Suomen valokuvataiteen museon huippuvuosi 2020 ja vuoden 2021 näkymät

Vuonna 2020 Suomen valokuvataiteen museo laajensi Kämp Galleriaan Helsingin ydinkeskustaan ja esitti kaksi historiansa suosituinta näyttelyä. Kuluvan vuoden aikana Valokuvataiteen museon kokonaiskävijämäärä oli ennätyksellisesti 71.000. Tulevana vuonna museo uudistuu myös Kaapelitehtaalla.

Elokuun lopulla Valokuvataiteen museo laajensi Helsingin ytimeen, kun uusi K1-näyttelytila avautui kauppakeskus Kämp Gallerian alimmassa kerroksessa. K1:n avajaisnäyttelyinä nähtiin valokuvaaja Douglas Kirklandin klassiset kuvasarjat Marilyn Monroesta ja Coco Chanelista sekä mediataiteilija Liisa Vääriskosken riemunkirjava runsaudensarvi @munalissu. K1:ssä ehti loppuvuoden sulkuun mennessä vierailla lähes 27.000 näyttelykävijää.

K1-näyttelytilan lisäksi korkeasta kokonaiskävijämäärästä on kiittäminen Kaapelitehtaan näyttelyiden vetovoimaa. Kaapelitehtaalla kävijöitä oli yhteensä 44.000. Suosituin näyttely oli Vivian Maierin Omakuva ja sen varjo 26.000 kävijällään, vaikka näyttely ehti olla auki vain kaksi kuukautta ennen poikkeusolojen julistamista. Museon taas avauduttua esillä olivat Sanna Kanniston ja Jari Silomäen laajat näyttelyt.

 

Museo jatkaa uudistumista ensi vuonna 

Vuoden 2021 alussa Valokuvataiteen museon Kaapelitehtaan näyttelytilat ja yleisöpalvelut sulkeutuvat remontin vuoksi. Kaapelitehtaan kolmelle museolle rakennetaan uusi aula, joka haukkaa osan Valokuvataiteen museon näyttelytilasta. Remontin aikana museo laajentuu kellarikerrokseen, johon rakentuu muun muassa valokuvakulttuurin eri ilmiöitä esittelevä pysyvä näyttely sekä perinteinen pimiö kurssitoimintaa varten. Kaapelitehtaalla ovet avautuvat jälleen lokakuussa 2021 ja uudistunut museo avautuu kokonaisuudessaan osana Kaapelitehtaan museokeskusta alkuvuonna 2022.

Museo on koko vuoden 2021 vahvasti esillä uudessa K1-näyttelytilassa. Alkuvuodesta Vivian Maier tekee paluun uudella katuvalokuvaukseen keskittyvällä näyttelyllä. Näyttely on vastaus yleisön runsaisiin toiveisiin, joita museo sai vastaanottaa Maierin näyttelyn sulkeuduttua ennenaikaisesti maaliskuussa 2020.

 

Lisätietoja:

Elina Heikka
Museonjohtaja, Suomen valokuvataiteen museo
050 527 8885
elina.heikka@fmp.fi

Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–pe 11–19, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy