Lapsuuteni puut -tanssiesitys

Taiteiden yönä K1n yleisöä ihastuttanut Pohjoistuulen metsä -näyttelyn kanssa keskusteleva tanssiesitys palaa K1-näyttelytilaan toivottuna uusintaesityksenä! Illan aikana esitys järjestetään kaksi kertaa.

Esitys tapahtuu näyttelytilassa klo 17-18 ja klo 19-20 välillä. Katsoja voi seurata sitä haluamansa ajan.

Pääsy tapahtumaan museolipulla: 6/12 € / Museokortti, alle 18-vuotiaat maksutta. Teosturvallisuuden vuoksi näyttelytilaan otetaan kerrallaan rajattu määrä yleisöä sisään.

 

”Lapsuuteni puut” -soolotanssiesityksen lähtökohtana on rakkaus metsään ja puihin, sekä niiden kasvattava merkitys ja voima. Esitys perustuu suurelta osin improvisaatioon, saa innoituksensa Edith Södergranin metsäaiheisista runoista ja tavoittelee myös hienovaraista kontaktia yleisöön.

 

Suvi Honkanen on monipuolinen tanssija, esiintyjä ja kirjoittaja. Hän työskenteli Suomen Kansallisbaletissa vv. 2011-2019 ja on sittemmin opiskellut luovaa kirjoittamista ja journalismia sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Nykyisin hän toimii vapaana esiintyvänä taiteilijana ja kirjoittajana käsitellen ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja.

 

Kuva: Tan Lay

K1
Kämp Galleria

Kämp Galleria, Mikonkatu 1, 00100 Helsinki

29.9.2022 klo 17–20
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–pe 11–19, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy