Kotialbumit kuntoon

Kuva: Joseph Hart, 1930-1950. Kaksi naista tarkastelemassa valokuva-albumia, vas. Olga Hart. Vasemmalla on ikkuna, josta lankeaa päivänvaloa. D1973:4/1908 / Suomen valokuvataiteen museon kokoelma

Valokuvataiteen museolta kysytään usein neuvoja valokuvien säilytykseen, digitointiin, järjestelyyn, käyttöön ja tulkintaan. Tälle sivulle on koottu tietopaketti, jossa on vastauksia yleisimpiin kysymyksiin.

Sivusto täydentyy vähitellen uusilla kysymyksillä ja vastauksilla. Jos et löydä valmista vastausta mieltäsi askarruttavaan kysymykseen, kysy meiltä Kysy museolta -palvelussa!

 

Tuntemattomia albumissa. D1981:31 / Suomen valokuvataiteen museon kokoelma

 

Miten otan haltuun tai järjestän ison tai pienen valokuvakokoelman, jonka olen itse koonnut tai saanut esim. perinnöksi?

Laatikot, kuoret ja albumit täynnä valokuvia ovat kiehtovia ja uteliaisuutta herättäviä, mutta suuren määrän edessä voi olla vaikea päättää, miten aloittaisi. Kuvia voi olla eri ajoilta, eri ihmisiltä, erilaisina materiaaleina. Jotkut ovat säntillisessä järjestyksessä, toiset taas aivan sikin sokin. Joihinkin on kirjoitettu päivämäärät ja selitykset, toisiin taas ei mitään. Näistä linkeistä saat suuntaviivoja kokonaisuuden hahmottamiseen ja työvaiheiden suunnitteluun.

Kuinka järjestäisin vanhat valokuvat?

Millä kynällä teen merkinnät valokuvan taakse tai säilytyskuoreen?
    

Avaimet pienten ja suurten kuva-aineistojen hallintaan löytyvät Anne Isomursun kirjasta Kuvansa kullakin. Kirjan voi ladata ja lukea tästä pdf:nä

 

Valokuvia tutkitaan Suomen valokuvataiteen museon kuva-arkistokurssilla. Kuva: Virve Laustela / Suomen valokuvataiteen museo

 

Miten säilyttää vanhoja valokuvia niin, että ne säilyisivät mahdollisimman pitkään? 

Valokuvien säilyvyydessä on suuria eroja, joihin vaikuttavat niin valokuvien omat ainesosat kuin säilytysolosuhteetkin. Sata vuotta vanhat, mustavalkoiset valokuvat saattavat löytyä laatikon pohjalta tai albumista aivan virheettöminä, kun taas 1970-luvun värikuvat ovat harmillisesti menettäneet alkuperäiset sävynsä. Kaikille on kuitenkin yhteistä se, että valo ja ilmankosteuden muutokset sekä esimerkiksi monien liimojen ja muovien kemialliset yhdisteet lyhentävät valokuvien säilymisaikaa. Näistä linkeistä löydät perusohjeita säilytykseen.

Voiko vedoksia säilyttää muovitaskuissa?

Millaisissa museo-olosuhteissa valokuvat säilyvät parhaiten?

Mikä olisi paras tapa säilyttää valokuvia kotioloissa?  

 

Voiko vanhoja valokuvia puhdistaa tai korjata kotikonstein?

Pitkän säilytyksen ja ahkeran katselun myötä valokuviin on voinut tulla monenlaista likaa. Joskus myös albumiin kiinnittämisessä käytetyt liimat tai teipit ovat voineet ajan myötä jättää ikäviä jälkiä. Kuvat ovat voineet myös tarttua kiinni toisiinsa tai revetä. Monet vauriot vaativat konservaattorin apua, mutta näistä linkeistä voi päästä alkuun tilanteen arvioinnissa.

Voiko liimatahroja poistaa negatiiveista? 

Miten säilytän ja puhdistan rikkoutuneita lasinegatiiveja?

Voinko irrottaa toisiinsa tarttuneita valokuvia?

Miten saisin tupakanhajun pois valokuvista?

Miten korjata kahtia haljenneet kuvat?
         

 

Pietisen valokuvaamon negatiiviaineistoa tutkitaan valopöydällä Suomen valokuvataiteen museossa.

 

Voinko pitää vanhoja valokuvia huoletta seinällä?

Kauniista ja merkityksellisestä valokuvasta seinällä on paljon iloa. Valokuvat ovat kuitenkin herkkiä valolle ja ilman kosteuden muutoksille. Näistä linkeistä löydät neuvoja ja ratkaisuja kuvien turvalliseen esilläpitoon.

Kestääkö ferrotyyppi esilläoloa?

Voiko valokuvasuurennoksen kehystää ilman lasia?

Eivätkö lasinegatiivit haalistu auringonvalossa?

         

Miten digitoin vanhat kuvat turvallisesti?

Moni haluaa digitoida vanhoja valokuviaan voidakseen jakaa niitä sähköisesti, tehdä niistä uusia kopioita esilläpitoa varten tai vaikka painattaa kuvan T-paitaan. Digitoinnin jälkeenkin kannattaa silti säilyttää myös alkuperäiset kuvat. Digitointi kotikonstein on nykyisin helppoa. Näistä linkeistä saat ammattilaisen ohjeet laadukkaaseen ja hellävaraiseen digitointiin sekä digikuvien ja alkuperäiskuvien numerointiin.

Voiko skanneri vahingoittaa valokuvia?

Kuinka lasinegatiivit olisi parasta digitoida?

Miten suojata, käsitellä ja kuvata ferrotyppejä?

Miten valokuvat digitoidaan museossa?

Miten numeroin vanhat kuvat ja niistä tehdyt digikuvat yhtenäisesti?


     

Kuva: Sairaanhoitaja Anna Aarnio (8.2.1890-4.3.1977) albumi. D1979:63 / Suomen valokuvataiteen museon kokoelma

 

Miten voisin selvittää, keitä kuvien henkilöt ovat ja mistä kuvissa on kyse?

Jos kuvien mukana ei ole säilynyt tietoa, ne herättävät lukemattomia kysymyksiä. Milloin kuva on otettu ja missä? Miksi henkilöt ovat pukeutuneet juuri noin? Keitä he ovat? Kaikkiin kysymyksiin vastausta ei välttämättä heti löydy, mutta näiden linkkien avulla pääset eteenpäin kuvien tulkinnassa.

Miten voisin yhdistää tuntemattomien kuvat ja niitä ehkä etsivät?

Mistä neuvoja vanhojen valokuvien tulkintaan?

Mitä kuvan kääntöpuolen merkinnät kertovat?

Mistä saan tietoa valokuvaajasta tai kuvaamosta?

Mitä valokuvaamojen taustakankaat kertovat?

Millaiset olosuhteet oli entisajan valokuvaamoissa?

Miten valokuvia ennen käsiteltiin ja viimeisteltiin?
 

 

Mitä teen vanhoille valokuville, jos en halua pitää niitä enää itselläni?

Jos kuvien henkilöt ja tapahtumat ovat itselle vieraita eikä lähisuvustakaan löydy kiinnostuneita, niiden säilyttäminen voi tuntua turhalta. Roskiin heittämisen sijasta kuville löytyy useimmiten uusi koti. Ratkaisuja löydät näistä linkeistä.

Miten toimin, jos haluan lahjoittaa vanhat kuvani museolle?

Miksi säästäisin vanhat negatiivini?

Miten arvioidaan valokuvien arvoa?


        

Kuva: Joseph Hart, 1930-1950. D1973:4/2202 / Suomen valokuvataiteen museon kokoelma

 

Miten saan käyttää vanhoja valokuvia?

Kun vanhat kuvat on digitoitu ja niitä pääsisi käyttämään, esimerkiksi jakamalla Facebook-ryhmässä tai muualla verkossa, käytön luvallisuus alkaa askarruttaa. Estääkö tekijänoikeus kuvan jakamisen? Entä miten on henkilötietosuojan laita? Vanhimpien kuvien kohdalla kummastakaan ei ole enää huolta, mutta silloinkin on hyvä kohdella kuvien henkilöitä kunnioittavasti. Näistä linkeistä löydät kuvien käytön peruslähtökohdat.

Miten kauan valokuvan tekijänoikeuden suoja on voimassa?

Voisinko käyttää vanhoja valokuvia taideprojektissa?

Täytyykö kaikilta kuvan henkilöiltä kysyä lupa ennen kuin julkaisen kuvan Facebookin paikallishistoriaryhmässä?

Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–pe 11–19, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy