Elina Brotherus: Baigneuse, Orage montant

ELINA BROTHERUS
THE NEW PAINTING

Valokuvaus on nykyajan vastine maalaustaiteelle! Vai onko? Ainakin se voi puhua samoista asioista ja osin samalla kielellä. Elina Brotherus on uusimmissa teoksissaan tutkinut valokuvataiteen keinoin maalaustaiteen klassisia aiheita ja tapoja käsitellä niitä, kuten maisemaa, muotokuvaa, valoa, muotoa ja väriä.

Elina Brotheruksen uusin näyttelykokonaisuus, The New Painting, aloittaa maailmankiertueensa Suomen valokuvataiteen museosta tammikuussa 2006. Helsingin jälkeen vuorossa ovat Tukholman Millesgården, Dublinin Temple Bar Gallery ja Chalon-sur-Saonen Niepce-museo. Näyttelyhankkeen alullepanija on saksalainen, suomalaiseen valokuvataiteeseen hyvin perehtynyt kuraattori Andrea Holzherr.

Värivedosten lisäksi näyttelyyn sisältyy videoteoksia sekä videodokumentteja. Vitriiniin taiteilija on tuonut luonnoskirjojaan teossarjan työstämisen ajalta. Näyttelyn oheisohjelmistona museolla järjestetään keskustelutilaisuuksia.

Elina Brotheruksen valokuvilla on aiemmin ollut omaelämäkerrallinen lähtökohta, mutta The New Painting -projektin myötä hänen työnsä on muuttunut. Nyt hän keskittyy kuvissaan ensisijaisesti muotoon ja visuaalisuuteen, vaikka toimii edelleen itse kuvien mallina.Teosten ranskankielisissä nimissä voi kuulla kaikuja maalaustaiteen klassikoiden nimistä, mutta ne kertovat myös siitä, että Elina Brotherus asuu ja työskentelee nykyisin Ranskassa.

Kirjana The New Painting aloitti kiertokulkunsa jo syyskuussa 2005. Kirjan on kustantanut brittiläinen Next Level. Julkaisutilaisuuksia järjestettiin mm. Lontoossa ja Pariisissa. Laadukkaan kuvamateriaalin lisäksi kirjassa on Elina Brotheruksen tuotantoa käsitteleviä esseitä sekä taiteilijan haastattelu. Yksi kirjoittajista on suomalainen taidehistorioitsija Susanna Pettersson.

Suomen valokuvataiteen museo
1. kerros

Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3, Helsinki

13.1.–26.3.2006
Teoskuvia
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–pe 11–19, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy