Perhe – Yksityisiä asioita

Millaisina perheet esittäytyvät/esitetään valokuvissa? Entä miten lähissuhteita käsitellään nykyvalokuvassa ja videotaiteessa? PERHE – Yksityisiä asioita -näyttely esittelee suomalaisen perheen kuvia albumeista nykytaiteeseen. Laajassa näyttelyssä on esillä mm. albumikuvia, mainoskuvia, elokuvien stillkuvia ja valokuva- ja videotaiteen teoksia.

Pyhä Perhe

Suuri osa perheen valokuvista liittyy siirtymäriitteihin ja lapsiin. Näyttelyyn on koottu runsas kuvakollaasi hää-, morsian-, pariskunta - ja lapsikuvista. Joko itse valokuvaamalla tai otattamalla kuvat studiossa - on haluttu todiste ja muisto tärkeästä tapahtumasta. Hääkuvat ovat osa virallista perhekuvastoa, jota vaalitaan ja joiden ottaminen edelleen annetaan ammattikuvaajien tehtäväksi.

Lapset ovat perhevalokuvien ylivoimaisesti suosituin aihe. Perheen päivänsäteitä kuvataan varsinkin ensimmäisen elinvuoden aikana lakkaamatta. Ennen lapset vietiin valokuvaamoihin, mutta kameroiden yksinkertaistuessa perheet ovat tuottaneet kuvastonsa yhä enemmän itse.

Perhekuvat

Perhekuvat -osiossa varhaisten ja nykyisten kotitarvekuvaajien tuotantoa esitetään yhdessä studiossa tuotettujen perhekuvien kanssa.

Näyttelyssä on runsaasti albumeita 1800-luvun lopulta aina nykyaikaan asti.

Maalaustaiteen perinteen mukaan tehdyistä juhlallisista ateljeemuotokuvista kootut albumit kertoivat henkilöittensä paikasta yhteisössä.
Varhaisten etevien harrastajien läheisistään tekemissä tulkinnoissa perinne jatkuu ja arkipäiväistyy. Kotitarvekuvaajien otokset ja ammattilaisen työt elävät rinnakkain perheyhteyttä vahvistavissa albumeissa, yksityisessä käytössä. Vakavasti poseeratut muotokuvat näyttävät jo jäävän vain tärkeimpien tilaisuuksien: ylioppilas- ja hääjuhlien dokumenteiksi kun kuvaaminen muuttuu yhä helpommaksi ja kameraa voidaan kuljetella mukana missä vain. Kaveripiiri ja matkustaminen saa yhä suuremman roolin nuorison albumeissa. Lomat ja juhlat näkyvät vahvemmin kuin jokapäiväinen elämä ja työ. Syntymäpäivä- tai hääkakku on yleisimmin näkyvä ruoka. Kuvaaminen on lisääntynyt suunnattomasti. Enää ei kuvia edes ehditä kiinnittää albumeihin, vaan ne kuleksivat pusseissa ja laatikoissa.
Niukemman kuvaamisen aikakaudella albumit saattoivat olla visuaalisia elämäkertoja, jotka päättyivät kuolemaan. Nyt kuvaaminen alkaa syntymästä tai jo aikaisemmin, kasvavasta vatsasta, mutta kuolemasta on tullut tabu. Perheen vainajia ei ole enää viime sodan jälkeen kuvattu.

Maalta kaupunkiin

Dokumenttivalokuvan kautta hahmottuu koko suomalaisen yhteiskunnan muutos maaseutuyhteiskunnasta jälkiteolliseen aikaan. Dokumenttivalokuvan lähtökohtana ei useinkaan ole kohteen tuttuus tai henkilökohtaisuus kuten on laita albumikuvissa tai nykytaiteen lähisuhteita pohtivissa teoksissa.

Suomalaiset dokumenttikuvaajat tallensivat erityisesti maaseudun elämää 1960-luvulla. Vasta 1980-luvulla kiinnostus alkoi suuntautua kaupunkiympäristöön. Dokumenttivalokuva kertoo siitä kulttuurisesta miljööstä, jossa perheet elävät. 1960-luvun kuvissa suomalainen perhe näyttäytyy köyhänä, mutta työteliäänä maaseudun suurperheenä. Muuttoliike Ruotsiin tai maalta kaupunkiin näkyy maaseudulla yksin elävien kuvista. Kaupunkien lähiökodit sekä kulutuskulttuuri ovat myöhäisiä kiinnostuksen kohteita.

Lähisuhteita

Erityisesti naistaiteilijat alkoivat 1970-luvulta lähtien etsiä aiheensa läheltä, omasta elämästään ja perhehistoriasta. Perhettä pohditaan edelleen nykytaitaiteessa monin tavoin. Suomessa albumikuvien käyttö teoksen osana tai lähtökohtana on ollut monien lähisuhteita pohtineiden tekijöiden metodina. Perhekuvia sellaisinaan tai manipuloituina yhdistetään toisiin kuviin ja teksteihin. Tämä lainaaminen ja uudelleen tulkinta liittyy usein teemoihin, joissa julkisen ja yksityisen välinen raja kyseenalaistuu, privaatti politisoituu ja arki nousee taiteen keskiöön. Video- ja valokuvataiteen teoksissa käsitellään mm. erilaisia perhepoliittisia ratkaisuja, perheen sisäisiä jännitteitä ja miehen ja naisen rooleja. Näyttelyn video-osuus on koottu yhdessä AV-arkin kanssa.

Malliperheitä

Perheen kuvaa on rakennettu paitsi yksityisissä albumeissa myös julkisuuden kuvastoissa: mainoskuvissa, elokuvissa ja aikakauslehdistössä. Mainonnan perhekuva on viime vuosina vaihtunut idylleistä arjen absurdiutta korostaviin kuviin. Näyttelyyn on tehty kooste nykymainoksista, jotka ovat hauskojen hetkien kuvia, ja joissa kodin yksityiset ja arkiset tilat, kuten makuuhuone ja keittiö ovat tapahtumapaikkoina.

Suomisen perhe -radiosarjat ja elokuvat olivat aikoinaan erittäin suosittuja. Näyttelyssä on esillä Suomen elokuva-arkistosta lainattuja stillkuvia kolmesta Suomisen perhe -elokuvasta: ensimmäisestä vuonna 1941 valmistuneesta Suomisen Ollin tempaus sekä elokuvasta Suomisen Olli rakastuu (1944) ja viimeisestä Taas tapaamme Suomisen perheen vuodelta 1959.

Näyttelyn kuraattorit: Pirjo Porkka ja Pirkko Siitari