Tyler Mitchell Audioguide – SUOMI
(AI-raakakäännetty, ihmisälyllä tarkastettu ja toimitettu)
OSA 1.
Nimeni on Tyler Mitchell. Olen taiteilija, valokuvaaja ja elokuvantekijä. Jos kuuntelet tätä, tämä on ääniopas Suomen valokuvataiteen museon näyttelyyni Wish this was real. Näyttely on eräänlainen katsaus lähes 10 vuoden valokuvatyöhöni, jaettuna kolmeen löyhästi kronologiseen teemaosioon. Ensimmäinen osio on nimeltään “Elämät/Vapaudet”, ja se käsittelee muotokuvataidetta, muotokuviani nuorista Mustista miehistä ja naisista omassa yhteisössäni. New Yorkissa ja ympäri Yhdysvaltoja, sekä hieman Länsi-Afrikassa ja Euroopassa.
Ajattelen muotokuvaa välineenä sosiaaliseen ja poliittiseen keskusteluun, välineenä keskustelulle vapaudesta ja identiteetistä. Nämä ovat varhaisia muotokuvakokeilujani, jotka todella leikkivät estetiikalla. Tämä kiehtoi minua nuorena opiskelijana New Yorkin yliopistossa ja myös opintojen jälkeen. Nämä olivat tutkielmia väreistä, asennoista, tekstuureista ja tietenkin vaatteista. Sillä taustani on elokuvantekijänä ja muotivalokuvaajana. Nämä tyylit ja perinteet vaikuttavat muotokuvan kautta käymiini keskusteluihin ja näyttävät, kuinka muotokuva todella voi olla identiteetin muodostamisen perusta.
Toinen osio on nimeltään “Postkoloniaalinen/Pastoraalinen”, ja se on eräällä tapaa uudempi osa työtäni. Siinä kehittelen ja tutkin ideoita siitä, mitä on pastoraali ja mitä on postkoloniaalisuus. Mitä nuo termit tarkoittavat? Nämä kuvat ovat valokuvia pääasiassa perheistä, oikeista Mustista perheistä, jotka nauttivat arkisista iloista ja vapaa-ajan hetkistä pastoraalimaisemissa, luonnossa. Näiden kohtauksien yksinkertaisuus ja suuruus yhdistyvät kertomaan tarinaa siitä, kuinka tärkeää tuo vapaa-aika on Mustille ihmisille – luonnossa, ja juuri eteläisissä Yhdysvalloissa, mistä olen kotoisin. Nämä kuvaelmat pyrkivät kokoamaan ja törmäyttämään monia yhteisöllisyyden, rakkauden, yhdessäolon ja vapaa-ajan hetkiä yhteen kuvaan. Ja siksi näette usein monia eri ikäryhmiä, sukupolvia ja perheenjäseniä koottuna yhteen laajaan näkymään.
Viimeisessä osassa, nimeltään “Perhe / Veljeys”, katse kohdistuu nimenomaan perheyksikön ideaan. Ja erityisesti Mustan perheyksikön, jota koskevan keskustelun koen tärkeänä ja ajankohtaisena – keskustelun siitä, miten tällaista perheyksikköä on esitetty visuaalisesti. Perhepotretit eurooppalaisista ja amerikkalaisista Mustista perheistä eivät ole vain dokumentoineet sitä, keitä nämä perheet olivat, vaan ne ovat vaikuttaneet kuvallisesti kautta koko 1900-luvun: ne ovat luoneet identiteettiä, toimijuutta, hyvinvointia ja tukeneet monien Mustien ihmisten tavoitteita Yhdysvalloissa 1900-luvulla. Joten tämä osa käsittelee näitä ideoita ja sellaisia, sanokaamme vaikka trooppeja ja piirteitä, ja yrittää todella tuoda ne nykyhetken keskusteluun. Nämä ovat kuvia perheistä heidän olohuoneessaan, laittautumassa, valmistautumassa, pukeutumassa, poseeraamassa ylpeinä kameralleni. Ja nämä ovat niitä hetkiä, joita yritän periaatteessa korostaa tai joista haluan keskustella. Nämä arkiset, tavalliset hetket, joiden me kaikki ymmärrämme valokuvauksessa merkitsevän paljon, paljon enemmän kuin pelkkä dokumentointi tai tallenne perheen olemassaolosta. Mutta nekin ovat itse asiassa omalla tavallaan esittämisen ja vallan paikkoja.
Tässä oli ikään kuin läpikäynti näyttelyni teemoista.
OSA 2.
Tämä näyttely kattaa valo- ja videokuvallisen työskentelyni lähes 10 vuoden ajalta.
Kaiken taiteellisen työskentelyni tavoitteena on pohjimmiltaan kuljettaa visuaalista kertomusta kauneudesta ja tyylistä, utopiasta ja maisemasta. Toiveeni on laajentaa visioita ja kertomuksia Mustasta elämästä valokuvauksen avulla. Ja koko valokuvausprojekti on todella pyrkimystä kuvitella kollektiivisia hetkiä, vapaa-ajan, levon ja ilon hetkiä. Historiamme hankalaa taustaa vasten – ja amerikkalaisena se tarkoittaa minulle usein väkivaltaista historiaa.
On siis ilo jakaa tämä teos, jossa nämä asiat yhdistyvät valokuvissani, tietyistä historioista riippumatta, teidän kanssanne, tälle yleisölle Suomessa. Toivon, että nämä keskustelut risteävät, toivon, että se, miten välttämättömältä näiden kuvien tekeminen minusta tuntui, yhdistyy ehkä joihinkin keskusteluihin, joita täällä voidaan käydä. Olipa kyse sitten taiteen tekemisen, sosiaalipolitiikan tai valokuvauksen näkökulmasta.
