Kesästä 1966 alkaen kaksi valokuvaajaa kiersi Pohjois-Karjalaa. Helsinkiläiset Mikko Savolainen ja Ismo Hölttö tekivät kesälomallaan yhteisen kuvausmatkan heille ennestään tuntemattomille syrjäseuduille.
Molemmat olivat tuossa vaiheessa tahoillaan vielä muissa töissä, Hölttö kultaseppänä ja Savolainen rikospoliisin tutkijana. Aikakauden uutiskuvalehtien kiertävien reportterien tapaan he tallensivat maaseutua ja sen ihmisiä: Hölttö hänelle tyypillisiä vereviä henkilökuvia 6x6 Rolleiflex-kameralla ja Savolainen maisemia ja tilanteita pienkameralla. Samana syksynä, kesän kuvia katsellessa, syntyi ajatus kirjan tekemisestä.
Seuraavat vuodet kuvaajat jatkoivat retkiään Pohjois-Karjalaan kunnes kirja Suomea tämäkin ilmestyi Gummeruksen kustantamana jouluksi 1970. Kirjan tekstin kirjoitti Savolaisen pyynnöstä ämmänkoskelainen kärjekäs keskustelija ja kirjailija Aku-Kimmo Ripatti, ja se alkaa: ”On karmea sanoa, että Hyvinvointisuomi on riisunut Kurjasuomen puolialasti. Niin kuitenkin on, turha sitä on kauhistella. (…) Tämäkin on Suomea: tuloerot kasvavat sekä ihmisten kesken, että alueiden välillä. Yleisradion pääjohtaja saa ainakin kymmenen kertaa enemmän palkkaa kuin Kesäkadun portaiden siivooja…”
Kirja oli visuaalinen pamfletti, joka lyö lukijan silmille maaseudun rakennemuutoksen suuren maaltamuuton vuosina, aikana jolloin leskiäidin suurperheen köyhyys oli absoluuttista ja jolloin Suomen maaseudun puolue viimeistä kertaa yhdisti pientalonpojat poliittiseen rintamaan. Aukeama, jossa Ismo Höltön kuva vaatimattomissa oloissa elävästä mutta vennamolaisen itsetuntoisesta isäntämiehestä vaimo kainalossa on yhdistetty Savolaisen näkymään vesittyneen maan takana seisovaan taloon tiivistää kirjan aihepiirin.
Kirjan alkuperäisvalokuvat kuuluvat Suomen valokuvataiteen museon kokoelmaan. Kuvia katsellessa huomio kiinnittyy niiden ajalle tyypilliseen, jyrkkään mustavalkoisuuteen ja kiiltoon. Se saatiin aikaan kuivurissa, jossa kuvat kuivattiin sileää metallipintaa vasten. Kuvat ovat erikokoisia ja painomerkinnöin varustettuja. Kirjaa ja kuvia vertaillessa käy ilmi että 1970-luvun alun vielä kehittymätön duotone offset-paino syö jonkin verran mustan sävyjä. Kirja on hyvin mustasävyinen valkoisenkin taittuessa harmaaksi. Monien valokuvaajien tapaan Savolainen piti mustuutta kuitenkin yleisharmautta parempana vaihtoehtona.
Kuvien käyttö kirjassa oli suomalaisessa valokuvakirjassa tuolloin poikkeuksellista kuvien peittäessä koko aukeaman. Kirja on kuin yksi suuri, visuaaliselta retoriikaltaan tarkoin harkittu kollaasi. Valokuvien rinnastus tarjosi taitosta vastanneelle Mikko Savolaiselle notkean työkalun kuvien luennan ohjailuun. Kotimaisessa valokuvakirjallisuudessa vastaavaa ei oltu nähty, vaan esikuvat olivat ulkomailta.
Aihepiirin ja aiheen käsittelyn kannalta huomioitava kotimainen verrokki kirjalle on Matti Saanion Musta talvi, valkea kesä (1966), jonka muutamat aukeamat ovat saaneet Savolaisen ja Höltön kirjassa kiinnostavan visuaalisen muunnoksen. Saanion aihepiiri on samantapainen, Pohjois-Suomen maaseutu ja muuttuminen. Murros artikuloituu Paavo Rintalan tekstissä, kun taas kuvasto on kiinni perinteisessä elämänmuodossa, eräänlaisen kaihoisan surumielisyyden sävyttämänä. Moderni maailma on vahvimmin läsnä modernissa graafinen mustavalkoisessa kuvakielessä. Saanion kirjaan verrattuna Suomea tämäkin kertoo muutoksen tapahtuneen, elämäntavan kriisiytyneen ja sosiaalisten suhteiden muuttuneen. Saaniota huomattavasti suoraviivaisemmin ja Saaniosta poiketen Suomea tämäkin liittyy testeissään ajan vasemmistolaiseen yhteiskuntakritiikkiin.
Ilmestyessään Suomea tämäkin toi suomalaisen valokuvauksen osaksi yhteiskunnallisesti valveutunutta aikalaiskeskustelua.
Elina Heikka, museonjohtaja
