Täydentäessäni museon tietokantaan kontekstitietoja varhaisimmista Vuoden lehtikuva -palkinnon saaneista valokuvista, huomasin, että kuvat toistavat keskenään melko samanlaista kaavaa. Ajalle tunnusomaisen jyrkän sävyasteikon lisäksi humoristisuus ja vitsiä alleviivaava nimi toistuvat lähes kaikissa vuosina 1962–1970 palkituissa kuvissa. Ainoa selkeä poikkeus hauskuuttavasta linjasta on Helge Heinosen 101-vuotias.
Ainoa 1960-luvulla palkittu Vuoden lehtikuva, jota ei voine pitää humoristisena. Helge Heinonen: 101-vuotias, 1964. Vuoden lehtikuva 1964. Suomen valokuvataiteen museo. D1999:63/97
Nopea vertaus viime vuosien Vuoden lehtikuva -palkinnon voittaneisiin kuviin kertoo yhteiskunnan ja kuvajournalismin, tai ainakin sen keskeisen kotimaisen kilpailun arvostelukriteerien, muutoksesta. Lehmää pistoolilla päähän ampuva maanviljelijä ja kuollut, pakastettu riekko eivät olisi 1960-luvun kilpailuissa luultavasti menestyneet.
Kuvien huumorissa oli tunnistettava maskuliininen virittyneisyys. Käytännössä ainoastaan miespuolisten kuvaajien kilpailussa palkittiin miespoliitikkoja esittäviä kuvia. Mauno Koivisto oli palkitun kuvan päähenkilö kolmena vuotena peräkkäin 1966–1969. Yleinen yhdistävä tekijä oli vitsin liittyminen alkoholikulttuuriin, tarkemmin miesten alkoholinkulutukseen. Myös urheilu- ja armeijakuvilla pokattiin palkinnot. Edellä mainittu 101-vuotias oli ainoa voitokkaissa kuvissa esiintynyt nainen kilpailun ensimmäisen kahdentoista vuoden aikana.
Lauri Kautia: Ministerin voivuori, 1969. Vuoden lehtikuva 1969. Suomen valokuvataiteen museo. D2007:67/v1/136
Huumori on taiteenlaji, joka ei aina vanhene arvokkaasti. Siitä huolimatta moni kuvista on yhä mielestäni huvittava. En ole varmaan kertaakaan selannut tietokannassa ohi Lauri Kautian Ministerin voivuori -kuvasta hymähtämättä. Jos muikeasti voikasalle hymyilevä ministeri ei osu omaan nauruhermoosi, on se kenties hyvä osoitus siitä, että pelkkä humoristisuus on hutera pohja kuvien arvostelulle. Olisi toisaalta myös yksinkertaistus väittää, että palkitut kuvat olisivat olleet pelkkiä halpoja vitsejä. Voivuori oli yleinen vertauskuva ajankohtaiselle maatalouden ylituotannolle ja esimerkiksi Helge Heinosen Onnen laukaus on hauska ainoastaan harvinaisen hyvin onnistuneen ajoituksen vuoksi.
Pertti Nikulan seiväs katkeaa ratkaisevalla hetkellä. Helge Heinosen “Onnen laukaus” palkittiin yhdessä Caj Bremerin “Napoleon”-kuvan kanssa vuonna. Helge Heinonen: Onnen laukaus, 1962. Suomen valokuvataiteen museo. 1962. D2007:67/v24/9
Jos syvempi analyysi Vuoden lehtikuvat -kilpailun voittaneista kuvista kiinnostaa, suosittelen tutustumaan tässä tekstissä lähteenä käyttämääni Mirja Sipisen vuoden 2006 pro gradu -tutkielmaan Aikansa kuvia: Vertauskuvallisuus ja visuaaliset keinot Vuoden lehtikuvissa 1962-2004.
Teksti: Max Fritze, kokoelma-amanuenssi, 2021
