MoA in Photography ´23
27.1.–12.3.2023
Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3, G-rappu, Helsinki
Pressitilaisuus to 26.1.2023 klo 10–11. RSVP jaakko.laasanen@fmp.fi
MoA in Photography ´23 esittelee yhdeksäntoista taiteilijaa, jotka valmistuvat Valokuvataiteen pääaineesta Aalto-yliopiston taiteen ja median laitokselta. Näyttelyn teokset ovat osa tulevien maisterien opinnäytetöitä.
Jokainen vuosikurssi on omanlaisensa äänten, tilojen ja ajan kuva, joka on kiinteästi sidoksissa yhteiskunnassa ja taiteessa tapahtuviin ilmiöihin. Opiskeluvuosina ennestään tuntemattomista ihmisistä tulee toistensa heijastuspintoja, joille taide on linkki menneen, nykyisen ja tulevan välillä.
Rebecca Sandelin, yksi näyttelyssä mukana olevista taiteilijoista, kuvaa moninaisuutta seuraavasti:
”Esillä olevissa teoksissa pohditaan kysymyksiä, jotka liittyvät valokuvamedian aineellisuuteen ja objektiivisuuteen, ihmisen ja luonnon välisiin suhteisiin, maiseman rakenteisiin, teknologian ja kulttuurin yhteyksiin, arkisiin ja institutionaalisiin arkistointikäytäntöihin, henkilöhistorioihin ja omaelämäkertoihin sekä valtarakenteiden ja sorron mekanismien poliittiseen kritiikkiin. Valokuvaus paljastuu näiden tutkimusten kautta monitieteisenä välineenä, joka ei koskaan ole eristyksissä vaan aina kiinnittynyt aisteihin, tieteisiin ja taidemuotoihin.
Tämä näyttely on monia asioita: leikkipaikka, laboratorio, studio, lava. Mikä tärkeintä, se on tarkistuspiste, askel kohti uusia haasteita, mahdollisia epäonnistumisia ja vieläkin suurempia saavutuksia.”
Näyttelyn taiteilijat:
Lorena Articardi, Elisabet Cavén, Juan Couder, Francisco González Camacho, Maite González Laurens, Iina Gröhn, Katri Heinämäki, Mari Hokkanen, Alexander Komenda, Viena Kytöjoki, Hanna Linnove, Lyydia Osara, Charlotta Rajala, Rebecca Sandelin, Lada Suomenrinne, Niko Tampio, Lydia Toivanen, Carl Victor Wingren ja Yujie Zhou.
Näyttelyn teokset:
Lydia Toivasen (s. 1987) videoessee Mafia havainnollistaa vanhoillislestadiolaisen suurperheen monisävyistä elämää ja sisäistä dynamiikkaa. Video perustuu älypuhelimen jatkuvaan läsnäoloon ja tuo esiin puhelimen intiimin ja arkisen luonteen. Valokuvakirjan Yhdestä viattomasta katseesta keskiössä on Toivasen lapsuudenkodin ruokapöytä, joka symboloi perheen yhteisöllisyyttä ja monimuotoisuutta.
Hanna Linnoven (s. 1990) teos Merenneito kuvaa aikaa alkoholismia sairastaneen isän poismenon jälkeen. Päähenkilö on vetäytynyt vedenalaiseen maailmaan parantumaan. Neste kuvaa myös alkoholismia, jonka kannattelemana päähenkilö on kasvanut.
Iina Gröhn (s. 1991) on kuvannut kukista löytämiään ihmismäisiä piirteitä. Nuutunut ja uurteinen ruusun terälehti muistuttaa Gröhniä mummonsa ikääntyneestä ihosta ja väärinpäin käännetyn karmiininpunaisen neilikan hän näkee mekkoon pukeutuneena tanssivana hahmona. Osin lahonnut kanta muistuttaa kuvaajaa oman kehon haavoittuvuudesta ja elämän hauraudesta.
Katri Heinämäen (s. 1980) teos Minä ja rouva S. sai alkunsa huutokaupasta löytyneestä kahdesta valokuvalaatikosta, jotka kuuluivat edesmenneelle teksasilaisrouvalle. Diojen puhdistaminen ja järjestäminen sai rouva S:n tuntumaan läheiseltä. Teos käsittelee läheisyydestä syntynyttä yksipuolista ystävyyttä tuntemattoman ja edesmenneen rouva S:n kanssa.
Lyydia Osaran (s. 1996) teoskokonaisuudessa Kommunikaatiot yhdistyvät mielen piilotettujen kielien tutkiminen, automaattista ilmaisua soveltava piirustus ja kamerattoman valokuvataiteen tekniikka. Teoksissa Osara kuvaa mielenhäiriöidensä nostamia sensaatioita, alitajuntansa informaatiota automaattisen piirtämisen avulla.
Mari Hokkasen (s.1979) Antropomorfoseeni koostuu dioraamoista, jotka ovat maagisen realismin sävyttämiä satuja. Teokset saavat vaikutteita maailmanpoliittisista tapahtumista, lähiöistä ja taiteilijan kokemasta köyhyydestä. Kuvissa kissat voivat paeta ruusujen valtaamasta kaupungista lentämällä jättimäisen linnun selässä ja jätevuoren laidalla lähdettä saattaa vartioida naiskasvoinen paratiisilintu.
Charlotta Rajalan (s. 1998) teos Viime kesä, toissa kuukausi, jopa eilinen menettävät merkityksensä, kun muistot alkavat valua tyhjyyteen tutkii katoavaisuuden arvoa, muistin merkitystä ja ongelmallisuutta sekä hiljaisuuden ja tyhjyyden käsitteitä. Rajala kohtaa nämä teemat runollisen pohdinnan kautta antaen absurdien metaforien ja mielikuvien ohjata intuitiivista prosessiaan.
Lada Suomenrinne (s. 1995) tutkii töissään suhdettaan saamelaisuuteen, jonka hän on perinyt adoption kautta. Taiteilijan inspiraatiot nousevat uteliaisuudesta rajamaata kohtaan, jossa ovat näkymättömät saamelaisjärvet. Suomenrinne käy vuoropuhelua luonnon kanssa, josta hän etsii turvapaikkaa adoptoituna alkuperäiskansalaisnaisena.
Niko Tampion teoskokonaisuus Transitions tutkii henkilökohtaisen siirtymän ja kasvun teemoja introspektion kautta universaalisti ja käsitteellisesti. Teoksiin on ammennettu inspiraatiota snapshot -valokuvan välittömyydestä, josta ne saavat raa’an emotionaalisen latauksen. Tampion visuaalinen kieli on kehittynyt Hollywood-elokuvien, meren sekä abstraktin taiteen vaikutuksesta.
Viena Kytöjoen teos Universaalin parkuuden uomat lähestyy itkua kokonaisvaltaisena ruumiillisena kokemuksena ja läpieloprosessina, jonka aikana ihminen sekä sulautuu ympäristöönsä että irtoaa siitä - ruumiin rajat katoavat ja ote heltiää. Teoksessa kuultavan Kiitositkun itkee sen säveltänyt ja sanoittanut karjalaiseen äänellä itkemiseen perehtynyt muusikko ja monitaiteilija Noora Kauppila. Historian saatossa hiipunut karjalainen itkuvirsiperinne on saanut viime vuosina uusia muotoja mm. karjalaisten ja ammattimuusikoiden keskuudessa.
Kanadassa syntynyt ja kasvanut, puolaiset sukujuuret omaava Alexander Komenda (s. 1992) kohtasi puolalaistaustaisen Alexein Kirgisiassa, jonne monet venäläiset Alexein tavoin ovat paenneet liikekannallepanoa. Dokumentaarisessa teoksessaan taiteilija ja Kirgisiaan paenneet venäläiset pohtivat ja yrittävät määritellä kodin merkitystä.
