Valokuvaaja I.K. Inha kuvasi vuonna 1899 maataloushallituksen tilauksesta suomalaista valiokarjaa Pariisin maailmannäyttelyyn. Eemeli Hakoköngäs jäljitti valokuvan perusteella erästä näyttelyyn kuvattua sonnia.
Vanhat valokuvat tarjoavat usein hankalia tunnistustehtäviä ja jännittävää salapoliisintyötä. Ikävä kyllä nimetön kuva jää usein nimettömäksi. Sitä todennäköisemmin näin käy, jos kuvaan ei liity mitään vihjettä edes kuvanottopaikasta tai -ajankohdasta. Toisinaan sopiva summa hyvää onnea ja johdonmukaista tutkimustyötä voi kuitenkin auttaa selviytymään lähes mahdottomasta tehtävästä ja selvittämään nimettömän kuvan tarinan.
Valokuvaaja I.K. Inha (1865–1930) kuvasi vuonna 1899 maataloushallituksen tilauksesta suomalaista valiokarjaa Pariisin maailmannäyttelyä varten. Näitä muotokuvia on Valokuvataiteen museon kokoelmissa parisensataa. Kuvien tarkoituksena on esitellä eläinten rotupiirteitä: lehmä tai sonni on kuvattu sivuprofiilista yleensä valkoista taustakangasta vasten. Samalla kuvan laidalle on tallentunut sivuosanesittäjänä eläimen hoitaja, isäntä tai emäntä, piika tai renki. Monen välikäden kautta museolle päätyneeseen kokoelmaan ei liity mitään tunnistetietoja, tarkalleen ei edes tiedetä missä päin maata kuvat on otettu.
Nimettöminäkin kuvat kertovat paljon. Se, että eläin on nostettu kuvan pääkohteeksi ja tapa, jolla kuvissa esiinnytään, kertoo siitä, että kotieläimiä arvostettiin. Kuvausajankohta sijoittuu suomalaisen maatalouden tärkeään murrokseen: 1800-luvun lopulla kotitarveviljelystä oltiin varakkaimmilla seuduilla siirtymässä karjatalouteen, maanviljelymenetelmät kehittyivät ja karjan tuotanto kasvoi. Kansakunta kehittyi ja myös elintarviketuotannon oli kehityttävä. Pienituottoista alkuperäiskarjaa kohtaan tunnettiin vielä arvostusta, mutta sen ohella kuvissa esiintyy jo pitkäjalkaista ja suurikokoisempaa Ayrshire-rotua.
Kuvastoa on siis kiinnostava tutkailla, vaikka sen kohteista ei muuta tietäisikään. Vuonna 2013 selailin ajankulukseni Inhan digitoituja kuvia museon kokoelmanhallintajärjestelmässä, kun eräs niistä herätti etäisen tuttuuden tunteen. Kuvassa oli vaalea Lapin karjaa edustava nupopäinen sonni sekä sitä pitelevä vakavailmeinen mies. Nopea selkenevä muistikuva kertoi, että olin nähnyt samanlaisen asetelman valokopiona eräässä sukututkimuksessa pari vuotta aikaisemmin. Tarkistin asian ja kuvan mies oli varmuudella tunnistettavissa Kemijokivarresta kotoisin olevaksi Matti Adolf Kaasilaksi (1862–1924). Kaasila sai kunnian olla ensimmäinen Suomen maatalous-sarjasta tunnistettu henkilö.
D2000:48/160, Suomen valokuvataiteen museo.
Puolivakavissani päätin selvittää myös kuvassa esiintyvän eläimen tarinan. Kyseessä oli todellinen mikrohistoriantutkimuksellinen haaste. Jos sata vuotta sitten eläneistä ihmisistä on toisinaan vaikeaa saada tietoa, vielä vaikeampaa tämä on eläinten kohdalla, joiden henkilötietoja ei edes Suomen kaltaisessa maassa ole arkistoitu kovin järjestelmällisesti. Kuvayhteydestä pystyi kuitenkin päättelemään, että eläin edusti laatukarjaa ja saattoi siten olla esimerkiksi jossakin näyttelyssä palkittu ja siksi nimeltä mainittu yksilö. Tehtävä ei siis tuntunut täysin mahdottomalta, mutta osoittautui hankalaksi.
Ainoana vihjeenä oleva tunnistetun miehen nimi ei johtanut oikeille jäljille: vuosisadan vaihteen maatalousnäyttelyistä oli kirjoitettu runsaasti uutisia, mutta Kaasilaa ei niissä mainittu. Lisäksi ongelmana oli, että näyttelyitä oli järjestetty vuosittain kaikissa maakunnissa, mutta kuvasta ei voinut päätellä missä päin Suomea se oli otettu.
Pohdiskelin haastetta aika ajoin yli vuoden verran kunnes keksin, että ensimmäinen vihje saattoikin johtaa harhaan ja kysymystä oli lähestyttävä yleisemmällä tasolla. Eläimen rodun perusteella pystyi olettamaan sen olevan kotoisin Lapista, henkilötunnistuskin tuki tätä oletusta. Kehnojen kulkuyhteyksien takia eläintä tuskin olisi lähdetty kuljettamaan toiseen maakuntaan suurenkaan tapahtuman vuoksi. Tämä rajasi oletetun karjanäyttelyn todennäköisen sijaintipaikkakunnan Oulu-Tornio-Rovaniemi-alueelle.
Maatalousnäyttelyn paikantaminen vaati tutustumista alueen maatalouden historiaan. Peräpohjolan maatalousseura oli järjestänyt kyseisellä alueella maatalousnäyttelyn vuosittain 1890-luvulta alkaen. Kyseessä oli yksi vuoden merkkitapauksista, josta uutisoitiin paikallisissa sanomalehdissä aina runsaasti. Joka vuosi oli myös palkittu joukko sonneja, mutta pelkän eläimen nimen perusteella tunnistaminen ei onnistunut. Sanomalehtiuutiset olivat lisäksi kuvittamattomia. Lehtien parista oli siirryttävä vielä yleisemmälle tasolle, eli maatalouskirjallisuuteen.
Maatiaiskarjaa ja sen jalostusta kohtaan alettiin tuntea kiinnostusta vuosisadan vaihteessa. Ludvig J. Fabritiuksen opas Suomen maatiaiskarjan jalostamisesta ilmestyi 1904 ja vuonna 1910 julkaistiin Pohjois-Suomen maatiaiskarjan ensimmäinen kantakirja. Kantakirjan perustaminen edellytti, että karjaa oli koottava arvioitavaksi, jotta sen tasolle voitiin muodostaa peruskriteerit.
Peräpohjolan maanviljelysseuran arkisto ei tähän hätään ollut käytettävissä, mutta se ei ollut tarpeenkaan, sillä Fabritiuksen oppaan ja ensimmäisen kantakirjan väliä penkoessa löytyi vuoden 1908 Maatalous-lehdestä (no. 18) artikkeli ensimmäisestä Pohjois-Suomen maatiaiskarjanäyttelystä. A. Peltovuoman kirjoittaman artikkelin kuvituksena oli tuttu kuva, josta koko selvitystyö sai alkunsa.
Tämän jälkeen oli helppoa paikantaa kyseisen vuoden sanomalehdestä oikeaa näyttelyä koskeva uutinen: Tornion lehdessä (16.9.) oli Simon näyttelystä kirjoitettu peräti kahden sivun verran. Jutun perusteella kuvanottoaika oli mahdollista määrittää noin 48 tunnin sekä talon tarkkuudella: kuva on otettu 9. tai 10. syyskuuta vuonna 1908 kauppias Andersonin talon pihalla lähellä Simon asemaa.
Kuvan päähenkilö sonni oli nimeltään Jussa ja se oli syntynyt Sodankylässä vuonna 1901. Näyttelyssä eläin voitti vanhempien sonnien sarjassa ensimmäisen palkinnon, 25 markkaa, jotka vastaanotti sen omistaja O. Moberg. Sonni edusti Pohjois-Suomen valkoista maatiaiskarjaa, jota kirjoittajan mukaan oli paikalla vain vähän pitkien etäisyyksien takia. Eläin olikin saanut taittaa varsin huomattavan matkan Simon näyttelyä ja valokuvajulkisuutta varten:
”Jussa oli tallustanut 280 kilometriä, huristanut lopun matkaa [Rovaniemen rajalta] rautatiellä, astunut matkan varrella toistakymmentä lehmää ja oli kuitenkin täysin hyvässä kunnossa perille tultuaan, vaikka matka-eväät eivät liene hyvinkään rapiat olleet!”
