Miten lähteä tutkimaan vanhoja visiittikortteja? Visiittikortti eli käyntikorttikuva oli yleisin valokuvan käyttöformaatti Suomessa 1800-luvun jälkipuoliskolla. Essi Lepistö kirjoittaa visiittikorttien tutkimisesta ja luetteloinnista.
Suomen valokuvataiteen museon harjoittelijana pääsin luetteloimaan museon kokoelmiin kuuluvia vanhoja visiitti- ja kabinettikortteja. Huomasin kokevani kuvan ajoittamisen ja kuvattavien tunnistamisen itselleni tärkeimmäksi ja kiinnostavimmaksi puoleksi. Kenties tämä johtuu omasta valokuvaharrastuksestani ja historioitsijan luonteestani.
Visiittikortti (carte-de-visite) eli käyntikorttikuva oli yleisin valokuvan käyttöformaatti Suomessa ja ne yleistyivät 1860-luvulta alkaen. Pienen kokonsa puolesta visiittikortteja saattoi kantaa mukana esimerkiksi lompakossa. Visiittikortti syntyi kiinnittämällä valokuvat paksuihin taustapohjukkeisiin, joihin valokuvausateljeet painattivat tietojaan. Visiittikorttien suosio oli suuri vielä 1920-luvulla. Kabinettikuva oli puolestaan kooltaan suurempi ja kalliimpi kuin visiittikortti.
Seuraavaksi kerron tapoja, joilla visiittikortteja ja kabinettikuvia voi lähteä tutkimaan. Valokuvausateljeen nimi ja mahdollisesti myös osoitetiedot selviävät usein taustan kuvapuolella olevasta kuvaamon leimasta. Taustojen takapuolen mahdollisista koristeluista voi lisäksi saada lisätietoja kuvaamosta. Toisinaan kuvapohjiin tai itse kuviin on saatettu tehdä aikalaismerkintöjä esimerkiksi kirjoittamalla käsin nimiä tai päiväyksiä. Valokuvasta itsestään voi myös löytää tunnistus- ja ajoitusvihjeitä. Kuvattavan ihmisen henkilöllisyys ja henkilöhistoria, esimerkiksi syntymävuosi, auttavat paljon. Lisäksi ateljeen käyttämä rekvisiitta, kuten taustafondit eli – kankaat sekä kuvattavan henkilön vaatetus ja kampaus voivat osoittautua hyödyllisiksi johtolangoiksi kuvia ajoitettaessa ja tutkittaessa. Apuna voi käyttää myös olemassa olevia ajallisia reunaehtoja, joita ovat esimerkiksi kuvaamon toimintavuodet, kuvaamon perustajan syntymävuosi tai kuvatun henkilön elinvuodet.
Omassa luettelointiharjoituksessani käytin tiedonetsinnän apuvälineinä muun muassa museon sisäistä kuvaamotietokantaa, Finna-sivustoa, Suomen Sukututkimusseuran hautausmaatietokantaa sekä Suomen valokuvataiteen museon julkaisua Kuvansa kullakin: valokuva-arkiston hallinnan kysymyksiä (2011) ja Museoviraston julkaisua Katse Kameraan (2004).
Valitsin harjoitukseen kolme visiittikorttia ja yhden kabinettikortin, joiden kautta lähestyn ajoittamisen ja tunnistamisen kysymyksiä. Esimerkkikuvani on poimittu yksityishenkilön keräämästä ja museolle lahjoittamasta visiittikorttien kokoelmasta. Kahdessa Otto Lindqvistin Voikkaan valokuvaamon visiittikorttikuvassa on nuoria, kenties rippikouluikäisiä tyttöjä. Molemmissa kuvissa on sama tummatukkainen nuori nainen, joka on identifioitu Anniksi (nimi on kirjoitettu käsin kuvan päälle). Toisessa kuvassa Anni on kuvattavana Hilda-nimisen tytön kanssa ja toisessa vaaleahiuksisen Ainon ja Dagmarin kanssa. Kolmannessa Lindqvistin kuvassa on puolestaan nimeämätön Ainon näköinen vaaleahiuksinen nainen yhdessä kahden muun nuoren naisen kanssa, jotka on identifioitu Fanniksi ja Hannaksi. Neljänneksi kuvaksi valitsin kabinettikuvan, joka on otettu valokuvaamo K. E. Ståhlbergissä Helsingissä, osoitteessa Aleksanterinkatu 17. Kyseessä on vanhemman miehen muotokuva, jonka takana on aikalaismerkintöjä ja kuvaamon tietoja.
Visiittikortti, Otto Lindqvist, Voikkaa. Kuvassa Anni, Dagmar ja Aino, 1900-luvun alku. Suomen valokuvataiteen museo, D2014:122/10.
Pöydälläni oli siis kolme visiittikorttia. Kahdessa oli täysin samanlainen pohjuke. Samanlaisella tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että kuvaamon nimi Otto Lindqvist, Woikka on leimattu pohjaan samalla tyylillä. Lisäksi valokuvaustilanteessa käytetty taustafondi on sama. Molemmissa kuvissa esiintyy Anni ja toisessa lisäksi Aino. Kolmannessa kuvassa, jossa on todennäköisesti Aino muutaman vuoden vanhempana, on muitakin eroavaisuuksia kahteen edelliseen verrattuna. Kuvaamon nimi on leimattu eri tyylillä ja ateljeen taustafondi on erilainen.
Visiittikortti, Otto Lindqvist, Voikkaa. Kuvassa Fanni, Hanna ja mahdollisesti Aino, 1900-luvun alku. Suomen valokuvataiteen museo,
D2014:122/11.
Museon tietokannassa Lindqvistin ateljeen kerrotaan toimineen Voikkaalla ainakin vuosina 1904–1924, mutta lisämerkinnän mukaan se on saatettu perustaa jo ennen vuotta 1904 ja sen toiminta on voinut jatkua vielä vuoden 1924 jälkeen. Luetteloinnin yhteydessä kuvausajaksi merkittiin kuitenkin aikahaarukka 1904–1924, sillä tämän varmempaakaan tietoa ei ollut. Tyttöjen syntymä- tai kuolinvuotta ei ole tiedossa, eikä vaatteiden, kampausten tai lavasteiden perusteella voitu tarkentaa ajoitusta. Lisäksi visiittikorttien alkuperäisiä omistajia, joilta olisi voitu saada lisätietoja kuvattavista, ei ole tiedossa. Melko laajasta aikahaarukasta huolimatta kyseiset visiittikortit tulevat nyt museon tietokannoissa hakuosumiksi sille, joka etsii esimerkkejä vuosisadan alkupuolen valokuvista.
Kabinettikuvan valmistaneesta ateljeesta löytyi enemmän tietoja. Kuvan taustapuolella oli kaksi painettua ”mitalia”, joista toisessa mainittiin Pariisissa vuonna 1892 pidetty näyttely. Museon tietokanta puolestaan kertoi kuvaamon toimineen nimellä K. E. Ståhlberg vuoteen 1899 asti. Edellä mainittujen tietojen perusteella valokuvan aikahaarukaksi rajattiin vuodet 1892–1899. Ajoitusta tukee miehen todennäköinen henkilöllisyys, joka paljastui kuvan takana olleen merkinnän [Friherre S.(?) A.(?) Werner von Troil] avulla. Lisäksi Finna.fi – sivustolta löytyi Daniel Nyblinin kuvaamon ottama kuva samasta miehestä. Miehen nimeksi on merkitty Samuel Werner von Troil, vapaaherra ja senaattori. Sukututkimusseuran hautauskannasta löytyneiden henkilötietojen ja Finnan kuvien perusteella tulkitsisin kyseessä olevan sama mies. Ajoitusta tukee myös von Troilin elinvuodet (1833–1900), jonka mukaan hän olisi ollut kuvanoton aikoihin 60 ikävuoden tienoilla.
Kabinettikortti, K. E. Ståhlberg, Helsinki. Kuvassa Samuel Werner von Troil, 1892-1899. Suomen valokuvataiteen museo,
D2014:122/7.
Koen tällaisen salapoliisityön mielekkääksi ja innostavaksi. Hienointahan olisi ollut, jos kuvista tai kuvapohjista olisi löytynyt täysin uusia tietoja, joiden avulla olisi pystytty päivittämään museolla jo olemassa olevia tietoja tai varmentamaan niitä. Olisin kovasti myös halunnut selvittää kuvien tyttöjen henkilöhistoriaa ja saada kaikkiin mahdollisimman tarkan ajoituksen, mutta tietojen rajallisuuden vuoksi tämä ei onnistunut. Vanhojen kuvien tarkka ajoittaminen on vaikeaa, varsinkin kun lähteet ovat rajalliset ja olemassa oleva tieto saattaa olla keskenään ristiriitaisia. Luetteloinnin yhteydessä merkitty laajakin aikahaarukka on silti parempi kuin täysin ajoittamaton, varsinkin kun tehdään kuvahakuja eri ajanjaksoilta. Vaillinaiset tiedot ovatkin tavallisia ongelmia valokuvan ajoittamisessa, ja niihin etsitään jatkuvasti ratkaisuja.
Teksti: Essi Lepistö, museoharjoittelija
Kirjalliset lähteet:
Dölle, Sirkku, Savia, Satu & Vuorenmaa, Tuomo-Juhani: Katse Kameraan – valokuvamuotokuvia Museoviraston kokoelmista. Museovirasto. Musta Taide. Helsinki, 2004.
Isomursu, Anne: Kuvansa kullakin – valokuva-arkiston hallinnan kysymyksiä. Suomen Valokuvataiteen museo. Libris Oy. Helsinki, 2011.
Muut lähteet:
Finna.fi
Suomen Sukututkimusseuran hautausmaa-kanta
Suomen Valokuvataiteen museon kuvaamotietokanta
