Mieluummin minä pitäydyin tosiasialliseen ja jatkuvaan. Pystyäkseni edes hiukan pitämään puoliani Sinua vastaan, osaksi myös eräänlaisesta kostonhalusta, aloin pian tarkkailla, kerätä, liioitella pieniä naurettavia piirteitä, joita huomasin Sinussa. – Franz Kafka, Kirje isälle, 1919.
”Vuonna 2011 aloin kuvata isääni ja hänen äitiään yhdessä ymmärtääkseni paremmin heidän monimutkaista ja kylmäkiskoista suhdettaan. Halusin päästä lähemmäs sitä, mitä heidän suhteensa taustalla piili”, Nita Vera kertoo.
Kuvaaminen sai Veran kiinnittämään huomiota omaan suhteeseen vanhempiinsa ja muihin läheisiin ihmissuhteisiin ympärillään. Niinpä hän laajensi projektin syväluotaavaksi tutkimukseksi omista perhesuhteistaan. Veran tarkoituksena on viestiä kuvilla jotain sellaista, joka ei näy päällepäin ja jota on vaikea pukea sanoiksi. Häntä kiinnostaa ihmisten välinen kitka, joka aina värittää läheisiä ihmissuhteita.
Kuvatessaan Vera kohtelee perheenjäseniään malleina, joiden tehtävä on ennen kaikkea välittää hänen näkemyksensä kyseisestä ihmissuhteesta. Kuvat syntyvät harkiten. Kehonkieli on tärkeä näkökulma, jonka kautta Vera pyrkii kertomaan syvällisempiä tarinoita. Absurdius ja huumori ovat kuvissa avainasemassa, sillä ne auttavat käsittelemään vaikeaa aihepiiriä. Huomio kiinnittyy suhteiden irrationaalisiin ja pieniin yksityiskohtiin. Kuvien tavoitteena on auttaa ihmisiä pohtimaan omia suhteitaan ja kyseenalaistamaan perinteisiä rooleja perheessä.
”Tavoitteeni on käyttää kuvia välineenä, jonka avulla ihmiset voivat pohtia omia suhteitaan. Vaikka ihmissuhteet ovatkin yleensä täynnä erilaisia kerroksia, historiaa ja käyttäytymismalleja, niillä on silti yleismaailmallinen perusluonteensa. Tarinoillamme on tapana toistaa itseään”, Vera kertoo.
Nita Vera on kuvataiteilija, joka käsittelee töissään usein perhettä, kotia ja sukupuolirooleja. Hän opiskelee valokuvausta Royal Academy of Art –oppilaitoksessa Hollannissa.
Näyttelyä on tukenut Suomen kulttuurirahasto.
Suomen valokuvataiteen museo
Projekti-tila
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki