Uuden Suomen kuva-arkistoista löytyi sattumalta palanen omakuvauksen eli selfien historiaa. Kuvassa on saksalaisvalmisteinen Primafot Fotomatic -valokuvausautomaatti, jonka sisällä on Robot 24x24 -kamera. Kuvan taustapuolella oli Uudessa Suomessa julkaistu kuvateksti, joka selittää laitteen toimintaperiaatteen.
”Valokuvaaminen tulee yhä mutkattomammaksi. Painamalla nappulaa syttyvät tämän laitteen lamput, vilkaisu peiliin ja kun painaa laukaisijaa ottaa pieni 24x24 Robot kamera peilin läpi kuvan jonka jälkeen lamput sammuvat. Valokuvaaja on aivan tarpeeton. Kone on Tanskassa ja ainoa laatuaan siellä.”
Primafot Fotomatic muistuttaa passikuva-automaatteja eli photobootheja, joita yhä löytyy joistain kauppakeskuksista ja rautatieasemilta. Jo 1900-luvun alusta lähtien niitä on käytetty muuhunkin kuin virallisten passikuvien ottamiseen. Ennen kuin halvat pokkarikamerat tulivat markkinoille ja amatöörivalokuvaus yleistyi, photoboothit olivat suosittuja paikkoja omakuvien ja kaverikuvien ottamiseen. Esimerkiksi Glamourdaze-sivulta löytyy mielenkiintoinen kokoelma naisten photobooth-selfieitä 1900-luvulta aina 1970-luvulle saakka.
Teksti: Utu-Tuuli Jussila, valokuvaajaharjoittelija
Lisää mm. selfie-kulttuurista Suomen valokuvataiteen museon #Snapshot-näyttelyssä 21.8.2014-18.1.2015