I have gone through such hours, yes, days, when I felt I should have to give everything up and become an ordinary mortal, doing ordinary, spirit-killing things.
- Maud Allan
Eteerinen, hauras, puhtoinen, viaton, ylevä kuin antiikin muusa. Nimetön kaunotar Alfred Nybomin Berliinissä ottamissa muotokuvissa 1900-luvun alussa. Kuvailut, joita olisin ennen voinut yhdistää näihin tuttuihin kokoelmateoksiin, tuntuvat nyt vierailta, ummehtuneilta ja kuolettavan tylsiltä. Miltäs kuulostaisi boheemi, seksisymboli, tuulahdus queeriyttä edvardiaanisessa Englannissa, skandaaleissa ryvetetty monipuolinen, sivistynyt ja ristiriitainen taiteilija? Mielestäni paljon kiinnostavammalta.
En kenties suhtautunut kuvan naiseen aiemmin yksilönä, vaan hän edusti arkkkityyppiä: Belle Époquen piktorialistisen valokuvauksen unenomaista ja allegorista naishahmoa. Yleistävä pintavaikutelma särkyi, kun museoon otti yhteyttä teatteriaiheisista valokuvista kiinnostunut keräilijä. Kyseinen henkilö oli lukenut Nybomista kertovan kokoelmanostomme Taiteilijakohtalo. Hän kertoi, että nainen Nybomin kuvassa on tanssijatar nimeltään Maud Allan.
Museolla tietenkin iloitsimme, kun ikoninen kokoelmakuva sai nimen. Samalla tutustuminen Allanin elämäntarinaan muutti omaa suhtautumistani kuviin.
Beulah Maude Durrant syntyi Torontossa, Kanadassa vuonna 1873. Vuonna 1895 Durrantin veli tuomittiin kahden nuoren naisen brutaalista murhasta. Hänet teloitettiin kolme vuotta myöhemmin. Durrantin äiti oli kertomuksien mukaan tukahduttava hahmo, jonka insestisestä rakkaudesta poikaansa on huhuiltu pitkään. Etäännyttääkseen itsensä problemaattisesta perheestään Durrant muutti nimensä Maud Allaniksi ja lähti Atlantin yli Berliiniin opiskelemaan pianistiksi.
Alfred Nybom: Maud Allan, hiilivedos, 1905 / Suomen valokuvataiteen museon kokoelma
I have had many sorrows in my life. Sorrows too great and too deep to mention – – they, I feel, have been the keynote to stirring my soul from its childish sleep and making my every fibre quiver in the softest wind of sentiment, and my soul and spirit sigh for the truth of existence.
- Maud Allan
Allanin ura pianistina ja oopperalaulajana oli lyhyt ja karikkoinen, mutta hän sopeutui heti Berliinin boheemipiireihin ja elätti itsensä muun muassa suunnittelemalla korsetteja ja kuvittamalla naisille suunnatun seksioppaan. Allan löysi itseilmaisunsa tanssista vasta 27-vuotiaana. Moderni tanssi oli uusi ja vapaa taidemuoto, joka ei vaatinut elinikäistä harjoittelua. Allan kehitti ilmaisun, joka elvytti hänen omien sanojensa mukaan antiikin Kreikan tanssillisia perinteitä ja renessanssimaalauksissa ilmenevää naisellista liikettä, josta hän oli kokenut ilmestyksen Botticellin Venuksen syntymä -maalauksen edessä.
Allan kirjoitti muistelmansa My Life and Dancing, joka samanaikaisesti oli tutkielma tanssista taiteena, jo vuonna 1908. Omaelämäkerta heijastelee intohimoista suhtautumista taiteeseen, laajaa lukeneisuutta, huumorintajua ja terävää älykkyyttä. Allan puhui suhtatutumisestaan tanssimiseen ylevästi puhtaana tunneilmaisuna. Samalla hän sivuutti täysin persoonaansa liittyneet kuumat perunat. Esimerkiksi tanssityylinsä eroottisuuteen hän ei ottanut kantaa.
Allan tuli tunnetuksi roolistaan femme fataleista suurimpana, eli raamatun viettelijätär Salomena. Hän samaistui Salomeen ja koki, että tämä oli pohjimmiltaan viaton, äitinsä synneistä kärsinyt lapsi. Allan tanssi kohti katarsista: vaikeasta äitisuhteestaan ja verisestä perhehistoriastaan irroittautumista. Hänen pääteoksensa, perusteelliseen tutkimukseen pohjautunut, häpeilemättömän sensuaalinen ja seksikäs Salomen Näky (eng. Salome’s Vision 1906), oli menestys. Allan oli itse suunnitellut – ajankuva huomioon ottaen lievästi ilmaistuna – rohkean esiintymisasunsa.
Maud Allan on epäilemättä aikamme vähäpukeisin tanssijatar.
- Wiener Extrablatt -sanomalehti Maud Allanin tanssidebyytin jälkeen vuonna 1903
Salomen Näky herätti myös protesteja sen eroottisuuden vuoksi, mutta muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta esitys välttyi sensuurilta. Allan onnistui vastaamaan ajan tarpeisiin ja yhdistämään orientalistisen eksotiikan, erotiikan ja korkeakulttuurin salonkikelpoisella tavalla. Vuonna 1907 Allanin esityksen nähtyään kuningas Edvard itse kutsui Allanin Englantiin, jossa tämä asui seuraavan vuosikymmenen.
