Tiina Itkonen: Anori – Jäätikön hiljaisuus
9.6.–1.10.2023
Valokuvataiteen museo K1, Mikonkatu 1, Helsinki
Median vierailuaika näyttelyyn to 8.6. klo 11–12.
RSVP martta@juni.fi / 040 5284818
Valokuvaaja Tiina Itkonen on kuvannut napa-alueita kuten Grönlantia, sen luontoa ja ihmisiä jo lähes 30 vuoden ajan. Valokuvataiteen museo K1:ssä avautuva näyttely esittelee kuvia Itkosen pitkän uran varrelta – vuosikymmenien aikana kuvien päähenkilöt ovat kasvaneet lapsista aikuisiksi, ja ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat iskeneet vakavasti Itkosen kuvaamien Luoteis-Grönlannin Inughuitien elinkeinoon ja elämäntapaan.
”Jo vuonna 2005 maailman pohjoisimman kylän, Siorapalukin metsästäjät kertoivat, että ennen kaksimetrinen jää on enää 50 senttimetriä paksua. Ilmastomuutoksen vaikutukset näkyvät Grönlannin asukkaiden arjessa ja elämäntavassa hyvin konkreettisesti ja mullistavasti. Merijään laadun muuttuminen on tehnyt ikivanhasta metsästyselinkeinosta monilla alueilla mahdotonta. Perheet muuttavat kylistä pois, metsästäjien on löydettävä uusia elinkeinoja. Joillakin alueilla jääkarhut eivät pääse enää metsästämään jäälle vaan hakeutuvat kyliin etsimään ruuanjätteitä. Luonnosta on tullut uudella tavalla arvaamaton ja vaarallinen”, Itkonen kertoo.
Äärimmäisissä olosuhteissa kuvaava Itkonen on kulkenut yli 1500 kilometriä Grönlannin länsirannikkoa pitkin koiravaljakoilla, kalastusveneillä, purjeveneillä, öljytankkereilla, rahtilaivoilla, helikoptereilla ja pienlentokoneilla, ja viipynyt pienissä kylissä tutustuen grönlantilaisiin. Itkonen toteaa viettävänsä 5 prosenttia ajastaan kuvaten ja 95 prosenttia ihmisiin tutustuen. Kielitaito ja ihmisten kanssa vietetty aika ovat avanneet kuvaajalle ovia ja rakentaneet molemminpuolista luottamusta. Pysäyttävän kauniit kuvat jäästä ja merestä sekä alueen ihmisistä ovat kuvaajan keino kertoa työnsä kautta ilmastonmuutoksen konkreettisista vaikutuksista ihmisten elämään.
Itkosen töiden lisäksi näyttelyssä on esillä grönlantilaisen, nykyään Tanskassa asuvan, taiteilija Julie Hardenbergin teos "Nipangersitassaanngitsut 1 (Those who can´t be silenced)". Hardenbergin taiteen keskiössä ovat identiteetin ja postkolonialismin kysymykset, K1:ssä esillä oleva teos koostuu Tanskan lipusta ja ihmisten hiuksista. Aikoinaan juuri tutustuminen Hardenbergiin 1990-luvun alussa innoitti osaltaan Itkosen suuntaamaan kohti Grönlantia
”Arktisen alueen lämpötila nousee yli kaksi kertaa nopeammin kuin muun maailman. Perinteinen tapa metsästää meren jäällä on Luoteis-Grönlannin Inughuiteille keskeisin keino hankkia ravintoa, mutta se myös määrittelee heidän kulttuurista identiteettiään”, Itkonen toteaa. ”On mahdollista, että tämä ikivanha elämäntapa häviää ikuisiksi ajoiksi.”
Tiina Itkonen
Tiina Itkonen on valmistunut valokuvaajaksi Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta (1995) ja taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta (2002). Itkonen on kuvannut arktisia maisemia, Grönlantia ja sen asukkaita vuodesta 1995.
Itkosen teoksia on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla, esim. The National Museum of Photography (Kööpenhamina, 2009), New York Photo Festival (2009), Sydneyn biennaali (2010), Venetsian biennaali (2011), Musée Albert-Kahn (Pariisi, 2013) ja Anchorage Museum (Alaska, mm. 2020–21).
Hänen kuviaan on julkaistu kansainvälisissä julkaisuissa, kuten Conde Nast Traveller, National Geographic Traveler (USA), Harper´s Magazine, Le Monde ja New York Times (Lens Blog).
Valokuvakirjat: Inughuit (2004, Libris) ja Avannaa (2014, Kehrer Verlag).
Vuoden nuori valokuvaaja 2003. Valokuvataiteen valtionpalkinto vuonna 2019.
Lisätiedot, kuvat & haastattelupyynnöt:
Martta Louekari, Juni Communications
Puh. 040 5284818
martta@juni.fi
Kuvatiedot: Tiina Itkonen: Niels, Qaanaaq, 2019.