"Hei katsokaapa nyt kameraan päin", tuntuu kuuluvan ääni kuvan ulkopuolelta. Lausahdusta tukee kuvassa vasemmalla näkyvä, kameraa osoittava sormi ja perheen pienimmän kohtisuora katse. Kuusamo-kuva, kuten niin monet valokuvaaja Markus Jokelan (s. 1952) kuvista, kertoo tarinan, jonka yksityiskohdista ei kuvankatsoja millään malta päästää irti.
Kuvaustilanne on varmaan monelle meistä tuttu. Ollaan perheen, sukulaisten tai ystävien kanssa Lapin hiihtolomakeskuksissa Kuusamossa Rukalla, Ylläksellä tai vaikka Levillä. Murtomaahiihtäjät, laskettelijat, lumilautailijat ja tukijoukot ovat kaikki yhdessä alarinteen taukopaikalla. Laskettelijat ovat riisuneet kypärät pöydille ja haalareita ja tuulipukuja on löysätty ruokatauon ajaksi. Tarjolla on pikaruokaa, pizzaa, hampurilaisia tai kananuggetteja. Lapset ovat saaneet omat, kylmät tölkkilimut käteen ja Fantan poreet pirskahtelevat vielä hampaiden välissä. Taustalla kuuluu laskettelumonojen kantojen kopina ravintolan lattiaa vasten. Kuvauspaikka, Kuusamon Ruka, on Suomen perinteisimpiä ja suosituimpia talviurheilukeskuksia. 1990-luvulla, jolloin kuva on otettu, Ruka kuten muut Lapin hiihtokeskukset, alkoi investoida ohjelmapalveluyritysten toimintaan. Hissien ja rinteiden määrät kasvoivat ja ensimmäiset lumilautailualueet rakennettiin. Lapin talvimatkailuun nykyään niin oleellisesti liittyvä elämystuotanto oli vasta alkutekijöissään.
Jokela on työskennellyt vuodesta 1981 Helsingin Sanomissa valokuvaajana ja tehnyt yhdessä toimittaja Ilkka Malmbergin kanssa Kuukausiliitteelle Suomi-aiheisia reportaaseja tavallisesta keskiluokkaisesta arjesta. Siitä, miten suomalaiset viettävät lomaansa uusilla tavoilla, millainen päivä lauantai on perheessä, pitsasta Suomen uutena kansallisruokana tai huoltoasemista, jotka huoltavat ihmistä mutta eivät autoa, kuten tekijät Jokela ja Malmberg aihepiiriään luonnehtivat.
Kesällä 2008, kun Valokuvataiteen museossa oli Markus Jokelan näyttely "Jotain on tapahtunut", Jokela kiteytti ajatuksiaan kuvaamisesta: "Kuvareportaasi on journalismin kuninkuuslaji minulle. Kuvareportaasissa kuvien ei tarvitse kiljua yksinkertaistettua totuutta. Reportaasin kuvat voivat kuiskata ja kysyä. Niihin voi palata. Kameralla taltioidut asiat ovat tapahtuneet. Kuvaaja ei ole niitä keksinyt. Mutta reportaasikuvaajan pitää taltioida nämä asiat niin kuin hän ne itse näkee. Reportaasi on henkilökohtaista. Kuvareportaasi on huono väline kertomaan maailman monimutkaisia faktoja, mutta se voi tuottaa elämyksiä, jotka säilyvät."
Erja Salo, museolehtori
