Nuori tyttö nojaa puiseen kaiteeseen pimeää taustaa vasten. Hänellä on päällään sinapinkeltaiset alushousut ja vettävaluva musta t-paita. Tyttö poseeraa silmät kiinni kuin suojautuakseen liian kirkkaasti valaisevalta salamavalolta tai kameran katseelta. Ilme kasvoilla on tyyni ja levollinen. Vaalea iho hohtaa kuulaana, lihallisena ja virheettömänä, kaulassa näkyvää mustelmaa lukuun ottamatta.
Kuva on otettu Kaivopuiston laiturilla lämpimänä kesäyönä, jolloin nuoret juhlivat koulujen päättymistä ja kesäloman alkamista. Tyttö on hetkeä aiemmin uinut meressä vastapäiselle luodolle ja takaisin. Vedestä noustuaan häntä odotti laiturilla yllättäen valokuvaaja, joka pyysi saada ottaa kuvan.
Kuva märkäpaitaisesta tytöstä on osa ikonista Nuoret sankarit -valokuvasarjaa, jonka Jouko Lehtola kuvasi 1990-luvun puolivälissä kiertäessään kahden kesän ajan suomalaisia rockfestivaaleja, tanssilavoja ja klubeja. Aiemmin rocktähtiä työkseen kuvannut Lehtola käänsi kameransa vaihteeksi pois idoleista, kohti nuorta yleisöä ja tapahtumapaikkojen laitamia. Filmille tarttui kuvia metsänreunoista, leirintäalueilta ja uimarannoilta, joilla nuoriso vietti vapaa-aikaansa lamanjälkeisessä Suomessa. Nuoret sankarit piirtää teini-ikäisen tunteet ja riennot esiin kaikessa kaunistelemattomuudessaan. Rellestävä, juopuva, finninaamainen ja estottomasti poseeraava nuoriso näyttäytyy kuvissa paljaana, suojamuurinaan korkeintaan uho tai suljetut silmät.
Yhtä vilpittömänä on tallentunut hetki Kaivopuiston laiturilta. En voi olla hämmästelemättä sitä rohkeutta ja molemminpuolista luottamusta, jota sekä tilanteen valokuvaaminen että valokuvattavaksi asettuminen osoittavat. Kaikesta päätellen Lehtolalla oli erityistä herkkyyttä kohdata ihminen – nähdä, neuvotella ja luoda yhteys kuvattavaansa. Analoginen kamera, käsisalama ja suuren koon negatiivi tekivät kuvaustilanteesta hitaan ja hieman kömpelön, mutta toisaalta kömpelyys rauhoitti sopivasti tunnelmaa. Lehtola kuvasi useimmiten yöllä tai auringon laskiessa. Hän kirjoittaa:
”Hetki on maaginen ja luonteeltaan hyvin lämmin, siinä on siirtyminen päivästä yöhön ja kaikki riitit mitä siihen liittyy. Ihmisten valmistautuminen, pimeyden odotus, tietty jännitys, kukaan ei tiedä eikä näe mitä tapahtuu.”
Samanlaista vatsanpohjassa tuntuvaa odotusta kuvittelen olleen ilmassa koulun päättäjäisissä. Ensimmäistä kesäiltaa juhlittiin kilometrien päässä koulusta ja aikuisista. Ajatukset velvoitteista ja vaikeista valinnoista saattoi hetkeksi siirtää syrjään. Mitä vain voi tapahtua. Tytön olemus valokuvassa on välitön ja aito. Ei tarvinnut suuremmin kantaa huolta siitä, millaisena kuva näyttäytyy tai minne se päätyy. Toisaalta vuorovaikutus kameran kanssa oli vieraampaa aikana, jolloin kännykkäkamerakulttuuria ei ollut olemassa. Silmien sulkeminen on ehkä tuntunut turvalliselta valinnalta. Ainakaan en paljasta kaikkea itsestäni.
Nuoret sankarit oli ensimmäistä kertaa esillä Vanhalla ylioppilastalolla marraskuussa 1996 70 kuvan sarjana, valtavina värivedoksina ja tiiviinä ripustuksena. Suuren suosion keränneen näyttelyn kävi katsomassa etenkin nuorten ikätoverit ja ystävät. Vastaanotto oli vaikuttunut ja ylpeä – viimeinkin meidät on nähty. 1990-luvulla teini-ikänsä eläneelle Lehtolan kuvaama maailma on tuttuakin tutumpi. Vaikka aika on kuorruttanut kuvat nostalgialla, ne palauttavat elävästi mieleen ikäkauteen liittyvät ristiriitaisuudet: uhman ja haavoittuvaisuuden, intohimon ja alakulon, joukkoon kuulumisen ja toisaalta irrallisuuden.
Vuosia myöhemmin kuvissa esiintyvien nuorten tarinat ovat tulleet julki yksi kerrallaan. Yleisradion ajankohtaisohjelmassa Jos: Jouko Lehtolan valokuvat (2004) Lehtola tapasi osan malleistaan, kun kuvien ottamisesta oli kulunut kahdeksan–yhdeksän vuotta. Vuonna 2014 Helsingin Sanomat kirjoitti kolmesta nuoresta. Märkäpaitaisen tytön tarinan voi lukea blogitekstistä ”Lehtolan tyttö”. Hänelle aika ja etäisyys opettivat lempeyttä nuorta itseä kohtaan:
”- - kuva oli Lehtolan näyttelyssä. En mennyt katsomaan sitä, kun pelkäsin että joku tunnistaa. Kuva tuntui paheelliselta. Vasta myöhemmin olen ajatellut, että kuva on kaunis ja arvokas sen ajan taltiointi. Että on mahtavaa, kun Jouko on arvostanut sillä lailla sellaista nuorta olentoa.”
Jouko Lehtola (1963–2010) opiskeli maalausta Vapaassa taidekoulussa ja valokuvausta Taideteollisen korkeakoulun Valokuvataiteen laitoksella 1980–1990-luvuilla. Nuorisokulttuuria dokumentoivien sarjojen, Nuoret sankarit, Stadin nuoret ja Marked Skin, ohella hän työskenteli vakavampien yhteiskunnallisten aiheiden, kuten heroiinikuolemien ja kotiväkivallan parissa. Vuonna 2010 syöpään menehtyneen Lehtolan perintöä vaalii tänä päivänä Jouko Lehtolan säätiö.
Laura Gelmi, kokoelma-amanuenssi, 2018
Lähteet:
Heinonen, Helka 2013. Lehtolan tyttö. Saattaa sisältää nykytaidetta -blogi, 9.8.2013. Luettavissa: https://www.lily.fi/blogit/saattaa-sisaltaa-nykytaidetta/lehtolan-tytto
Frilander, Aino 2014. Jouko Lehtolan 90-luvun nuorisokuvista tuli ikonisia. Helsingin Sanomat, 13.11.2014.
Lehtola, Jouko, 1998. Jouko Lehtola. Teoksessa Dokumentti: 11 valokuvaajaa (toim. Olli Haapio), 1998.
Lehtola, Jouko & Hannula, Mika 2004. Jouko Lehtola’s Finlandia, 2004.
Jos: Jouko Lehtolan valokuvat. Yle TV1, Elävä arkisto, 27.11.2004. Katsottavissa: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/03/07/valokuvaaja-jouko-lehtola-nuor…
Uimonen, Anu 1996. Nuoret sankarit luvatussa maassa. Helsingin Sanomat, 16.11.1996.