Carl Victor Wingren (s. 1995) käyttää Gloop-installaationsa teoksissa luonnonmateriaaleja kyseenalaistaakseen arkistointia ja pysyvyyttä. Teokset ovat jatkuvassa muutoksessa – ne liikkuvat digitaalisen ja materiaalisen välimaastossa, sekä kostean ja kuivan välillä. Valokuvapaperinsa Wingren on valmistanut rannalta keräämästään merilevästä.
Yujie Zhoun (s. 1997) teoskokonaisuuden Panoptic Segmentation nimi viittaa konenäön menetelmään, jonka avulla tekoäly voi erottaa kohteen eri osat. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna panoptikon on jatkuvaan valvontaan perustuva kurinpitomekanismi. Taiteessaan Zhou pyrkii performatiivisuuden ja kielen puretun käsitteen kautta kyseenalaistamaan vallitsevia historiallisia kertomuksia ja valtarakenteita samalla kun hän muotoilee uudelleen kollektiivista yksilöllisyyttä.
Elisabet Cavénin (s.1982) kuvasarja The Home Odyssey on matkakertomus koronaeristyksen ajalta. Elämä eristyksessä on eräänlainen simulaatio, jossa maailma on vain kangastus tietokoneen ruudulla. Siitä huolimatta meri voi pauhata keittiön lavuaarissa, jäätiköt voivat sulaa keittiön pöydälle ja banaanikärpäset lentää etelään. Luolasta käsin on lohdullista katsella varjojen tanssia.
Francisco Gonzalez Camachon (s. 1990) Elsewhere-teoskokonaisuus käsittelee espanjalaisen taiteilijan sopeutumista vieraaseen maahan, Suomeen. Vieras maisema tuotti ensin eristäytyneisyyden tunteen, ja sitten katarttisen transsendentin kokemuksen luonnosta. Teoskokonaisuus hyödyntää infrapunavalokuvaa ja runollista kerrontaa, ja sisältää myös viittauksia piktorialismiin.
Venezuelasta Suomeen kotiutunut Maite González Laurens lähestyy muuttoliikettä symbolisesti kuvasarjassaan Migrant Souls. Sarja keinuu juurten ja juurettomuuden, taaksemme jättämien jälkien, meihin jääneiden jälkien ja edessä olevan polun välillä. Teokset pohjautuvat maisemiin ja rakennettuihin toisiinsa nivoutuviin kuviin, joissa taiteilija etsii kerronnallista merkitystä runollisen ilmaisun avulla.
Juan Couderin (s. 1998) teos Clepsydra on nimetty muinaisen egyptiläisen työkalun mukaan, joka mittaa aikaa vedenvirtauksen mukaan. Uskotaan, että klepsydra eli vesikello kehitettiin auringosta riippumatonta aikakäsitystä etsiessä. Taiteilija on antanut syanotypialla pohjustetun lasilevyn reagoida orgaanisesti. Ennalta-arvaamattoman muodon ja käytöksen ansiosta klepsydroista tulee luonnostaan aktiivisia, mutta kontrolloiduissa museo-olosuhteissa teokset jäävät lepotilaan. Tämä avaa kysymyksiä valokuvauksen ja pysyvyyden suhteesta, mutta ennen kaikkea siitä, miten suhtaudumme muutokseen.
Lorena Articardin (s. 1992) teoskokonaisuus Of Sunburns and Sunspots etsii auringonpilkkuja – julmaa rehellisyyttä ja tahallisia epätäydellisyyksiä; karkean läpinäkyvyyden tahallista ilmentymistä. Valo on luonnostaan levotonta – ja valon vaikuttamana on valokuvakin. Jopa kirkkaimmissa tähdissä on tummia pilkkuja, joita se esittelee arpina. Kaikilla pinnoilla on kaiverrettu muisti, ja silti me siristelemme silmiämme.
Rebecca Sandelinin installaatio Welcome to Uncanny Valley – Tervetuloa arvoitukselliseen laaksoon tutkii valokuvauksen ja videopelien välisiä yhtymäkohtia ja luo upottavan, moniaistisen kokemuksen. Miten tietokonepelit liittyvät valokuvaukseen ja miten ne vaikuttavat valokuvausvälineiden ja -tekniikoiden käyttöön?
