Catherine Leutenegger: 382, 380 State Street, 2007. Sarjasta / från serien / from the series Kodak City.

Catherine Leutenegger
Kodak City

Catherine Leuteneggerin valokuvasarja Kodak City kertoo yhteisöstä, joka vaurastui viemällä valokuvauksen maailmalle – mutta unohti sitten sopeutua maailman muutokseen.

"Meitä kaikkia yhdisti henkilökohtainen sitoutuminen yritykseen ja ylpeys olla osa sitä. Meistä tuntui, että saimme työskennellä maailman parhaiden ihmisten kanssa. Ja sitten kaikki romahti, aivan kuin läheisestä ihmisestä olisi paljastunut jokin kauhea asia. Sitä ajatteli vain: miten tämä on mahdollista?"

Robert Shanebrook, 2013
​Kodakin työntekijä 35 vuoden ajan

Rochester on kaupunki, johon George Eastman perusti Kodakin tehtaat 1800-luvun lopulla. Kodakista kasvoi jättiyritys, joka toi New Yorkin osavaltiossa sijaitsevaan Rochesteriin vaurautta ja tuhansille ihmisille työpaikkoja. Kun valokuvaus siirtyi digiaikaan 2000-luvulla, Kodakin bisnes lähti alamäkeen.

Dokumentaarisessa Kodak City -teossarjassaan sveitsiläinen Catherine Leutenegger näyttää, kuinka digitaalisen valokuvauksen voittokulku on vaikuttanut teollisuuskaupunki Rochesteriin. Leutenegger valokuvasi yritysimperiumin jäännöksiä vuodesta 2007 vuoteen 2012, jolloin Kodak hakeutui velkasaneeraukseen.

Valokuvien rinnalla näyttelyssä saavat puheenvuoron myös kodakilaiset. Heidän ajatuksiaan on koottu teksteihin, joissa kaupungin historia, nykyhetki ja epävarma tulevaisuus ovat vuoropuhelussa.

Vuonna 1889 Rochesterissa syntyivät markkinoiden ensimmäiset valokuvausfilmit, jotka tekivät valokuvauksesta koko kansan harrastuksen ja toivat George Eastmanille valtavan omaisuuden. Eastman rahoitti kaupunkiin mm. yliopiston, sairaalan, kulttuurilaitoksia ja puistoja. Kodak tarjosi työntekijöilleen anteliaan sairausvakuutus- ja eläkejärjestelmän. Sitoutuminen yritykseen ja ylpeys kodakilaisuudesta yhdistivät ihmisiä.

Kodak ei kuitenkaan ottanut digitaalisen valokuvan tuomaa valtavaa murrosta tarpeeksi vakavasti – ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Kun koko kansan valokuvaus siirtyi digiaikaan, Kodak City sai kohtalon, joka on tuttu teollisuuspaikkakunnilta ympäri maailmaa. Uusi teknologia syrjäytti edeltäjänsä, ja vanhaa kohtasi luova tuho, josta täytyy vain yrittää selviytyä eteenpäin.

 

Catherine Leutenegger (s.1983) on valmistunut taiteen maisteriksi Lausanne University of Art and Designista. Leuteneggerin teokset ovat saaneet paljon kansainvälistä näkyvyyttä. Kehrer Verlag on julkaissut Kodak City -kokonaisuuden kirjana.

Näyttelyä ovat tukeneet Sveitsin kulttuurisäätiö Pro Helvetia sekä Sveitsin suurlähetystö.


 

Suomen valokuvataiteen museo
Projekti-tila

Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki

1.4.–5.6.2016
Teoskuvia
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–pe 11–19, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy