Valokuvien säilytys

1. MIKSI VALOKUVAT OVAT ERITYISEN HERKKIÄ?

Valokuva on yleiskäsite joukolle hyvin erilaisia materiaaleja. Voidaan puhua kolmesta pääryhmästä: aidoista valokuvista, fotomekaanisista kuvista ja tulosteista niiden valmistustavan mukaan. Ryhmät jakautuvat edelleen joukoksi yksilöllisiä kuvatyyppejä, joista kullakin on karaktääriset ominaispiirteensä. On muistettava, että positiivikuvien ohella valokuvamateriaaleihin kuuluu joukko erilaisia negatiiveja.

Valokuva on tyypillisesti monesta eri komponentista rakentuva kokonaisuus, johon kuuluvat kuvan muodostava aine, sideaine ja pohjamateriaalit. Eri tavoin käyttäytyvät komponentit aiheuttavat haasteita valokuvan säilymiselle. Kuvatyyppien tunnistus on ensiarvoisen tärkeää, sillä näin voidaan ymmärtää esimerkiksi vaurioitumisen syntyyn vaikuttavia mekanismeja, kuvatyyppikohtaisia tarpeita ja valita sopivia konservointitoimenpiteitä.

Valokuvan vaurioituminen voi ilmetä mekaanisina vaurioina (esim. repeäminä ja taitteina), kemiallisina vaurioina (esim. värimuutoksina ja haalistumisena) sekä biologisina vaurioina (home, tuholaiset). Vaurioiden syntyyn vaikuttavat ympäröivät olosuhteet, kuvien huolimaton käsittely ja esittäminen, sekä valokuvan rakenne ja kemia. Toisinaan kuvien vaurioituminen voi näkyä pitkällä viiveellä, vaikka vaurion syntyyn johtanut rasite olisi kestänyt vain hetken. Jo syntyneet vauriot ovat usein vaikeasti tai eivät lainkaan korjattavissa. Siksi ennalta ehkäisevällä konservoinnilla on ratkaiseva merkitys valokuvien säilymisessä. Pienilläkin varotoimilla on mahdollista pidentää merkittävästi valokuvan ikää.

• Kuvatyyppejä on monenlaisia. Niiden rakenne ja komponentit vaihtelevat.
• Kuvatyypin tunnistus auttaa määrittämään kuvan säilymisen edellytykset.
• Valokuvan vaurioituminen voi näkyä mekaanisina, kemiallisia ja/tai biologisina vaurioina. Ennaltaehkäisevällä konservoinnilla pyritään estämään vaurioiden syntyä ja edistämään valokuvan säilymistä.
• Vaurioiden syntyyn vaikuttavat ympäröivät olosuhteet, käsittely, kuvan esittäminen, sekä valokuvan rakenne ja kemia.

2. VALOKUVAMATERIAALIEN ASIANMUKAINEN KÄSITTELY

Valokuvamateriaalien asianmukainen ja huolellinen käsittely edistää kuvien säilymistä. Monet valokuvien mekaanisista vaurioista syntyvät huolimattoman käsittelyn seurauksena esimerkiksi kuvien katselun, siirtelyn, esittämisen ja merkitsemisen yhteydessä. Valokuva-aineistoja käsittelevän henkilön on huolehdittava työtilojen ja työvälineiden siisteydestä. Kuvia varten on varattava tarpeeksi pöytätilaa ja pöytäpinnat suositellaan suojattavaksi valkoisella suojapahvilla. Kuvia ei saa milloinkaan asetella pöytätason reunalle, mistä ne ovat vaarassa tippua. Samassa tilassa ei saa nauttia ruokia tai juomia. Kuvien turhaa liikuttelua ja siirtelyä pyritään välttämään. Tarpeen tullen kuvat siirretään kannellisessa suojalaatikossa, mieluiten vaunuilla. Kerrosten väliseen siirtoon suositellaan hissiä.

Valokuvaan koskeminen pyritään minimoimaan. Kuvan liikuttelun tulisi tapahtua tukipahvin päällä. Kädet on hyvä pestä ennen työhön ryhtymistä ja kaikenlainen välttämätön kuvien käsittely tapahtuu suojakäsineet kädessä. Suojakäsineiden ja muiden työvälineiden likaantuessa ne vaihdetaan uusiin. Kaikenlainen kuviin kajoaminen vaatii varovaisuutta kuvan kunnosta riippumatta. Kuvia ei saa pyöritellä, käännellä tai suoristaa väkisin. Pahoin vaurioituneet materiaalit, esimeriksi homeiset aineistot tai huonokuntoiset asetaattifilmit on eristettävä muista materiaaleista ventiloituun tilaan. Ennen työhön ryhtymistä on konsultoitava konservaattoria, joka opastaa kuvamateriaalien turvalliseen käsittelyyn ja jonka avulla työpiste voidaan optimoida työhön sopivaksi.

Vaikka työn alla olisi suuri määrä valokuva-aineistoa, on kerralla käsiteltävät aineistokokonaisuudet pyrittävä pitämään pieninä. Käsittelyn aikana on hyvä tiedostaa, että valokuvat altistuvat jatkuvasti ympäristön rasitteille kuten valolle ja lämmölle. Tämän vuoksi on hyvä sammuttaa valot ja suojata kuvat kannellisiin säilytyslaatikoihin työskentelyn päättyessä. Tarvittaessa kuvat on hyvä siirtää niille osoitettuun optimoituun säilytystilaan esimerkiksi viikonlopun ajaksi tai jos jakaa työpisteen välillä muiden henkilöiden kanssa.

Valokuvan käsittelyn tulisi tapahtua aina asiantuntevan valvonnan alla. Kuvia ei kannata jättää niiden käsittelyyn perehtymättömän henkilön vastuulle. Jos jokin tietty kuva on toistuvan kiinnostuksen ja kysynnän kohteena, kuvan digitointi vähentää originaaliin kohdistuvaa rasitusta.

• Konsultoi asiantuntijaa ennen työhön ryhtymistä: oikeaoppinen käsittely vähentää merkittävästi vaurioitumisen riskiä.
• Työtilojen ja –välineiden puhtaus on tärkeää. Käytä aina suojakäsineitä.
• Ei ikinä ruokia tai juomia samaan tilaan.
• Vältä kuvien tarpeetonta käsittelyä ja liikuttelua, minimoi niihin kohdistuva rasitus käsittelyn aikana ja jälkeen.

3. VALOKUVILLE SOVELTUVAT MATERIAALIT

Valokuvien suoja-, säilytys- ym. kontaktimateriaalien valintaan on kiinnitettävä erityistä huomiota, sillä huonolaatuisten materiaalien tiedetään edistävän valokuvan vaurioitumista. Valokuvien säilytykseen tarkoitetuille materiaaleille on laadittu oma standardi, jossa määritellään niille osoitetut laatuvaatimukset. Valokuville soveltuvat materiaalit omaavat jo itsessään pitkän iän muuttumattomana ja ovat turvallisia valokuvien eri komponenteille. Kontaktimateriaalien on läpäistävä valokuva-aktiviteettitesti (PAT), joka tutkii eri materiaalien (paperi, pahvi, muovi, väriaineet, liimat yms.) soveltuvuuden valokuvien säilytykseen. Standarditestin numero on ISO 18916.

Valokuvamateriaalien suojaukseen on tarjolla monenlaisia vaihtoehtoja, muun muassa erilaisia suojakuoria ja – taskuja, suojalaatikoita, kansioita, pohjustusmateriaaleja jne. Suojamateriaali valitaan kohteen ominaisuuksien ja käytön mukaan. Ne suojaavat kohdetta paitsi käsittelyn aiheuttamilta haitoilta, myös mahdollisilta säilytyksessä ilmeneviltä rasitteilta, kuten epäpuhtauksilta ja vahingollisilta olosuhteilta. On huomioitava, että moninkertainen suojaus tarjoaa paremmat edellytykset kuvan säilymiselle. Esimerkiksi yksittäinen vedos tai negatiivi voidaan laittaa omaan suojataskuun, suojatasku säilytyslaatikkoon ja säilytyslaatikko olosuhdekontrolloidun säilytystilan hyllykköön.

Suojamateriaaliksi suositellaan hyvälaatuista ja hengittävää alfa-selluloosasta valmistettua paperia. Toisaalta toistuvan käytön kohteeksi joutuva kuva voidaan laittaa myös läpinäkyvään hyvälaatuiseen muovitaskuun, jolloin sitä ei tarvitse toistuvasti poistaa suojataskustaan tarkastelun ajaksi. Valokuvien kontaktimateriaaleissa ovat ehdottoman kiellettyjä tyypilliset toimistotarvikkeet kuten teipit, kuminauhat, klemmarit, sinitarrat, postit-laput, tussit ja mustekynät, pcv-muovitaskut, sekä puuhioketta sisältävät paperit ja pahvit. Yleisesti vältetään kaikkia sellaisia materiaaleja, joiden koostumuksesta ei ole varmuutta, eivätkä ne ole läpäisseet valokuva-aktiviteettitestiä. Kuviin tehtäviä merkintöjä pyritään välttämään. Tarvittaessa merkintöihin voi käyttää pehmeää lyijykynää, jolla merkinnät voi tehdä kevyesti kuvan taustapuolelle.

Huomioi, että konservaattori osaa opastaa asianmukaisten säilytysmateriaalien ja merkintätapojen valinnassa.

• Valokuvien kontaktimateriaalien on läpäistävä valokuva-aktiviteettitesti (PAT, ISO 18916).
• Moninkertainen suojaus tarjoaa paremmat edellytykset kuvan säilymiselle: suojakuoret, laatikot, hyllyt.
• Suojamateriaalien valinta tapahtuu aineiston luonteen, koon ja käyttökohteen mukaan. Ensisijaisena suojamateriaalina suositellaan hyvälaatuista paperia.
• Vältä merkintöjen tekoa originaaliin. Tarvittaessa merkintöjä voi tehdä pehmeällä lyijykynällä taustapuolelle.
• Vältä koostumukseltaan tuntemattomia materiaaleja, sekä tavanomaisia toimistotarvikkeita. Huonolaatuiset materiaalit edistävät kuvan vaurioitumista.
• Suhtaudu varauksella mainoslauseisiin. Esim. ”arkistokelpoinen” on määre, joka ei välttämättä takaa materiaalin soveltuvuutta valokuvalle. Määreiden kriteerit vaihtelevat mainostajan mukaan, valitse vain testattu materiaali. Konsultoi konservaattoria.

4. VALOKUVAMATERIAALEILLE SOVELTUVAT OLOSUHTEET

Monet valokuvien vaurioitumisprosessit saavat alkunsa epäsuotuisista olosuhteista, joita ovat korkea lämpötila, ilmankosteus, valoaltistus ja ilman epäpuhtaudet. Useimmiten syntyneet vauriot ovat seurausta monen epäsuotuisan olosuhdetekijän yhteisvaikutuksesta, tyypillisesti kohonneesta kosteudesta ja lämmöstä. Toisaalta olosuhteiden kontrollilla voi merkittävästi vaikuttaa valokuvamateriaalien säilymiseen. Esimerkiksi säilytystilojen ilmankosteutta ja lämpötilaa laskemalla monet valokuvien vaurioitumisprosessit hidastuvat merkittävästi. On muistettava, että olosuhteiden toistuvat ja voimakkaat vaihtelut ovat riski valokuvien säilymiselle. Tästä johtuen säilytystilan olosuhteet on pyrittävä pitämään mahdollisimman tasaisina.

Erilaisille valokuvamateriaaleille on säädetty ihanteelliset säilytysolosuhteet, joiden saavuttamiseen tulisi pyrkiä mahdollisuuksien mukaan. Kaikille materiaaleille ei voi soveltaa yhtä universaalia ohjeistusta, sillä valokuvan eri komponentit asettavat omat rajoitteensa. Esimerkiksi kuva-aineksen säilymiselle otolliset olosuhteet voivat olla ristiriidassa kuvan pohjamateriaalin kanssa. Usein olosuhteiden suunnittelussa onkin sovittava jonkinlainen kompromissi, keskitie joka soveltuu monille materiaaleille. Lisähaastetta tuovat myös kapasiteettikysymykset. Esimerkiksi säilytystilojen määrä ja olosuhdesäätelyn rajallisuus hankaloittavat eri materiaalien asettamien säilytysehtojen toteuttamista.

Lämpötila

Korkea lämpötila edistää valokuvamateriaalien vaurioitumista. Lämpö nopeuttaa kemiallisia reaktioita, kuivattaa ja haurastuttaa materiaaleja ja luo edellytyksiä haitallisten organismien kasvulle. Toisaalta lämpötilan laskiessa vaurioituminen hidastuu. Valokuvien säilymisen kannalta korkea lämpötila ja kohonnut ilmankosteus ovat tuhoisa yhdistelmä.

Hyväkuntoiset mustavalkoiset vedokset säilyvät hyvin tasaisessa huoneenlämmössä (noin 18 °C) mikäli muut epäsuotuisat olosuhteet eivät pääse vaikuttamaan niihin. Useimmille materiaaleille suositellaan kuitenkin säilytystä viileissä tai kylmissä olosuhteissa, jopa pakkasasteissa. Esimerkiksi monet värivedokset ja filmit vaativat kylmäsäilytystä, jotta vältyttäisiin värimuutoksilta ja pohjamateriaalin vaurioitumiselta. Kylmäsäilytyksen yhteydessä on huomioitava, että matalissa lämpötiloissa kosteus nousee ja kondensoituminen on mahdollista. Siksi valokuvat on suojattava vesitiiviisiin suojapaketteihin kosteuden ja huurun varalta. Ohessa on suoritettava niiden kunnon säännöllistä monitorointia.

Ilmankosteus

Kohonnut ilmankosteus lienee pahin valokuvia vaurioittava tekijä. Kosteuden vaikutus on mukana kaikissa kuva-ainesta ja pohjamateriaaleja vaurioittavissa prosesseissa, esimerkiksi hopeasulfidin muodostuksessa ja asetaattifilmipohjan hajoamisreaktiossa. Korkea ilmankosteus (RH 65 %) edistää paitsi kemiallisia, myös biologisia vaurioitumisprosesseja kun olosuhteet ovat otollisia homeen, sienten ja tuholaisten kasvulle. Kosteustasapainon nopeat ja tuntuvat vaihtelut aiheuttavat pahimmillaan valokuvien deformaatiota, kuvan komponenttien haurastumista ja emulsion irtoamista. Kosteuden vaikutuksesta esimerkiksi gelatiiniemulsio turpoaa ja tahmaantuu tarttuen näin suojamateriaaleihin.

Useimmissa tapauksissa 30–40% ilmankosteus on riittävä valokuvamateriaalien säilymiselle. Liika kuivuuskin on pahasta, sillä monet materiaalit menettävät elastisuuttaan kuivissa olosuhteissa. Esimerkiksi alle 30 % kosteudessa paperi ja gelatiini haurastuvat ja filmipohjat kutistuvat kosteuden ja pehmenninaineiden haihtuessa. Tämä aiheuttaa jännitteitä eri materiaalien välille ja seuraukset näkyvät valokuvan deformaationa.

• Korkea lämpötila ja ilmankosteus ovat tuhoisa yhdistelmä valokuville.
• Vältä olosuhteiden vaihtelua.
• Konsultoi asiantuntijaa kullekin materiaalille sopivien olosuhteiden määrittämisessä.
• Olosuhteiden suunnittelussa usein sovittava useille materiaaleille suotuisa kompromissi.
• Älä säilytä valokuvia kellarissa, ullakolla tai autotallissa, missä ne ovat alttiita äärimmäisille ja toistuvasti vaihteleville lämpö- ja kosteusolosuhteille.

Valo

Valon vaikutuksesta valokuvien rakenteissa voi tapahtua fotokemiallisia reaktioita. Erityisen haitallista on ultraviolettisäteily, joka tulisi aina suodattaa pois luonnonvalosta ja keinovalonlähteistä. Toisaalta myös muu säteily voi vaurioittaa valokuvia ja niiden pohjamateriaaleja. Valokuvien altistaminen valolle tulisi minimoida niin käsittelyn aikana kuin esillepanossakin. Valo haalistaa kuvien väriaineita ja edistää pohja- ja muiden materiaalien haurastumista ja värimuutoksia. Valo kellastuttaa emulsion sideaineita, kuten albumiinia ja gelatiinia. Muovipapereiden päällysteissä saattaa ilmetä halkeilua ja kuva voi haalistua.

Valokuvamateriaalien esittäminen näyttelyssä vaatii aina perusteellista suunnittelua ja konsultointia konservaattorilta. Näyttelytilanteessa valokuva altistuu paitsi valolle, myös muille epäsuotuisille olosuhteille ja ylimääräisen käsittelyn rasitteille. Mikäli valokuvia esitetään näyttelyssä, valaistuksen lux-arvot ja lux-tunnit on laskettava huolellisesti. Valokuvamateriaaleista riippuen suositeltava valaistusvoimakkuus on 50–300 luxia, mutta joissain tapauksissa alkuperäisen herkän valokuvan esittämistä ei suositella lainkaan. Monet varhaiset kuvatyypit, käsinväritetyt valokuvat ja jotkin värikuvat ovat epäkiitollisia näytteilleasetettavia.

Näytteilleasettamisen lisäksi valokuva voi altistua valolle myös erinäisten työvaiheiden aikana, esimerkiksi digitoinnin ja luetteloinnin yhteydessä. Valokuvien digitointia skannaamalla ei suositella kuvaan kohdistuvan suuren valo- ja lämpörasituksen vuoksi.

• Minimoi valokuvaan kohdistuva valorasitus. Toiset kuvat ovat muita herkempiä fotokemiallisille reaktioille.
• Digitointi mieluiten kameralla kuvaamalla, ei skannaamalla.
• Valokuvien esittäminen näyttelyssä vaatii harkintaa. Kuinka kauan valokuva on esillä ja missä valaistusolosuhteissa?

Ilman epäpuhtaudet

Ilman epäpuhtaudet ovat suuri ongelma erityisesti kaupunkialueilla. Liikenteen ja teollisuuden päästöjen haitalliset yhdisteet voivat kulkeutua rakennuksien sisätiloihin ja päätyä kontaktiin valokuvamateriaalien kanssa. Usein ilman epäpuhtauksien lähde voi löytyä jo paljon lähempää, sillä haitallisia yhdisteitä syntyy esimerkiksi siivousaineista, kosmetiikasta, liimoista, muoveista ja kuivuvista maaleista. Pahimmillaan epäpuhtauksien lähde saattaa lymytä säilytystilassa, esimerkiksi huonolaatuisissa suojamateriaaleissa ja puuhyllyissä. Myös jo vaurioituvat valokuvamateriaalit ovat haitaksi hyväkuntoiselle aineistolle, jos niistä erittyvät yhdisteet pääsevät kontaktiin hyväkuntoisten valokuvamateriaalien kanssa.

Ilman epäpuhtauksien vaikutus on sidoksissa kuvatyyppiin ja säilytystilan olosuhteisiin. Korkea ilmankosteus ja lämpötila tehostavat epäpuhtauksien aiheuttamaa vaurioitumista. Hapettavat kaasut, sekä happo- ja rikkipitoiset yhdisteet ovat haitallisia erityisesti kuvahopealle. Ne edistävät hopeakuvan haalistumista ja värimuutoksia, sekä muuttavat kuvahopean rakennetta. Kuviin voi syntyä hopeapeiliä ja hopeasulfidivaurioita. Jotkin värikuvien väriaineet haalistuvat ilman epäpuhtauksien vaikutuksesta. Myös vedosten ja filmien pohjamateriaalit altistuvat kemiallisille muutoksille. Ilman epäpuhtauksiin kuuluvat myös pöly ja muut partikkelit, jotka voivat vaurioittaa suojamaattomia valokuvia.

• Ilman epäpuhtauksia on kaikkialla. Muista säilytystilojen ilman puhdistus.
• Ilman epäpuhtauksien vaikutus on sidoksissa kuvatyyppiin ja säilytystilan olosuhteisiin. Kosteus ja lämpö tehostavat vaurioitumista.
• Valokuvien huolellinen, moninkertainen suojaus hidastaa epäpuhtauksien vaikutusta ja estää pölyä pääsemästä kontaktiin kuvien kanssa.

5. VALOKUVIEN SÄILYTYSTILAT

Asianmukaiset, olosuhteiltaan säädellyt säilytystilat auttavat valokuva-aineistoja säilymään hyväkuntoisina tuleville sukupolville. Säilytystilojen olosuhteita ja toimivuutta on hyvä suunnitella konservaattorin kanssa. Säilytystilan toteutukseen vaikuttavat paitsi valokuvamateriaalit, myös erinäiset kapasiteetti- ja kustannuskysymykset. Tila on usein rajallista ja monesti olosuhteiden kontrollointi vaatii investointia erilaisiin laitteisiin, joista toiset ovat hintavampia kuin toiset. Asianmukaisessa säilytystilassa on puhdas ilma, lämpöä ja ilmankosteutta lasketaan materiaalien vaatimalle tasolle ja valot pysyvät sammutettuina. Saavutettujen olosuhteiden seuranta on tärkeää. Näin voidaan havaita onko säilytystilan olosuhteissa tapahtunut muutoksia esimerkiksi vuorokaudenaikojen ja pitempien ajanjaksojen välillä. Olosuhteiden seurantaan sopivat esimerkiksi dataloggerit ja termohydrografit. Seurannan tulokset on hyvä arkistoida talteen sähköisessä muodossa ja paperilla.

Säilytyksessä eri valokuvamateriaalit on hyvä erotella toisistaan. Esimerkiksi negatiivit erotellaan vedoksista, värikuvat monokromaattisesta aineistosta ja vaurioituneet valokuvat hyväkuntoisista materiaaleista. Erilaisten materiaalien säilyttäminen keskenään sekaisin saattaa olla vaaraksi joillekin kuvatyypeille. Ihanteellisessa tapauksessa eri valokuvamateriaaleille järjestyisi omat säilytystilat. Erityisen ongelmalliselle aineistolle, esimerkiksi homeisille valokuville tai vaurioituneille nitraattifilmeille on tärkeää järjestää erillinen ventiloitu tila, josta ne pikimmiten organisoidaan eteenpäin.

Säilytystilojen toimivuus riippuu huolellisesta organisoinnista. Valokuva-aineiston koosta riippumatta on järkevää sopia yhdenmukaiset käytännöt esimerkiksi merkintöjen ja sijaintitietojen suhteen. Valokuvien tunnisteet on merkittävä selvästi näkyviin suojakuoreen ja laatikkoon ja laatikon sijainti kirjattava yhteiseen listaan, tietokantaan tai muuhun selkeään dokumenttiin. Kaikkien kuvakohtaisten tietojen pitäminen ajan tasalla säästää aikaa ja vaivaa muilta. Näin vältytään yksittäisten kuvien katoamisilta, koko aineiston mylläämiseltä ja tarpeettomalta ramppaamiselta säilytystiloissa.

Säilytystilojen materiaalit kannattaa valita huolellisesti. Metalli on puuta turvallisempi materiaali hyllyissä ja tasoissa. Valokuvien suojauksessa kannattaa suosia asianmukaisia PAT-testin läpäisseitä materiaaleja. Valokuvien säilytystiloissa ei saa koskaan säilyttää mitään sinne kuulumatonta ylimääräistä tavaraa, ei edes hetkellisesti. Tämä voi olla vaaraksi valokuville, sekä toimia paloturvallisuusriskinä. Usein myös säilytystiloissa voi olla tarvetta pöytätilalle valokuvien laskua ja katselua varten. Valokuvien kuljetusta varten on hyvä olla vain säilytystilan käytössä olevat kuljetusvaunut. Tikkaat tai jakkara ovat tarpeen, mikäli kuvia säilytetään korkeissa hyllyköissä. Mahdollisten ongelmatilanteiden varalta on laadittava suunnitelmat ja toimintamallit, joita noudatetaan esimerkiksi tulipalon tai kosteusvaurion sattuessa.

• Säilytystilojen olosuhteet pyrittävä säätämään valokuvamateriaaleille sopiviksi. Tämän jälkeen on tärkeää seurata olosuhteiden tasaisuutta.
• Järjestä säilytystila huolellisesti toimivaksi kokonaisuudeksi. Sovi yhtenäiset käytännöt ja toimintamallit.
• Erottele valokuvat kuvatyypin ja kunnon perusteella mahdollisuuksien mukaan.
• Kiinnitä huomiota säilytystilan materiaaleihin.
• Muista paloturvallisuus, ei ylimääräistä tavaraa säilytystilaan.
• Varaudu ongelmatilanteisiin.