Lea ja Pekka Kantonen

Lempipaikka

Vuonna 1999 pidimme valokuvatyöpajan rarámuri-kansan nuorille Aboreachissa. Pyysimme nuoria kuvaamaan lempipaikkojaan. Aktiivisin ryhmä kuvasi koko rullan kuvia, joissa he vuorotellen poseerasivat toisilleen jylhissä vuoristomaisemissa. Näissä kuvissa oli meistä jotain erityisen häiritsevää. Nuoret olivat kuvanneet toisiaan koulun takana olevalla kalliolla, jonne he usein karkasivat kesken koulupäivän, kun he halusivat pysyä piilossa aikuisilta. Kuvat oli otettu alakulmasta niin, että nuoret esiintyivät asennoissa, jotka ainakin meidän kulttuurissamme näyttävät sankarillisilta.

Näemme nuorten kuvat vastakuvina matkailun tarkoituksiin kuvatuille postikorteille ja julisteille, jotka vihjaavat, että alkuperäiskansojen alueet ovat ilman muuta meidän käytettävissämme ja että alkuperäiskansat ovat nähtävyyksiä siinä missä maisematkin. Kuvissaan nuoret esittelevät omaa aluettaan ja kontrolloivat sitä. He sallivat meidän ihailla lempipaikkojaan ja ottaa niistä kuvia, mutta samalla he antavat meidän ymmärtää, että olemme niillä ulkopuolisia. He eivät vie meitä yksityisimmille ja pyhimmille paikoilleen.

Näyttelyn valokuvat ovat valokuvia nuorten ottamista valokuvista. Miten me laitamme esille nuorten meidän haltuumme luottamuksellisesti uskomat kuvat? Miten meidän rajauksemme ja valintamme muuttavat niitä?

Suomi ei ole ratifioinut ILO:n alkuperäiskansa-sopimusta nro 169, jossa alkuperäiskansojen oikeus maahansa tunnustetaan. Meksiko on ratifioinut sopimuksen, mutta sen toimeen panemisessa on suuria ongelmia. Rarámurit menettävät jatkuvasti alueitaan metsäyhtiöille. Wixarikat ovat ILO:n sopimukseen vedoten onnistuneet saamaan takaisin hallintaansa ulkopuolisten valtaamia maita. Lempipaikka-sarja oli ensimmäistä kertaa esillä kansainvälisessä alkuperäiskansojenmaaoikeuksia käsittelevässä kokouksessa San Miguel Huaistitassa vuonna 2002.

Lea ja Pekka Kantonen ovat 80-luvun alusta lähtien tehneet performanssi-, video- ja yhteisöllistä taidetta. Heidän yhteisöllinen Teltta-projektinsa käynnistyi 90-luvun alussa. Sen tuloksena on syntynyt ääni- ja tilateoksia yhteistyössä eri kulttuuriryhmiin kuuluvien lasten ja nuorten kanssa. Lempipaikka on osa Teltta-projektia. Toinen 90-luvun keskeinen teoskokonaisuus on Kantosten neljätoista vuotta jatkunut videopäiväkirjaprojekti ja siihen liittyvät esitykset.

Näyttely on osa Lea Kantosen Taideteolliseen korkeakouluun valmistelemaa väitöstyötä ja Pekka Kantosen Kuvataideakatemiaan valmistelemaa väitöstyötä.

Lempipaikka-projekti on eri versioina ollut esillä:

2003: Union Gallery, Arizonan yliopisto, Tucson, Celjen nykytaiteen galleria, Slovenia BLOOD: Lines & Connections, Denverin nykytaiteen museo Setukuninkaan juhlanäyttely, Obinitsa, Viro San Xavierin kirjasto, Arizona, USA 2002: Taller de la Tierra, San Miguel Huaistitan yläaste, Meksiko Karigasniemen peruskoulu Lönnströmin taidemuseo

Projektia ovat tukeneet:
FRAME, Helsingin Yliopisto, Kuvataideakatemia, Niilo Helanderin säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen keskustoimikunta