Suomen valokuvataiteen museon K1-näyttelytilassa esillä ollut Susanna Majurin näyttely Rakkaus johdatteli Majurin unenomaisiin, surrealistisiin fantasiamaailmoihin. Majuri on kertonut luonnon ja veden olleen hänelle keskeisiä inspiraation lähteitä koko uran ajan. Vesi on keskeinen elementti hänen teoksissaan, ja se oli hänelle tunteiden ilmaisemisen kanava. Majurin kuvien henkilöt kaipaavat luontoon, joka on sekä kuvien tapahtumapaikka että ihmisen alkukoti.
Näyttelyn aikana museon sosiaalisessa mediassa julkaistavien kokoelmakuvien teemana oli Majurin näyttelyyn liittyen surrealismi sekä rakennettu kuva. Etsin museon kuva-arkistosta teemaan sopivia sometettavia kuvia ja törmäsin suomalaisen suurvalokuvaaja Arno Rafael Minkkisen omakuviin.
Kuva: Arno Rafael Minkkinen, 1976 / Suomen valokuvataiteen museon kokoelma
Minkkisen omakuvat on otettu alastomana luonnon keskellä. Tunnelma kuvissa on mystinen: yhdessä kuvassa Minkkisen jalat näyttävät kävelevän veden päällä, toisessa jalka leijuu irrallisen näköisenä veneen keulan yli taivutettuna. Kolmannessa Minkkinen sukeltaa veden alla; ruumis on taipunut kaarelle ja sen ääriviivat sulautuvat yhteen tumman veden kanssa. Kuvat synnyttävät häkellyttäviä illuusioita ja todella ovat teeman mukaisesti surrealistisia. Vaikka toisin voisi luulla, kuvia ei olla käsitelty valotushetkellä tai vedostusvaiheessa.
Kuva: Arno Rafael Minkkinen, 1975 / Suomen valokuvataiteen museon kokoelma
Susanna Majuri on kertonut etsineensä itseään vedestä. Yhtä lailla Minkkisen omakuvissa taiteilija tuntuu etsivänsä itseään luonnosta - tai pikemminkin etsivänsä ihmistä ja ihmisyyttä luonnosta. Keskeistä ei ole vain Minkkisen henkilökohtainen luontosuhde vaan kysymys ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta henkilökohtaista paljon yleisemmällä tasolla. Kuvissa näkyvä taiteilijan keho ei ole siis ensisijaisesti kuvan aihe, vaan pikemminkin väline laajemman teeman käsittelyyn.
Kuva: Arno Rafael Minkkinen, 1976 / Suomen valokuvataiteen museon kokoelma
Luonnossa valokuvaamista Minkkinen on kuvannut seuraavasti:
”Kokemus on puhdistava ja pohjimmiltaan henkinen. Tunne on oikeastaan hyvin yksinkertainen ja luonnollinen. Ihminen on paljaana ja puhtaana yhteydessä alkuperäiseen. Paljaat jalat tuntevat maan, kaikki kivet, kepit ja puut. On vain maa, taivas ja ilma. Tuntee, mikä on lämmintä ja mikä kylmää, kovaa. Juoksen kuin pikkupoika pitkin kalliota, hypin kiveltä kivelle kuin apina. Mielen valtaa suunnaton innostus ja maailma on täynnä mahdollisuuksia.”
Minkkisen kuvissa luonto avaa yhteyden alkuperäiseen ja universaaliin kokemisen kerrokseen. Keinotekoiset erottelut luonnon ja ihmisen, näkyvän ja spirituaalisen välillä katoavat. Ranskalainen filosofi Maurice Merleau-Ponty kuvasi tätä käsitteellä maailman liha. Merleau-Pontyn mukaan ihminen, luonto, näkyvä ja näkymätön koostuvat kaikki samasta maailman lihasta – ei siis ole olemassa eroja luonnon ja kulttuurin tai näkyvän ja näkymättömän maailmalla välillä. Minkkisen kuvat muistuttavat, miten luonto ja ihminen ovat yhtä ja koostuvat loppujen lopuksi samasta materiasta, lihasta.
Sitaatin loppuosassa Minkkinen kuvaa loputonta mahdollisuuksien horisonttia, jonka luonnossa oleilu hänelle avaa. Luonnossa, ilman vaatteiden luomaa kerrosta itsen ja ympäristön välillä, Minkkinen kertoo voivansa olla mitä tahansa ja näkevänsä maailman pelkkinä mahdollisuuksina. Niin Majurille kuin Minkkiselle luonto erilaisine elementteineen tarjoaa uudenlaisia olemisen mahdollisuuksia.
Tässä piilee myös kuvien surrealistisen tunnelman taika: surrealismin kautta Minkkinen tuo näkyville myös ne olemisen mahdollisuudet ja kerrokset, jotka helposti jäävät piiloon.
Minkkisen kuvat ovat ajattomia tutkielmia ajattomasta aiheesta. Ne muistuttavat, miten loppujen lopuksi myös minä olen luonto.
Sitaatin lähde: Ten Minutes Past Midnight - Arno Rafael Minkkinen Akseli Gallen-Kallelan vieraana, 1998, s.25
Teksti: Vilma Malmgren, viestinnän työntekijä, 2021