Palkintosonni siirtyi naapuripitäjän Tervolan Lapinniemen sonniyhdistyksen omistukseen 400 markasta ja kaupan jälkeen yhdistystä edustava talonisäntä Matti Kaasila asettui Jussan kanssa ikuistettavaksi kauppias Andersonin piharakennuksen seinälle viritetyn kankaan eteen. Sadan kilometrin matkan uuteen kotinavettaan Jussa sai taittaa karjavaunussa juuri valmistuneella rautatiellä.
Valokuvaaja kehitti ottamansa kuvat mahdollisesti paikan päällä Simossa näyttelyn aikana. Yksi art nouveau-henkisesti koristellulle pahville kiinnitetty vedos myytiin sonnin uusille omistajille ja toinen matkasi Maatalouden kannatus-osuuskunnalle ja kemigrafi Karl Norbladille, joka valmisti siitä kuvalaatan Maatalous-lehden painamista varten (tämän paljastaa lehtikuvan alakulmassa näkyvä merkintä K.N). Vedos päätyi sitten Maataloushallituksen arkistoon ja viimein 2000-luvun alussa Valokuvataiteen museon kokoelmiin. Kuvan kulmissa näkyvät yhä ruosteiset nastan jäljet, joten se lienee ollut jossakin vaiheessa myös näytillä.
Kuvatunnistus muutti hieman valokuvahistoriaa. Koska kuva on otettu syksyllä 1908, kyse ei ole Pariisin maailmannäyttelyä varten kuvatun sarjan osasta. Samalla heräsi epäilys siitä, oliko kuvaaja edes Inha, joka kesällä 1908 työskenteli jo toisen projektin kimpussa, valmistelemassa WSOY:lle Helsinki-aiheista kuvasarjaa.
Tähän asti tutkimus oli perustunut pääasiassa kirjallisiin aineistoihin, mutta nyt oli tutustuttava myös alkuperäiseen kuvaan. Kellertävälle taustapahville liimattu vedos eroaa jo laadultaan muista maataloussarjan kuvista. Kuvana se on hieman epätarkka toisin kuin useimmat Inhan sävykkäistä otoksista. Yksityiskohtainen tarkastelu paljastikin taustapahvin kulmasta tunnuksen: F. Suomela Oulu-Kemi. Jussa-sonnin ja Matti-isännän ikuisti siis oululainen Fabian Suomela (1876–1948), joka kuvasi paljon Peräpohjolan alueella vuosisadan vaihteen molemmin puolin.
Erinäisten salapoliisitöiden jälkeen vuosia tuntemattomana lojuneesta kuvasta selvisi siis niin kuvaaja, kuvausaika ja -paikka sekä kuvassa esiintyvän sonnin ja miehen nimet. Samalla tutkimustyö tuotti tietoa siitä missä yhteydessä ja miksi kuva oli otettu. Tämän yksityiskohtaisemmaksi liki sata vuotta vanhan kuvan tunnistus tuskin voi mennä.
Ehkä sentään Lapinniemen sonniosuuskunnan paperitkin lepäävät vielä jollakin ullakolla ja niiden löydyttyä Jussa-sonnin elämäkerta voidaan kirjoittaa loppuun; millaiset olivat sen työ- ja eläkepäivät Tervolassa ja ehdittiinkö eläin myydä vielä uudelle omistajalle vai päättyikö sen Peräpohjolan karjatalouden eteen tekemä elämäntyö paikkakunnan joulupöytiin joskus 1910-luvun puolivälissä.
Eemeli Hakoköngäs
Kuvan päivitetyt kuvaajatiedot:
Fabian Suomela, Simo 1908. Suomen valokuvataiteen museo.
I.K. Inhan Suomen maatalous -sarjan "karjamuotokuviin" voi tutustua Valokuvataiteen museon Flickr-tilillä täällä.