They said my dance was immodest – – they decided I had to wear a leotard. Never!
- Maud Allan
Leopold Emil Reutlinger: Maud Allan Salomena / Wikimedia commons
Omaelämäkerrassaan Allan vielä kirjoitti, että suurin osa hänen kokemastaan vastustuksesta ja kritiikistä tuli toisten naisten taholta. Miesten harjoittamaan naisten seksuaalisuuden patriarkaaliseen hallintaan ja tukahduttamiseen Allan tuli kuitenkin törmäämään sen kaikessa kammottavuudessaan episodissa, joka romutti hänen uransa.
Iso-Britannian yhteiskunnan moraalista puhtautta puolustaneeseen The Vigilante -seuraan kuulunut parlamentin jäsen Noel Pemberton Billing julkaisi joulukuussa 1917, Britannian sotamenestyksen ollessa vaakalaudalla, nationalistisessa Imperialist-lehdessä vainoharhaisen ja törkeän hyökkäyksen. Pemberton Billingin mukaan sotavihollinen Saksa oli homoseksuaalien hallinnassa. Englanti taas oli täynnä vakoojia, jotka kuuluivat saksalaisten “spiritualistien, huorien ja homoseksuaalien” salaseuraan. Maud Allan lukeutui nimettyjen pervertikkojen joukkoon. Hänellä oli Pemberton Billingin mukaan suhde Britannian entisen liberaalin pääministerin vaimon kanssa ja koko kolmikko oli vihollisen kätyreitä. Pemberton Billing, jolla itsellään oli saksalainen vaimo, jatkoi törkylinjalla kirjoittaessaan vuonna 1918 Oscar Wilden näytelmästä, jossa Allan esitti taas Salomea. Pariisissa pidetyn esityksen jälkeen hän maalaili uhkakuvia lesbovakoojista koostuvasta “klitoriksen kultista” ja väitti, että Allanin hävyttömän esityksen eturivissä istuivat valtionviholliset.
Turun Sanomat 23.11.1911. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.
Syytöksissä ainoa perä oli, että Allanilla tosiaan oli romanttisia suhteita niin miesten kuin naistenkin kanssa. Hän oli täydellinen olkiukko aikana, jolloin kansakunta tarvitsi konservatiivisten nationalistien mielestä uhkakuvia, joita vastaan ryhmittäytyä. Saksaan kytkeytynyt, saksalaisen kuvanveistäjän kanssa kihlautunutkin, biseksuaali ja “langennut nainen”, jolla oli yhteyksiä vastapuolueen poliitikkoihin, oli oivallinen maalitaulu.
Allan haastoi Pemberton Billingin oikeuteen herjauksesta. Yllättäen hän joutui itse puolustuskannalle. Syytetty oli kaivanut esiin Allanin synkän sukuhistorian ja piti tämän veljen rikosta myös Allania raskauttavana henkilötodisteena. Tuskaisten salaisuuksien julkistamisen jälkeen Pemberton Billing tivasi järkyttyneeltä Allanilta, josko hän tiesi, mitä sana klitoris tarkoitti. Allanin myönteinen vastaus otettiin selvänä todisteena hänen seksuaalisesta poikkeavuudestaan. Onneksi Pemberton Billing ei sentään tiennyt Allanin piirrelleen pelottavia klitoriksia saksalaiseen seksioppaaseen 18 vuotta aikaisemmin.
Oikeudenkäynnistä tuli pähkähullu sirkus, jonka kaikille käänteille ei tässä yhteydessä ole tilaa. Allania vastaan todisti Oscar Wilden entinen, katkeroitunut rakastaja, joka haki kostoa vetämällä Wilden näytelmää pohjamutiin. Lisäksi herjatut liberaalipoliitikot palkkasivat nuoren naisagentin, jonka piti vietellä Pemberton Billing ja johdatella tämä bordelliin. Mustamaalaus epäonnistui. Agentti ihastuikin vetovoimaiseen lentäjä-ässä Pemberton Billingiin, vaihtoi puolta ja valehteli tämän eduksi todistuksessaan oikeuden edessä.
Pemberton Billing vapautettiin kaikista syytteistä. Päätös otettiin oikeussalissa riemuhuudoin vastaan naisten heilutellessa nenäliinojaan ja miesten heitellessä hattujaan ilmaan.
1900-luvun alun Salome-mania oli ohi ja häväistyn Maud Allanin ura romahti. Vanhenevalla, ulkonäöstään tunnetulla naistaiteilijalla ei ollut mitään mahdollisuuksia luoda itseään uudestaan. Allanin elämäkerturin mukaan hänestä tuli pettynyt, turhamainen, valehteleva, hyväksikäyttävä ja sadistinenkin diiva, joka eli harhaista elämää kykenemättä päästämään irti nuoruuden loistostaan. Maud Allan kuoli lähes unohdettuna vuonna 1956 Yhdysvalloissa.
Näitä kokoelmakuviamme en tule enää koskaan katsomaan kuten ennen. Museo menetti nimettömän ja puhtoisen arkkityypin, mutta sai tilalle jotain paljon moniulotteisempaa.
She was the Marilyn Monroe of my youth.
- Sir Herbert Read, runoilija ja kriitikko
Teksti: Max Fritze, kokoelma-amanuenssi, huhtikuu 2020
Lähteet
Allan, Maud. 1908. My Life and Dancing. London : Everett & Co.
Bentley, Toni. 2002. Sisters of Salome. New Haven : Yale University Press.
