei todellakaan Saveksen mukaan käynyt millainen kuva tahansa. Kuvan tuli olla laadukas ja lehtikuvaajan tuli tuntea kuvattavan asian taustat sekä osata visualisoida näkemänsä. Kuvaajien tuli Saveksen mukaan seurata taustalla ja pyrkiä totuudellisuuteen. Tuli ehdottomasti välttää ”asetelmia”, kuvia joissa kuvaaja on puuttunut kuvattaviin.
Vuonna 1961 Saves siirtyi työskentelemään Apu-lehteen ja teki kolmen kuukauden kuvausretken Uudelle Guinealle professori Erik Allardtin ja reportteri Heikki Brotheruksen kanssa. Kuvat kertovat voimakkaita tarinoita paikallisen väestön elämästä. Kuvasarja julkaistiin neljässä peräkkäisessä Apu-lehdessä vuonna 1962 (nro. 41–44). Laaja teksti- ja kuvasarja tarkastelee värikkäin sanankääntein länsimaisen ihmisen silmin elämää Uudella Guinealla.
Uuden Guinean kuvissa Saves tarkkailee ihmisiä, heidän olemustaan ja eleitään. Hän on tallentanut mietteliäät kasvot, suoraan silmiin katsovan hymyn ja kuvasarjan lastaan pesevästä äidistä. Saves on antanut ihmisten olla luonnollisesti kuvissa ja hän olikin erityisen kiinnostunut ihmisen luonnollisesta tavasta tarkkailla ympäristöään ja ympäröivää maailmaa.
Kuvausryhmä vieraili Mount Hagenissa, jossa pidettiin YK:n komission kokous. Paikalle on kerääntynyt runsain joukoin ihmisiä, heimopäälliköitä, miehiä sotamaalauksissaan ja naisia lapsineen. Paikalle on saapunut New Yorkista komissio, jonka tehtävä on ottaa selvää miten Australia hoitaa sille uskottua aluetta. Komissio halusi tietää, mitä ylämaan asukkaat ajattelevat Australian hallinnosta. ”Tuhansia villejä on kerääntynyt katsomaan kaukaa vuorten takaa tulleita vieraita”, kirjoittaa Heikki Brotherus.
Sarjasta erottuu kuva, jossa väsynyt mies nojautuu tuoliaan vasten ja tämän takana seisoo joukko miehiä. Joukon dynamiikka kertoo paljon. Saves on onnistunut tallentamaan hetken, jossa miehien asennot ja ilmeet kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Kuva on jopa kiusallisen alleviivaava ja osoitteleva. Kuva muistuttaa katsojaa vallitsevista hierarkioista ja ihmisten välisistä valtasuhteista. Tuntuu, kuin Saves tekisi kuvallaan tahallaan pilkkaa valkoisen miehen leveilystä. Saves todella hallitsi ironian. Hän kuitenkin antaa katsojalle tilaa tulkita ja kokea kuvat itse. Saves kunnioittaa kuvattavia, kuvan tulkitsijoita sekä arvostaa kuvan ilmaisuvoimaa.
Tiina Rauhala, amanuenssi, 2014
