Mika Elo: Valokuvan Paradoksit -näyttelyyn työstämäsi installaation nimi on "Alt Text". Kertoisitko mihin tämä nimi viittaa?
MS: Vaihtoehtoisen tekstin eli Alt-tekstin avulla kerrotaan verkossa sijaitsevan kuvan sisältämä tieto tekstin muodossa, koska kaikki eivät näe itse kuvaa. Syynä tähän on yleensä jonkinlainen näkörajoite tai se, että kuvat eivät ole latautuneet tai henkilö ei ole halunnut ladata niitä. Minua kiinnostaa tällainen valokuvan sisältämä, ei näkyvä elementti, johon kätkeytyy monia kiinnostavia asioita, joista yksi on verkon kuvien saavutettavuus. Varsinkin kuvan lukemiseen kehitettyjen sovellusten, kuten ruudunlukuohjelmien käyttö, mahdollistaa myös tähän liittyvät taiteelliset kokeilut.
Kuvan koodiin lisättävä sanallinen kuvailu, on mielestäni hyvä esimerkki siitä, miten digitaalinen ja fyysinen maailma kietoutuvat toisiinsa kuvien ja sanojen kautta. Visuaalisilla verkkosivuilla on olennaista oikea tunnelma ja toteutuksen selkeys. Saavutettavuus ja käytettävyys on yksilöllistä, koska jokainen kokee ja lukee sivut hiukan eri lailla.
Alt-teksti on oikeastaan sanallisesti tulkitun kuvan äärimmäinen muoto, joka tulee esiin vain kuvan poissaolon kautta. Minua kiinnostaa järjestelmässä tapahtuneet virheet, jotka tuovat esiin kuvasta jotakin sellaista, jota ei ensinäkemältä voi edes havaita. Alt-tekstissä minua kiinnostaa myös tulkinnan pelkistäminen ja mahdollisimman tarkka ja neutraali ilmaisu, joka antaa tilaa yksilöllisille tulkinnoille. Tämä tulee lähelle myös niitä havaintoja, joita olen tehnyt ”poismaalaamisen” menetelmän yhteydessä.
ME: Miten tuo kehittämäsi "poismaalamisen" menetelmä toimii?
MS: Ensin digivalokuvasta tulostetaan mustesuihkuprintti maalauspohjalle. Kuvan pigmenttiä aletaan sitten poistaa veden ja pensselin avulla siinä paikassa, jossa kuva on otettu. Paikkasidonnaisen työskentelyn ansiosta kuvaa voi poismaalaamisen prosessin aikana verrata havaintoihin sen esittämästä paikasta. Väripigmentin poistaminen on hidasta puuhaa, mikä tavallaan pitkittää havaintojen tekemiseen käytettyä aikaa. Poismaalaaminen on tässä mielessä oikeastaan aikalisän ottamista.
ME: Et siis niinkään pohdi maalaamista vaan havainnon, tilan ja ajan suhteita valokuvan avulla.
MS: Tavallaan. Poismaalatessa kuvatila ja julkinen tila sekoittuvat. Huomio kohdistuu poistettavan kuvan esittämään kohteeseen ja sitä ympäröivään todellisuuteen. Tämä tehdään menetelmän yhteydessä usein tavoitteellisesti, keskittämällä huomio esimerkiksi siihen, mitä kuvassa on, mikä on muuttunut tai pysynyt ennallaan poistamisen seurauksena ja mitä tulee tilalle. Samalla voi myös konkreettisesti todistaa ajan kulumista, jonka voi myös huomata fyysisenä väsymisenä, jos kuva on suurikokoinen.
ME: "Poismaalamisen" menetelmäsi tuo mieleen valokuvauksen ja maalaustaiteen välisen jännitteisen suhteen, joka on aiheuttanut paljon polemiikkia historian saatossa. Esimerkiksi vuonna 1859 Charles Baudelaire argumentoi, että taiteen alueella valokuvaus on hyvä renki mutta huono isäntä, sillä se vapauttaa ihmiskäden jäljentämisen tehtävästä ja uhkaa siten korruptoida kuvallisen ajattelun. Hiljattain Valokuvataiteen museollakin esillä olleet piktorialistit puolestaan käyttivät erilaisia manuaalisia retusointitekniikoita taiteellisen ilmaisunsa tukena. Valokuvien retusointi ja manipulointi ovat yhä edelleen kiisteltyjä aiheita etenkin valokuvajournalismin yhteydessä. Miten suhteutat menetelmäsi näihin keskusteluihin?
