Kuka tai mikä on viimeinen sukupolvi?
Valokuvataiteen museolla toteutettiin vuonna 2019 kestävän kehityksen teemaan liittyvä nykydokumentointihanke, jossa dokumentoinnin kohteena oli museon nuortenryhmä Photofuss ja ryhmän näyttely Viimeinen sukupolvi. Dokumentoinnin toteuttivat harjoittelijat Vilko Solla ja Juuso Lukkari. Tässä tekstissä Vilko Solla kertoo hankkeen toteutuksesta.
Harjoittelijan lausunto
Viimeinen sukupolvi -dokumentointiprojekti toteutettiin muutamassa viikossa, kesäkuun 2019 aikana. Suurin työvaihe projektissa oli videohaastattelujen suunnittelu, järjestely, ja toteutus. Haastattelujen kuvauksesta vastasi Juuso Lukkari ja omalla vastuullani oli yhteydenpito haastateltavien kanssa, haastattelujen suunnittelu, haastattelu, sekä haastatteluaineiston läpikäyminen ja litterointi. Haastattelujen toteutus oli opettavainen kokemus, jonka tuloksiin olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen. Pienistä hankaluuksista huolimatta haastattelut toteutuivat jopa odotuksiani paremmin. Photofuss-ryhmän jäsenet olivat aktiivisesti mukana projektissa, ja kaikki kuvaajat ilmoittivat kiinnostuksestaan osallistua. Lopulta aikataulut sopivat yhteen neljän Viimeinen sukupolvi -näyttelyn kuvaajan kanssa. Kahdessa haastattelusessiossa haastateltavina olivat Vladislav Bakanov ja Ronja Tammenpää, sekä Sonja Hyytiäinen ja Oona Markkanen.
Haastatteluaineiston sisällöstä
Omia tavoitteitani haastatteluille oli selvittää, mitä - jos mitään - erityistä näillä valokuvaajilla on sanottavana ympäristön ja ihmisen suhteesta nimenomaan nuorina valokuvaajina. Lisäksi toiveenani oli kuulla heidän omin sanoinsa Photofuss-ryhmän toiminnasta, sekä juuri näiden kuvaajien näyttelyä varten tuottamista teoksista. Lisäksi minua kiinnostivat valokuvaajien ajatukset valokuvauksen ja taiteen rooleista yhteiskunnassa, yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja vaikuttajina.
Haastattelukysymykset oli tehty vapaamuotoisiksi, ja tarkoituksenani oli keskustelumainen haastattelutapahtuma, jossa seuraan tiettyä temaattista rakennetta. Valmistelin myös jotakuinkin valmiita kysymyksiä sellaisenaan kysyttäviksi. Kevyt ja epämuodollinen tyyli valikoitui vasta haastattelutilanteessa ja vaikka keskustelu välillä poukkoilee, haastateltavat tulevat esille ennen kaikkea omina itsenään. Litteroinnissa karsin puhekielisyyttä, mutta halusin silti ehdottomasti säilyttää haastateltavien omat, luontevat äänet, ja tavat puhua.
Mitä aineistosta sitten mielestäni käy ilmi? Ympäristö, ilmasto, luonnonsuojelu, kestävä kehitys ja maailman tulevaisuus ovat selvästi asioita, joita nämä nuoret valokuvaajat käsittelevät - lähes päivittäin - niin omassa elämässään, kuin sosiaalisissa suhteissaankin. Tietoisuus ympäristönsuojelun tarpeesta ja merkityksestä tuntuu yhdistävän heitä. Osa kokee nämä teemat painostavampina, osa vähemmän kriittisinä, mutta kaikki tärkeinä ja tämän hetken ihmisen elämästä erottamattomina. Taustoilla on vaikutusta - kaikille ympäristöajatteluun oppiminen ei ole ollut itsestään selvää. Mutta kaikille sen sisäistämisestä vaikuttaa tulleen itsestään selvää - jotakin, jota jokaisen ikään tai perhetaustaan katsomatta on syytä tehdä.
Taiteilijoilla ja dokumentaristeilla on selvästi näiden valokuvaajien mielestä tärkeä rooli yhteiskunnassa, yhteiskunnan muuttamisessa, ja vastuuta vaikuttaa. Toisaalta omiin mahdollisuuksiinsa aikaansaada muutosta kaikki eivät suhtaudu yhtä optimistisesti. Osa on silti kiinnostuneita ajamaan ympäristöteemoja eteenpäin. Photofussin kuvaajat eivät ole samasta mallista veistettyjä, mutta ainakin tämän ryhmän sisällä selvää yhteisöllisyyttä on nähtävissä. Miten laajalti tätä katsausta voi soveltaa, jää epäselväksi, mutta sukupolvikokemuksista tuntuu silti olevan mahdollista puhua. On mielestäni huomionarvoista, että nuoret taiteilijat, tai valokuvaajat ovat todella valmiita harkitsemaan olevansa viimeinen sukupolvi. Vaikka nämä keskustelut käytiin erittäin rennossa ilmapiirissä aurinkoisina kesäpäivinä, Photufussin näyttelyn taustalla näkyvä ajattelu ja kokemus elämästä tämän hetken maailmassa saa synkkiäkin sävyjä.
Lopuksi
Kaiken kaikkiaan projektin toteuttaminen lyhyellä aikataululla oli palkitseva ja useita uusia työvaiheita sisältänyt harjoitus, jonka lopputuloksilla on mielestäni kestävää arvoa. Haastatteluaineisto yhdistettynä näyttelyn muuhun dokumentaatioon sekä näyttelyn teoskokonaisuuteen antaa mielenkiintoisen, ja aidon, kuvan tämän päivän nuorten valokuvaajien näkemyksistä ilmastoon, ympäristöön, ja tulevaisuuteen liittyvistä kysymyksistä, sekä heidän omista mahdollisuuksistaan ja toiveistaan vaikuttaa työllään. Haastattelujen toteuttaminen oli hauskaa, ja uskon kuvaajien päässeen avoimesti kertomaan näkemyksiään niissä rajoissa, jotka noin tunnin mittaiset haastattelut sallivat. Toivon mukaan tämä projekti lisää entisestään museon jo hyvää valmiutta ryhtyä vastaaviin dokumentoinnin hankkeisiin. Ainakin innokkaiden harkkareiden avustuksella toteutus saattaa olla näinkin kevyt!
PHOTOFUSS on Suomen valokuvataiteen museon organisoima, 18-26-vuotiaiden valokuvasta kiinnostuneiden nuorten ryhmä. Ryhmä järjestää itsenäisesti valokuvanäyttelyitä, sekä muuta valokuvaan ja kulttuuriin liittyvää toimintaa. Viimeisin PHOTOFUSS-ryhmän näyttelyprojekti on Viimeinen sukupolvi - The Last Generation (2019). Näyttelyyn osallistuivat: Vladislav Bakanov, Iris Blauberg, Sonja Hyytiäinen, Oksana Lebedeva, Oona Markkanen, Elle Sumelius ja Ronja Tammenpää. Koordinaattorina keväällä 2019 toimi Heikki Heinonen. Viimeinen sukupolvi toteutettiin Kalasataman vapaakaupungin Olohuoneen galleriatilassa 31.5.–18.6.2019. Sen jälkeen näyttely on esillä Suomen valokuvataiteen museon Prosessi-tilassa 16.8.2019–19.1.2020.
Vilko Solla, Helsinki, 26.6.2019
