HYMYILEVÄT RANNAT – I. K. Inhan luonnon hurmaus ja melankolia

Näyttelyssä matkataan Inhan ajatusten kera "lähemmäksi luonnon sydäntä": koetaan koskien raivoisa pauhu tai kesäpäivän hempeinä hymyilevät rannat, havuholvien rauha tai korven melankolia. Kuvamatkaa rytmittävät otsikot Veden kutsu, Pyhä kauneus, Erämaan Janus-kasvot ja Huippuelämys.

Valokuvien kertomusta laajentavat lainaukset Inhan omista teksteistä. Näyttelyn kuraattorina toimii FK Kati Lintonen, joka valmistelee väitöskirjaa 1800- ja 1900-lukujen vaihteen luontomaisemavalokuvista ja luontokäsityksistä lähinnä I. K. Inhan tuotannon kautta.

Näyttely kuvailee monin esimerkein, millaista oli valokuvata luontoa yli 100 vuotta sitten, millaisia kameroita ja muita välineitä käytettiin ja miten valokuva valmistettiin. Vanhojen alkuperäisvedosten kunnossapito ja esittely edellyttää museolta tarkkaa konservointityötä, josta kertovat erilliset tietoiskut.

Inha oli myös kirjailija, toimittaja ja kääntäjä. Vuonna 1909 ilmestyneessä Suomen maisemia -kirjan 1. painoksessa hän kieltäytyi julkaisemasta valokuviaan, koska oli pyrkinyt luomaan ennen kaikkea tekstin välittämiä mielikuvia. Inhan teksteistä voi kuunnella otteita näyttelyn Luontolepolassa.

I. K. Inha kuvasi ympäri Suomea laajemmin kuin kukaan muu tuona aikana. Hänen tallentamiaan maisemia ei enää ole. Kokoamme sarjan näkymiä, jotka odottavat tunnistajaansa. Jokainen näyttelyvieras voi myös tuoda mukanaan yhden itse ottamansa luontokuvan, joka osallistuu Prosessi-tilan avoimeen yhteisnäyttelyyn.

Inhan teoksia esitellään samaan aikaan Gallen-Kallelan museossa näyttelyllä Unelma maisemasta (15.9.2006–28.1.2007). Näyttelyihin liittyy yhteinen seminaari luonnosta ja maisemasta taiteessa ja valokuvassa. Näyttelyiden yhteydessä julkaistaan kaksi kirjaa, jotka valaisevat Inhan tuotantoa eri näkökulmista.

Konservointi auttaa Inhan kuvia säilymään

Suurin osa näyttelyn vedoksista on yli 100 vuotta vanhoja. Niitä ovat vaurioittaneet valo, lika, ilman epäpuhtaudet sekä liiallinen lämpö, kuivuus tai kosteus. Inhan valokuvat ovat kuluneet ennen kaikkea runsaan ja usein kovakouraisen käsittelyn tai virheellisen säilytyksen vuoksi. Kuvissa on tahroja ja likaa, naarmuja, taitteita, repeämiä, reikiä ja teippejä. Moni vedoksista pohjapahveineen on aikojen kuluessa käpristynyt esimerkiksi kosteuden, kuivuuden tai sopimattoman liima-aineen takia. Osa kuvista on myös haalistunut ja/tai kellastunut voimakkaasti valon ja kosteuden yhteisvaikutuksesta. Vedoksissa on myös muita kemiallisia vaurioita, mm. hopeagelatiinikuvissa on usein ns. hopeapeiliä.

Suurin osa Inhan kuvista on kollodium- tai albumiinivedoksia, jotka molemmat ovat hopeakuvia. Kollodiumvedokset tehdään baryytilla (bariumsulfaattia ja gelatiinia) päällystetylle paperille. Baryyttikerroksen paksuutta muuntelemalla saadaan joko matta- tai kiiltäväpintainen vedos. Kollodiumvedokset ovat yleensä säilyneet hyvin johtuen yhdistetystä kulta- ja platinasävytyksestä. Albumiini on kananmunan valkuaista. Valokuvassa se toimii omana kerroksenaan, joka estää hopeakuvan uppoamista paperin kuituihin. Kuvahopean haalistumisen estämiseksi vedos on voitu käsitellä kultakloridilla. Albumiinivedokset tehtiin ohuelle paperille, ja ne ovat aina on pohjustettuja. Albumiinivedokset ovat erityisen herkkiä valolle ja kosteudelle. Albumiinin taipumuksena on kellastua kosteuden vaikutuksesta.

Ennen näytteille asettamista kaikille valokuville on laadittu kuntoraportti ja konservointia vaativille kuville myös konservointisuunnitelma. Konservointitoimenpiteinä on mm. pohjustuspahvit tai vedosten taustapuolet puhdistettu pintaliasta, repeämät paikattu ja teipit ja tarrat sekä niiden paperikuiduissa olevat liima-aineet poistettu. Pahiten aaltoilevat pohjustamattomat kuvat on myös suoristettu.

Näyttelyssä Inhan vedokset on kehystetty tai ne on muutoin suojattu ilman epäpuhtauksilta. Valo ja erityisesti päivänvalo nopeuttaa valokuvien tuhoutumista, joten näyttelyn valaistus on pidettävä hämäränä ja valot sammuvat, kun paikalla ei ole katsojia. Konservoituina ja oikein säilytettyinä Inhan kuvat säilyvät vielä pitkään. Mitä vähemmän vanhoja valokuvia kosketellaan ja pidetään päivänvalossa, sitä pitempään ne pysyvät kunnossa. Siksi Inhan alkuperäiskuvia ei aseteta näytteille joka vuosi.