MS: Kuvamanipulaatio puuttuu kuvan sisältöön poistamalla kuvasta jotain tai lisäämällä siihen merkityksellisiä kuvaelementtejä. Tästä näkökulmasta poismaalaamista voidaan pitää kuvamanipulaationa. On kuitenkin hyvä muistaa, että kuvamanipulaatio ei ole ongelma tekijän kannalta vaan kuvan katsojan kannalta. Kaikki on kertomusta. Ongelmia syntyy, jos kuvaa ei osata lukea oikein. Puhumattakaan tilanteista, joissa kuvia ei edes voida lukea oikein. Poismaalaamisen kohdalla pidän tärkeänä sitä, että kuvan lukemista voi harjoittaa hyvin matalalla kynnyksellä ja selkeällä ohjeistuksella. Kaikki tapahtuu ”valvovien silmien alla”, julkisessa tilassa. Toisinaan ohikulkijat pysähtyvät hämmästelemään taitavaa maalausjälkeä, kunnes käy ilmi, että kyse on valokuvasta. Sitä seuraa usein antoisa keskustelu maalauksen ja valokuvan välisestä suhteesta, joka ei vaikuta läheskään aina jännitteiseltä. Onhan tässä menetelmässä toki parodinen puolensa suhteessa siihen vakavuuteen, jota kuvamanipulaatio ja trollaaminen voivat pahimmillaan olla.
ME: Jäin pohtimaan ajatustasi kuvien oikein lukemisesta. Ehkä onkin niin, että jokainen kuvan luenta on oikea, kunnes jokin toinen näkökulma onnistuu sen haastamaan. Jos kaikki on kertomusta, niin ehkä kyse on pikemminkin uskottavuudesta kuin oikeellisuudesta.
MS: Tämä taas vie ajatukset kuvien sanallisen kuvailun manipulatiivisuuteen. Laajemmin, eettiseltä kannalta katsottuna, on kyse vallankäytöstä ja suuresta vastuusta, kuten myös tulkinnan tekijän taustatiedoista ja taidoista sekä vastaanottajaa koskevista oletuksista. Kuinka muuntaa valtava määrä valokuvan sisältämää tietoa sanoiksi? Mitä tiedostamattomia motiiveja tulkitsija välittää tulkitessaan kuvaa? Mitkä sanoista ohjaavat tulkintaa enemmän tiettyyn suuntaan? Pitäisikö tulkinnan olla mahdollisimman neutraali, kuten Alt tekstissä, jotta yksilöllisille tulkinnoille jää enemmän tilaa? Entä jos tekoäly lisää automaattisesti kuvan selityksen niille, jotka eivät näe kuvaa?
Visuaalisen maailman objektiiviseen kuvaamiseen tarvitaan standardeja, ohjeita ja malleja. Mutta tämä on hankala tehtävä, joka vaatii monenlaista osaamista. Eri tieteenalojen ratkaisuja voidaan harvoin soveltaa sellaisenaan.
ME: Aiemmissa teoksissasi olet pohtinut valokuvan luonnetta monin tavoin esimerkiksi projektissa, jossa käytit tori.fi -sivustoa käsitteellisenä näyttelytilana. Mikä tekee valokuvasta valokuvan?
MS: Lyhyesti: konteksti. Ja sehän siinä on niin kiehtovaa. Tori.fi projektissa kokeilin mitä sivuston myyntikuville tapahtuu, kun ne siirretään toiseen kontekstiin ja takaisin sivustolle. Tästä seurasi esimerkiksi tilanne, jossa sivustolta kuvakaapattu ja manipuloitu myyntikuva johti ostotarjoukseen, jossa oletettiin, että yritin myydä kuvan esittämää esinettä (joka tässä tapauksessa oli supiloukku) vaikka myytävänä oli itse kuva.
ME: Paradoksi: Valokuva on avoin tulkinnoille, mutta konteksti tekee siitä loukun.
