3.12.2010
Siihen sinä sitten tulit. Lähdit heti aamusta katsomaan kuinka rikkaat kantavat rahojaan pankkiin. Ei sinun siitä tarvitse huolehtia. Kyllä ne osaavat sen tehdä ilman kulkukoiran apua. Eihän täällä muutenkaan ole ketään valveilla, jalkeilla vielä näin varhaisessa vaiheessa.
Pidättelet maata jalkojesi alla ja estät sitä nousemasta. Iso pölyhuisku pääsi päällä on vanha, sillä ei ole pyyhitty aikoihin. Joskus syysmyrkyissä se saa heilua kunnolla ja muistella mitä on olla nuori täynnä intoa. Se nojaa kahteen kaveriinsa. Ne ovat nyt kuolleita. Niistä on jalostettu tarkoituksenmukaisia ja funktionaalisia, kuin taskulaskimet. Ne ovat nyt käyttöpuuta ja tekevät töitä. Eivät ne silti kulje Snellmaninkadulla puhtaissa puvuissa, salkut hyvin hoidetuissa sormissa. Tuo vehreä huisku pääsi yllä. Se on vain mikä lie koukkuselkä, notkumassa nurkilla, osattomana onnesta, odottelemassa tylyä tuomiota tässä hiljaisessa kaupunginosassa.
Eikö luonto ole tarkoituksenmukainen ja tärkeä kaikessa pysähtyneisyydessä? Sehän kertoo meistä niin paljon enemmän, kuin me koskaan siitä. Huisku jaksaa vaivoin nousta enää lähemmäksi taivasta. Ristien kanssa on aina toista, taaempana ne kohoavat kohti taivaan isän pyhää sumua.
Olet ehkä aamulenkillä. Et välttämättä olet kiinnostunut koko kuvasta. Roskakoreissa tuoksuu toisten koirien kakka, muovipussienkin läpi sen haistaa. Onkohan se joku kulman kundeista? Tälle talon sivustalle ei ainakaan kukaan kuseksi minun ollessa paikalla. Kukaan ei kulje edes hihnassa ja minä vain saan tarkkailla kaikkea vapaana. Eikö kukaan ole todella vielä ehtinyt väsyä? Vai ovatko kaikki edelleen uupuneita yön unesta? Eikö kukaan ehdi istahtaa hetkeksi kuuntelemaan unihiekkaisia ajatuksia?
Ne ovat vihreitä, kuten tämän kaupungin penkit aina. Se on sellaista vihreää, joka sopii kaupunkiin, tällaiseen hieman tylsäänkin, jossa merkattavia nurkkia on liian harvassa. Missä ovat kaikki bussit? Missä viiksekkäät linjurinkuljettajat rattien takana? Missä rakennusmiehet kirkon telineiltä? Eikö kukaan ole vielä liikkeellä? Eikö matkaradion pitäisi jo pauhata Tuomiokirkon portailla? Onko täällä todella vain kaksi meitä?
Sinä tuijottamassa minua, kuin olisin tehnyt jotakin sopimatonta, ja minä tässä aamukierroksella, pitelemässä kaupungin lattiaa paikallaan, se saattaa hetkenä minä hyvänsä alkaa turvota, kuin mielen sämpylätaikina.
Runo: Harri Hertell, runoilija, Helsinki Poetry Connectionin kantava voimahahmo
Tämän Sammallahden teoksen inspiroiman runon kantaesitys koettiin Suomen valokuvataiteen museossa 1.12.2010. Runoillan aikana Sammallahden teoksia lähestyttiin runojen näkökulmasta.
