Tänä syksynä kansainväliset kuvatoimistot ovat tehneet top ten -listauksia Euroopan pakolaiskriisin vavisuttavimmista valokuvista, ja muiden muassa valokuva Turkin rantaan huuhtoutuneen pienen lapsen ruumiista on julistettu kriisin symboliksi. Ahdistavien valokuvien katsominen ja jakaminen on herättänyt sosiaalisessa mediassa kiivasta keskustelua siitä, mitä valokuvia voi, pitää, saa tai ei saa näyttää, ja mikä on julkaisemisen, kuvaamisen ja katsomisen etiikka.
Kiistanalaisista valokuvista täytyy puhua. Kutsuimme ihmisiä, joilla on sanottavaa, keskustelemaan Euroopan pakolaiskriisiä kuvittavista uutisvalokuvista. Mukana olivat vapaa kirjoittaja, aktivisti, Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtaja Maryan Abdulkarim; kuvataiteilija ja valokuvataiteen yliopistonlehtori Hanna Weselius; valokuvaaja Esa Ylijääskö ja keskustelun moderoijana taidekasvattaja Outi Korhonen. Paikalle oli saapunut myös ihailtavan aktiivinen yleisö. Valitsimme Poliittisen valokuvan festivaalin tiimin kanssa kolme valokuvaa, jotka ovat viime aikoina olleet paljon esillä mediassa ja somessa. Valokuville omistettu museo on juuri oikea paikka keskustella kuvista, joita näemme ja jaamme joka päivä. Halusimme luoda tilanteen, jossa samassa fyysisessä tilassa voisi olla monta eri mielipidettä.
Seitsemänkymmenpäisen yleisön edessä Abdulkarim totesi olevansa koko tilaisuuden ainoa ruskeaihoinen. Tämä visuaaliseen havaintoon perustuva poliittinen huomio avasi keskustelun pakolaiskriisin kuvista.
Millaisista asemista me katsomme valokuvia? Ja mistä puhumme, kun puhumme valokuvista?
Rasistit näyttävät meiltä naapurintytöiltä
Kaksi valituista valokuvista kuvasi rajaa ja rajan osoittamista. Ensimmäisessä kuvassa sadat sotaa pakenevat syyrialaiset odottavat piikkilanka-aidan takana pääsyä rajan yli Turkkiin. Selin katsojaan olevat aseistetut sotilaat vartioivat ihmislaumaa.
Toisessa valokuvassa ihmiset seisovat Suomen lippujen kanssa rivissä käsikynkkää. Vaikka – kuten keskustelutilaisuudessa todettiin – jälkimmäinen voisi olla kuva Suomen jääkiekkojoukkuetta vastaanottavasta yleisöstä, kuva oli otettu Torniossa Rajat kiinni -mielenosoituksessa. Maahanmuuttoa vastustava mielenosoitus sulki Suomen ja Ruotsin välisen rajan ylittävän kadun.
Valokuva: Emma Taipale
Yleisössä istunut valokuvaaja Adolfo Vera kommentoi, että siinä missä pakenevat syyrialaiset kuvataan piikkilanka-aitojen taakse eristettyinä laumoina, Suomen rajojen ”vartijat” heiluvat kuvassa punaisten ilmapallojen kanssa. Lehdistön välittämä kuva kertoo, että tämä on iloinen ja miellyttävä porukka, johon voimme samaistua. Rajan toista puolta ei kuvassa näy. Massoina esitetyt ihmiset on kuvattu muualla – esimerkiksi Syyrian ja Turkin rajalla.
Sama kuva ei todellakaan näyttäydy kaikille samalla tavalla. Yksi näki kuvassa rasistin, joka halutaan näyttää naapurintyttönä. Toinen ei nähnyt kuvassa rasistia, vaan pelkän naapurintytön. Valokuvaaja Esa Ylijääskö kertoi olleensa itse kuvaamassa Rajat kiinni –mielenosoitusta. Ylijääskö oli kuvannut mielenosoittajaa – joka oli antanut luvan itsensä kuvaamiseen – heiluttelemassa Koff-tölkkiä, venäläisten maahanmuuttajien aikoinaan perustaman yrityksen tuotetta. Toinen paikalla ollut henkilö tuli sanomaan Ylijääskölle, että ei ole oikein ottaa kuvia, joissa tapahtuma näyttäytyy negatiivisessa valossa. Hanna Weselius tiivisti: kuvat kertovat, että Suomi on todella jakautunut.
Me ja he -asetelma lävistää kaiken kuvamateriaalin tulkinnan. Tällä hetkellä on entistäkin selvempää, että valokuvien viestit ja vaikutukset ovat eri ihmisille erilaisia. Jakolinjat meihin ja heihin eivät kulje maiden rajoja pitkin, eivät ihonvärin, kännykän tai vaatetuksen mukaan.
”Sata vuotta sitten Suomessa syötiin jäkälää”
Weselius totesi, että Suomessa syötiin sata vuotta sitten jäkälää, mutta nyt historian unohtaneet suomalaiset suhtautuvat heikommassa asemassa oleviin ihmisiin vihamielisesti. Kansalliset tunnukset, joilla on kautta historian ollut vaihtelevia merkityksiä, ovat tällä hetkellä saastuneet. Valokuvat, joissa ihmiset vastustavat sotaa pakenevien ihmisten saapumista Suomen lippua heilutellen, ovat tehneet Suomen lipusta suljetun ja vieraanpelkoisen kansallismielisyyden symbolin. Sama on käynyt muidenkin maiden kansallisille lipuille ja tunnuksille.
Abdulkarim totesi, että hänelle tämä ei ole mikään uusi asia: ruskea pieni tyttö Tampereella ei tuntenut oloaan tervetulleeksi silloin, kun kaulassa roikkuivat leijonakorut ja Suomen liput heiluivat. Abdulkarim sanoikin, että vaikka Suomessa tarvitaan konfliktia arvoista ja ihmisyydestä, tämä ei tarkoita väkivaltaista konfliktia.
Valokuvat eivät ole sovinnon alustoja. Ne ovat konflikteja ja taistelukenttiä, joilla on piikkilanka-aitansa. Aidat eivät valokuvilla kaadu, mutta keskustelun avulla aidan yli voidaan pelata ja elää niin kuin ihmiset.
Teksti: Anna-Kaisa Rastenberger
Kolme kuvaa Euroopan pakolaiskriisistä. Poliittisen valokuvan festivaalin vuoden 2016 valokuvaajien lanseeraustilaisuus pidettiin Valokuvataiteen museolla 24.11.2015.
Poliittisen valokuvan festivaali aukeaa 18.2.2016.
Lisätietoa: pvf.fi
