Tammikuun lopulla avautuva näyttely Valokuvan maisterit 2025 – Image Being kokoaa yhteen 14 nuorta taiteilijaa ja valokuvaajaa, jotka tutkivat erilaisia mahdollisuuksia käyttää valitsemaansa välinettä ilmaisemiseen, todistamiseen ja löytämiseen.
Aalto-yliopiston valokuvataiteen maisteriopiskelijoiden ryhmänäyttely on tekijöidensä kollektiivinen näkemys nykyvalokuvasta. Heille valokuva voi tarkoittaa biomateriaalia, päiväkirjaa, unohtuneen unen uudelleen muistamista, dokumenttia tai sepitettä. Perinteisiä kameroita käytetään yhdessä uudemman teknologian kanssa. Näyttelyn taiteilijat purkavat valokuvan ja kokoavat sen uudelleen, muuntavat sen materiaalisiksi, graafisiksi, havainnollisiksi, keinotekoisiksi, ideologisiksi, kulttuurisiksi, eläviksi kuviksi.
Valokuvan maisterit 2025 – Image Being
31.1.–20.4.2025
Suomen valokuvataiteen museo,
Kaapeliaukio 3, Helsinki.
Median vierailuaika näyttelyyn torstaina 30.1. klo 11–12
RSVP jaakko.laasanen@fmp.fi
Tekoälyn yleistyminen vaikuttaa myös valokuvakulttuuriin
Yufan Lun (s.1991) Näkevä käsi käsittelee uusien kuvantamisteknologioiden todellisuudentajua vääristävää vaikutusta. Taiteilija on kiinnittänyt käsiinsä silikonista tekemiään ylimääräisiä sormia – tuttuja tekoälyn tuottamista kuvista – ja kuvaa itseään peilin kautta. Muokkaamattomissa kuvissa on tekoälylle ominainen virhe.
Nikolas Palosen (s. 1993) Ja Eiffel torni palaa joka yö on vuoropuhelua inhimillisen ja ei-inhimillisen välillä. Taiteilija on käyttänyt omaa valokuva-arkistoaan tekoälymallien kouluttamiseen. Työssään hän pohtii, miten kuvat ja muistot muuttuvat ajan myötä, ja mitä tapahtuu, kun generatiivinen algoritmi kietoutuu tähän kokemukseen.
Ympäristön kokemus liminaalitilojen ja neuroepätyypillisyyden linssin läpi
Aleksi Malisen (s.1990) Lähipaikkoja kuvaa kaupungin välitiloja ja epäpaikkoja: arkisia, keskeneräisiä, unohdettuja, umpeen kasvaneita ja purettuja ympäristöjä, jotka tuntuvat jännitteisiltä. Paikat ovat osa arkista kokemustamme, mutta katse harvoin pysähtyy niihin. Paikkoihin kytkeytyy kuitenkin merkityksiä, jotka kertovat kaupunkitilan muutoksesta ja arkipäiväisistä tapahtumista ja kokemuksista.
Sadhbh Lynamin (s. 2000) Takiwātanga: ‘Omassa ajassaan ja paikassaan’ kutsuu kokemaan maailman, joka on liian äänekäs, liian kirkas ja liian intensiivinen. Taiteilija käsittelee neuroepätyypillisyyttä kaleidoskooppina, joka vaikuttaa siihen, miten ihmiset näkevät, käsittävät ja reagoivat ympäristöönsä.
Valokuvan performatiivisuus on muotokuvausta, shoppailua ja leijan lennätystä
Johannes Romppasen (s. 1982) Kohtaamisia kutsuu mukaan kokeiluun, joka tekee henkilökuvauksen vivahteita näkyväksi. Näyttelyn aikana seinälle ilmestyy viikoittain kaksi uutta henkilökuvaa, ja lopuksi niitä on yhteensä kaksitoista. Teoskokonaisuus tuo kuvaajan ja kuvattavan välisen yhteistyön myös yleisölle tarkasteltavaksi.
Jahanzeb Haroonin (s. 1990) teoskokonaisuuden Kalastelijan unelmat tuhlaamisesta katsoja kutsutaan ostoksille näyttelyyn luotuun ruokakauppaan. Asiakkaan yksilöllinen profiili palaa tekoälymalliin, joka parantaa itseään sen avulla. Teoskokonaisuus tutkii digitaalisten ympäristöjen vuotamista fyysiseen todellisuuteen, ja sitä, miten digitaaliset järjestelmät tekevät käyttäytymisestämme kauppatavaraa.
