Valelääkäreiden ja valejuristien nostattaman keskustelun myötä voisi kysyä, mistä tietää etteivät museon taiteena esittelemät valokuvat ole ”valetaiteilijan”? Milloin valokuva on taideteos? Kohtasin tämän kysymyksen, kun olin äskettäin esittelemässä nykyvalokuvataiteen suuntauksia kameraseuralaisille.
Valokuvataiteen museon kokoelmien monet kuvastot voisivat olla myös kuvaajan kotialbumista. Niissä voi nähdä kuvia vanhemmista, siskoista, tyttärestä ja kodista; huolettomia näppäilykuvia arkisista hetkistä; otoksia kotipuutarhan kukista ja lähimetsästä.
Katsojana kohtaan yksityisiä ja koskettavia hetkiä, kuvien intiimit tarinat pysäyttävät ja liikuttavat – aivan kuten käy usein ystävän kuva-aarteiden äärellä. Mutta nyt en katsele perhealbumia vaan valokuvataiteilija Raakel Kuukan tuotannon keskeisiä teoksia Valokuvataiteen museon kokoelmissa.
Raakel Kuukka, Pöytä, 1984. Suomen valokuvataiteen museo.
Minun näppäilemäni kotikuva ei ole taidetta siinä mielessä kuin taide tänä päivänä määritellään. Valokuvasta tulee taideteos vasta osana laajempaa kokonaisuutta, jossa olennainen kysymys on sama kuin valelääkärinkin kohdalla: kuka on ottanut tämän valokuvan? Onko tekijä valokuvataiteen piiriin hyväksytty? Onko hän esimerkiksi suorittanut Raakel Kuukan tavoin alan korkeakoulututkinnon? Onko hän työskennellyt pitkäjänteisesti taiteilijana, esitellyt teoksiaan näyttelyissä tai julkaisuissa, kouluttautunut edelleen, kehittynyt tekijänä, vienyt kuviensa teemoja eteenpäin ja käyttänyt valokuvausta monitasoisena ilmaisumuotona, esimerkiksi viitannut muuhun taiteeseen tai kommentoinut kuvissaan omia töitään tai valokuvataiteen piirissä syntyneitä teoksia.
Raakel Kuukka, Rebekka ja kansallispuku. 2003. Suomen valokuvataiteen museo.
Toisaalta, eivät kaikki valokuvataiteilijankaan otokset ole taidetta.
Ratkaisevaa on, esitteleekö tekijä valokuvansa taiteen kentälle näyttelyssä, kirjassa tai muuten julkistetussa muodossa. Kun tekijä on vakiinnuttanut paikkansa kriitikkojen, muiden valokuvataiteilijoiden ja tutkijoiden silmissä valokuvataiteilijana, päätös on yksin hänen. Taiteilija valitsee, minkä valokuvan hän haluaa osaksi taiteilijatuotantoaan. Ja kriitikot, yleisö sekä muut taiteen kentällä toimijat arvioivat sen jälkeen kyseisen teoksen laatua ja arvoa.
Oma kysymyksensä on ITE-taide, jota on nähty laajasti eri museoissa. Valokuvan kohdalla asia taitaa olla muuta kuvataidetta haastavampi. Kaikkihan me osaamme jollain lailla näppäillä kännyköillä tai digikameroilla, joten valokuvan voi tässä mielessä nähdä varsinaisena nykykansantaiteena. Ja juuri siksi valokuvataiteen kenttä pyrkii piirtämään selvän rajan ympärilleen. Valokuvataiteilija voi esitellä teoksenaan vaikka kommentoimaansa, netistä kaapattua kuvavirtaa, mutta minun Flickr-poimintani eivät kuulu taiteen piiriin.
Aivan tyhjentävää ja lopullista rajanvetoa on valokuvataiteen kohdalla välillä vaikea vetää. Jokainen aika punnitsee uudelleen menneiden sukupolvien valokuvien arvostuksen.
Kati Lintonen, tutkija
Julkaistu: Kamera-lehti 12/2011
