Arkinen kokoelmatyö saattaa joskus yllättää tekijänsä. Pulssi kohoaa, kylmät väreet nousevat selkäpiitä pitkin ja löytämisen innostus saa vallan. Näin kävi, kun pysähdyin hetkeksi tutkimaan museon tietokannassa usein ohittamaani kuvaa.
Valokuvataiteen museo hankki kokoelmiinsa 1990-luvun lopussa yksityisen valokuvakeräilijän kokoelman. Kokoelmaan kuului merkittäviä harvinaisuuksia 1800-luvulta: daguerreotyyppejä, kalotyyppejä ja keihäänkärkenä muutama aito, joskin huonokuntoinen, brittiläisen valokuvauksen pioneerin Henry Fox Talbotin (1800–1877) vedos.
Kokoelma ei kuitenkaan ole museolla saanut osakseen sen kenties ansaitsemaa huomiota. Vain kolmasosa kokoelman kuvista on tätä kirjoittaessa luetteloitu ja luetteloinnit on varustettu minimaalisin kontekstitiedoin. Tätä museotyön arki usein valitettavasti on. Materiaalia on liikaa suhteutettuna resursseihin. Valokuvataiteen museon kokoelmiin kuuluu noin 2,5 miljoonaa valokuvaa. Yhden kuvan läpikotainen luettelointi, konservointi ja digitointi syö reilun annoksen kolmen museotyöntekijän työaikaa. Iso osa kokoelmatyöstä onkin priorisointia, mutta jälkikäteen katsoen priorisointi ei ole aina onnistunut täydellisesti. Kiinnostavia aineistoja voi jäädä pitkiksin ajoiksi tutkimatta muiden työkiireiden vyöryessä päälle.
Kyseiseen kokoelmaerään kuuluu viehättävä, kahta kuvauksellista nuorta naista pihakaivolla esittävä kuva. Tunnelma on romanttinen, hauras ja maalauksellinen. Aidosta tilanteesta ei ole selkeästikään kyse, vaan kuvattavat poseeraavat kameralle. Kuva oli liitetty museon tietokantaan epäselvillä kuvaajatiedoilla. Jokin kuvassa vain vaikutti epäilyttävän tutulta. Tuttuudentunne herätti tiedonhalun ja kokoelmaerään liittyvästä paperiarkistosta löysin keräilijän itsensä tekemän kuvalistan. Listassa oli kirjaus kokoelmaan kuuluvasta O.G. Rejlanderin ottamasta kuvasta. Rejlanderin kuuluminen kokoelmaerään oli hankkimishetkellä siis luultavasti tiedossa, mutta tieto oli kadonnut luetteloinneista matkan varrella.
Oscar Gustave Rejlander (1813–1875) oli Isossa-Britanniassa uransa luonut ruotsalaissyntyinen valokuvaaja, jota pidetään nykyään valokuvataiteen yhdestä merkittävimmistä esi-isistä. Rejlander on tullut tunnetuksi erityisesti monimutkaisista, negatiiveja yhdistelemällä tehdyistä laatukuvistaan. Nopea internethaku ei pelkästään varmistanut Rejlanderin osallisuuden, vaan näytti kuvan täysin uudessa valossa. Victoria and Albert -museon kokoelmissa on nimittäin toinen versio samasta kuvaustilanteesta ja kuvaajiksi on merkitty sekä O.G. Rejlander että kaikkien piktorialistien äiti Julia Margaret Cameron! Cameron on yksi valokuvahistorian kansainvälisesti arvostetuimmista kuvaajista, jonka eteeriset, prerafaeliittamaiset muotokuvat näyttivät tietä myöhäisemmälle piktorialistiselle ilmaisulle.
Rejlander, Oscar Gustav; Cameron, Julia Margaret: At the Well, n.1863, albumiinivedos. Victoria & Albert Museum. Tikkailla seisova mies ei esiinny Valokuvataiteen museon kokoelmakuvassa.
Kuva on otettu vuonna 1863 Dimbolassa, Julia Margaret Cameronin (1815–1879) kotipihalla Isle of Wightin saarella, kun Rejlander vieraili kuvaamassa Cameronin perhettä. Entiselämykselleni oli yhtäkkiä järkeenkäypä selitys. Victoria and Albert -museon valokuvakuraattori Marta Weissin mukaan kuvassa ovat malleina Cameronin palvelijat Mary Ryan ja Mary Kellaway, jotka esiintyivät usein myös Cameronin kuuluisammissa teoksissa.
Vuonna 1863 Cameron vasta harjoitteli valokuvaamista. Hän aloitti kuvaamisen 1863 joulukuussa saatuaan lahjaksi ensimmäisen kameransa, mutta hän opetteli kuvien valmistamista jo ennen tätä juuri Rejlanderin avustuksella. Cameron esimerkiksi harjoitteli vedostamista Rejlanderin kuvaamilla negatiiveilla. Eräässä toisessa samasta kuvaustilanteesta syntyneessä vedoksessa Cameron on itse kirjoittanut kuvalle omistuskirjoituksen ja mahdollisia teosnimiä, kuten ”Idylls of the Village” tai ”The Marys at the Well”. Teoksen attribuointi kummallekin kuvaajalle tuntuu siis mielekkäältä. Rejlander on kuvannut, kuvan sommittelu on voinut olla yhteistyötä ja Cameron on saattanut tehdä vedoksen. Joka tapauksessa kuvaustilanne ja Rejlanderin vierailu on ollut osa Cameronin heräämistä valokuvataiteilijana.
Kuvaustilanteessa syntyi useita otoksia, joista nykyään tunnetaan, tämä museon kokoelmalöytö mukaan lukien, ainakin neljä. Valokuvataiteen museon kokoelmiin kuuluvassa kuvassa on näkyvissä eräänlaisia repeämiä kuva-alassa. Vauriot ovat olleet märkälevynegatiivin emulsiossa. Itse vedos on 1860-luvun albumiinivedokseksi kuitenkin sävykäs ja hyväkuntoinen. Kaivon äärellä yhteistyössä luotu sarja on kiinnostanut etenkin Julia Margaret Cameronin tutkijoita. Kyseessä on siten mahdollisesti arvokas lisä Rejlanderin ja Cameronin yhteistyön tutkimukselle ja tuntemiselle. Kummankaan kuvaajan tuotantoa ei kuulunut Valokuvataiteen museon kokoelmiin ennen tämän kuvan uudelleenattribuointia.
Teksti:
Kokoelma-amanuenssi Max Fritze, huhtikuu 2022
Lähteet
Marta Weiss, Julia Margaret Cameron: Photographs to electrify you with delight and startle the world (London 2015), s. 36-38.
Lisää Cameronin ja Rejlanderin tapaamisesta on kirjoitettu esimerkiksi näissä blogiteksteissä:
http://fannycornforth.blogspot.com/2016/05/when-oscar-met-julia.html
http://fannycornforth.blogspot.com/2015/07/review-julia-margaret-cameron-by-marta.html