Nat Setthanan (s. 1995) Reverse / Käänteinen tarkastelee latentteja kuvia, joita piilee jokapäiväisessä ympäristössä. Taiteilija vangitsee valon heijastuksia lumihiutaleista ja tekee niistä tähtien muotokuvia käyttämällä alivalottamista ja digitaalista muokkausta. Kauniilla säällä taiteilijan voi nähdä museon ulkopuolella lennättämässä leijaa, joka on tehty valokuvasta.
Henkilökohtaiset ja kollektiiviset muistot kiinnostavat tulevaisuuden tekijöitä
Lumi Tuomen teoskokonaisuus Ruskieloi solmiloi (Punaisia solmuja) etsii taiteilijan suvun karjalaisen kulttuurin piileviä ja näkyviä sirpaleita. Teoksissa taiteilijan äidin hiukset, isoäidiltä perityt kankaat ja vaatteet, sekä taiteilijan itse ompelemat karjalaisen kansanpuvun osat kutovat teoksen kollektiivisen muistin, sukupolvien välisten kietoutumien ja elävän karjalaisen perinnön arkistoksi.
Santeri Kuisma (s. 1994) pohtii muistojen pysyvyyttä teoskokonaisuudessaan Kesät järven rannalla. Lapsena maaseudulla pitkiä aikoja sisarustensa hoidossa ollutta Kuismaa peloteltiin järvihirviöillä, jotta tämä ei menisi yksin uimaan. Aikuisena taiteilija palasi järvelle etsimään muistojaan.
Valokuvan todistusvoima kietoutuu kertomuksiin ja fantasiaan
Saedeh Doostbekheirin (s. 1986) Encoded Self: Chapter One, Farid käsittelee valokuvien pinnan alla piileviä kätkettyjä viestejä, jotka paljastuvat yksityisten kertomusten kautta. Tarkasteltavana on henkilökohtaisesta arkistosta peräisin oleva valokuva hääseremoniasta. Taiteilija tutkii teoksessa steganografian käsitettä – tekniikkaa, jossa viestejä kätketään tavallisiin esineisiin.
Kanny Wun Endless World tutkii naisvartalon haurautta ja hallitsemattomia voimia installaatioiden ja piirrosten avulla. Taiteilija haluaa haastaa katsojat pohtimaan näiden ulottuvuuksien harmonista ja toisinaan fantastista suhdetta. Teokset ilmentävät ihmisten uteliaisuutta tuntematonta kohtaan.
Luontoa tarkastellaan spekuloiden sekä käsitteellistäen
Veera Nivalaisen (s. 1992) teoskokonaisuus Ankeriaselegioita tarkastelee, miten ankeriaan kummalliset ja sukupuoleltaan fluidit kehot voivat haastaa luonnon ja luonnollisuuden käsitteitä. Ankerias kun on eräänlainen luonnontieteellinen arvoitus; ihmiset eivät ole pystyneet tarkalleen selvittämään, miten ankeriaat lisääntyvät, syntyvät tai kuolevat. Nivalaisen teos on spekulatiivinen hybridikeho, joka toimii kehon, lajisuuden ja luonnollisuuden uudelleen jäsentelyn välineenä.
Hannele Peltorinteen (s. 1980) teoskokonaisuuden Aeon nimi on kreikkaa, ja tarkoittaa elämänvoimaa, elämää, aikakautta, ikuisuutta ja ajattomuutta. Taiteilija tutkii elämää ylläpitävää vihreää lumousta eli kasveja, planeettamme varhaisimpia asukkaita. Teoksen lasilaatikoissa on esillä fragmentteja mm. elävistä fossiileista, kasveista, jotka ovat säilyneet lähes muuttumattomina esihistoriallisista ajoista nykyaikaan.
Vinayak (s. 1991) esittää teoskokonaisuudessaan Babirusa. Volume1: Garden että puutarhasanastoa voi soveltaa valokuvaukseen. Puutarhakatteen levittäminen voi olla kollaasin kokoamista, pölyttäminen muistin luomista ja niin edelleen. Teoksella ei ole yhtä selkeää logiikkaa, vaan se saa inspiraationsa eräänlaisista radikaaleista vasta-arkistoinnin käytännöistä.
Lisätiedot ja kuvapyynnöt:
Jaakko Laasanen
Viestintäpäällikkö, Suomen valokuvataiteen museo
040 6800 307
jaakko.laasanen@fmp.fi
