Kaapelimuseoista löytyy syyskaudella jälleen laaja kattaus näyttelyitä valokuvasta, esittävistä taiteista ja ruoka- ja juomakulttuurista. Yhteensä seitsemän näyttelyä kolmessa kerroksessa tarjoavat nähtävää vaikka useammallekin museokäynnille! Museoiden tapahtumakalenterista löytyy tekemistä ja kokemista kaiken ikäisille.
Valokuvataiteen museossa on avautunut kolme uutta näyttelyä. Syksyn päänäyttelynä nähdään kollektiivista surua ja muistamista valokuvan keinoin tarkasteleva Robert F. Kennedyn viimeinen matka – jaettu muisto. Lisäksi esillä on vuoden 2022 Nuori sankari –palkinnoin voittaja Veera Konstin näyttely It’s complicated sekä Katja Eydelin Koulutus.
Teatterimuseossa jatkavat vielä syyskauden ajan Suomen Kansallisteatterin 150-vuotisjuhlanäyttely "Yleisö oli raivoissaan ihastuksesta!" ja kotimaiseen nykytanssiin johdattava Syvää liikettä. Arkadia-teatteri tarjoilee aikahypyn teatterihistoriaan, minkä jälkeen kävijöillä on mahdollisuus astua pukuhuoneen kautta näyttämölle oman, ainutkertaisen esityksen tähdiksi.
Hotelli- ja ravintolamuseossa ehtii vielä nähdä Tiistaitarjotin ja perjantaipullo -näyttelyn, joka vie Juhani Riekkolan värikkäiden ruokakuvien avulla makumatkalle 1970-luvulle. Moniastisessa Makuasioita-näyttelyssä tarjoillaan näkökulmia ruoka- ja juo+makulttuuriin ja herätellään muistinystyröitä omien ruokamuistojen äärelle.
Kaapelimuseot ovat avoinna tiistaisin ja torstaista sunnuntaihin klo 11–18 ja keskiviikkoisin klo 11–20. Maanantaisin museot ovat suljettuja. Poikkeukset aukioloaikoihin kannattaa tarkistaa museoiden verkkosivuilta. (Teatterimuseo, Hotelli- ja ravintolamuseo,)
Syyskauden tapahtumia
(Muutokset mahdollisia)
- Joka kuukauden viimeisenä keskiviikkona klo 17–20 Kaapelimuseoihin on vapaa pääsy.
- Syyskuun ilmaisillan ohjelmassa Teatterimuseossa kuullaan otteita Suomen Kansallisteatterin 150-vuotisjuhlakonsertista teatterin näyttelijäkaartin esittäminä. Syys-, loka- ja marraskuun ilmaisilloissa pidetään yleisöopastus Tiistaitarjotin ja perjantaipullo -näyttelyyn Hotelli- ja ravintolamuseossa.
- Suomen valokuvataiteen museon näyttelyihin järjestetään avoin yleisöopastus joka sunnuntai klo 13. Osallistuminen näyttelylipulla tai Museokortilla.
- Lauantaina 29.10. klo 11–15 Kaapelimuseot järjestävät koko perheen tapahtuman, jonka ohjelmassa näyttelyiden lisäksi mm. työpajoja ja opastuksia.
- Kulttuurin kummilapset -ohjelmaa loka–joulukuussa vuonna 2022 syntyneille helsinkiläisvauvoille ja heidän perheilleen.