Zanele Muholi: ZAZISE
Suomen valokuvataiteen museo, K1
4.2.–29.5.2022
1. Muholi - Visuaalinen aktivisti
Teksti: Caroline Suinner / Ruskeat Tytöt
Professori Sir Z. Muholi on eteläafrikkalainen musta, ei-binäärinen visuaalinen aktivisti, joka työskentelee vaihdellen, hahmottaessaan itseään ympäri maailmaa tai keskittyneesti Etelä-Afrikassa dokumentaation parissa.
Muholin mukaan visuaalinen aktivismi on tietoista poliittista tekemistä. Hän kertoo, että ylpeys ja protesti (pride and protest) vaativat konkreettisen agendan.
Muholi itse on valinnut välineekseen visuaalisen aktivismin siksi, että sen avulla hän voi tuottaa kuvastoa niistä ihmisistä, jotka uskovat ihmisten väliseen tasa-arvoon ja vapauteen. Hänen töissään toistuu usein vankka suora katse, joka riisuu katsojan ja valokuvaajan herkkään tilaan, jossa myös kuvan tekijä on näkyvillä. Oli kyseessä sitten mustavalkoinen tai värikuva ovat kuvakulma, katse, arkisuus sekä vahvat kontrastit Muholin työlle olennaisia tehokeinoja.
Hän tekee työllään rakenteista näkyviä ja sitä kautta luo tietoisuutta myös valtavirralle tuntemattomista todellisuuksista. Muholi on kertonut haluavansa luoda muutosta rasistisissa ja queerfobisissa tiloissa ja muuttaa käsityksiä presentaatiollaan.
Muholin työ pyrkii peruuttamaan myös ekskluusiota ja näkymättömyyttä. Kuka on kuvassa ja miksi? Muholi ei esitä olevansa objektiivinen ulkopuolinen tai tekevänsä dokumentaatiota neutraalisti. Sen sijaan hän määrittelee näkökulman ja position, josta käsin hän tutkii eri ilmiöitä ja kuvaa ihmisiä. Hänen mukaansa valokuvaajana on erityisen tärkeää löytää yhteys itseensä ja syihin, miksi teemme sitä mitä teemme.
2. Konteksti ja katse
Lukija ja teksti: Fiona ‘Elone / Ruskeat Tytöt
Muholin työt ovat täynnä informaatiota ja visuaalisia vihjeitä. Ne tarjoavat ja mahdollistavat monitasoista ymmärrystä raa’an rasistisesta ja queerfobisesta todellisuudesta, josta Muholi työhönsä ammentaa. Esimerkiksi ulkopuolisen toisen katse ja töissä esiintyvien hahmojen eriävät valtapositiot esitetään joissain Muholin töissä kirjaimellisesti.
Tällaisia teoksia ovat mm. Massa and Minah II. Kuvassa piian asuun pukeutunut Muholi on kyyristynyt taka-alalle. Kuvan etualalla ovat korkokenkiin pukeutuneet valkoiset jalat, joiden takaa Muholin hahmo näkyy siivoamassa lattiaa. Yhdistettynä työn nimeen, tuntuu selvältä, että teos käsittelee niin sanotun rodun ja luokan suhdetta.
Toinen esimerkki hyvin kirjaimellisesta tarinankerronnasta on Being (T)here V. Kuvassa Muholi seisoo vähissä vaatteissa punaisin valoin valaistussa näyteikkunassa. Täysissä pukeissa oleva ihminen seisoo kadulla ikkunan edessä, katsomassa sisään. Tarina tuntuu kirjoittavan itse itsensä ja ulkopuolisen katseen merkitys vaikuttaa yksiselitteiseltä.
Ulkopuolisen katse ei kuitenkaan rajoitu kuvan hahmoihin. Entä jos tarkastelemme taiteen ja oman katseemme suhdetta? Olemmeko tietoisia ulkopuolisen katseesta, joka on meidän omamme? Ymmärrämmekö, että se on alati läsnä, myös vaikeammin tunnistettavana, abstraktina elementtinä, kaikissa niissä tulkinnoissa, joita katselijoina teemme taiteesta?
Haastetaan itsemme katselijoina kysymään: Mikä on minun suhteeni kuvissa esiintyviin aiheisiin ja oman mieleni sanoittamiin tarinoihin? Löydänkö töistä samaistumispintaa vai tuntuvatko hahmot vierailta? Millaisia tunteita minulle herää ja miksi? Ovatko tekemäni tulkinnat absoluuttisia tosia vai kuitenkin vain yksi vaihtoehto monien joukossa?
Ei ole oikeita tai vääriä vastauksia. On vain mahdollisuus tutkia ja luoda yhä syvempiä yhteyksiä.
3. Näkyvyys ja arvokkuus
Teksti: Caroline Suinner / Ruskeat Tytöt
Näyttelyyn valitut teokset ZaVa I ja ZaVA IV kuvaavat intiimejä hetkiä kahden ihmisen välillä. Lempeissä mustavalkoisissa kuvissa esiintyy Muholi itse ja toinen malli, jotka poseeraavat alasti tai petivaatteisiin kääriytyneenä.
Muholin töihin lukeutuu useampia kuvia, jotka jatkavat tätä samaa herkkää, aidolta ja arkiselta tuntuvaa reflektiota. Muholi on kuvaillut olevansa lempeä olento ja kertonut yhdeksi olennaiseksi motiivikseen tuottaa lempeää kuvastoa esittämään queer-rakkautta vastapainoksi jatkuvalle väkivallalle ja viharikos-uutisoinnille. Tämä on hänen mukaansa erityisen tärkeää juuri sen takia, ettei tällaista kuvastoa ole entuudestaan olemassa.
Mustat ihmiset ja Queer -ihmiset on historiallisesti totuttu esittämään dehumanisoivilla ja demonisoivilla tavoilla. Keskustelu monimutkaistuu entisestään, kun puhutaan näiden intersektiosta: Missä on turvapaikka ja historia?
Muholin mukaan tarve ottaa kuvia ja dokumentoida Mustia Queer -ihmisiä ei välttämättä liity kauneuteen, vaan tarpeeseen tulla nähdyksi ja kuulluksi.
Muholilla on sarja Faces and Phases, joka on ollut myös tärkeä määrittelijä hänen työlleen. Hän on kuitenkin maininnut ensisijaisesti haluavansa kuvattavien ihmisten näyttävän hyvältä ja tuntevan itsensä upeaksi. Kaikissa sarjan kuvissa on olennaista consent eli lupa. Muholin mukaan kuvissa esiintyvät ihmiset ovat osallistujia, eivät kohteita. He ovat ihmisiä, joiden tulisi olla osa visuaalista kaanonia, mutta jotka ovat poliittisten syiden takia sen ulkopuolella.
4. Resonointi ja yhteisö
Teksti: Fiona ‘Elone / Ruskeat Tytöt
Muholi on kertonut taiteensa tavoitteeksi uudelleenkirjoittaa Etelä-Afrikan Mustien queer-ihmisten visuaalinen historia. Hän käyttää taiteellisessa työssään eri keinoja ja lähestymistapoja: tyyliteltyjä omakuvia, joissa hänen hahmonsa ottavat monenlaisia muotoja ympäri maailmaa, muotokuvia muista Mustan queer-yhteisön jäsenistä Etelä-Afrikassa ja dokumentaatiota tämän yhteisön merkittävistä tapahtumista. Visuaalisen työnsä lisäksi hän on sitoutunut opettamaan ja osallistamaan yhteisönsä jäseniä mm. luomansa verkkoalustan avulla.
Muholin henkilökohtainen taide on aina suhteessa yhteisöön ja sen tarpeisiin, jotka ovat orgaaninen osa kaikkea hänen työtään. Muholin haastatteluissa on mahdotonta vetää rajaa taiteen ja vaikuttamistyön välillä, sillä hän puhuu työnsä yhteydessä aina laajemmista tasa-arvokysymyksistä ja monista eri tavoista kitkeä syrjintää.
Muholin taiteilijuutta tutkittaessa, nousee kysymys: Millaisia paineita ja rajoitteita yhteisön tarpeisiin vastaaminen voi osaltaan luoda? Haastattelussaan Tate-instituutiolle (In Conversation With Lady Phyll) Muholi muun muassa pohtii, mikä on hyvä tai kannattava tapa tehdä yhteisötyötä. Erityisenä haasteena hän mainitsee kaikelle työlleen sen, ettei sitä voi verrata tai mallintaa jo olemassa olevaan, sillä kaikki vastaavanlainen dokumentaatio, on aiemmin tapahtunut yhteisön ulkopuolelta “jonkin toisen / “the other” toimesta.
Millaisia merkityksiä Muholin taide saa sinun, katsojan silmissä suhteessa sen suurempaan kontekstiin? Avautuuko näiden ajatusten avulla töistä uusia tasoja? Entä saako taide ja taiteilijuus erilaisen merkityksen, kun se vastaa yksilön itseilmaisun lisäksi laajemman marginalisoidun yhteisön tarpeisiin?
5. Somnyama Ngonyama
Teksti: Caroline Suinner / Ruskeat Tytöt
Sarja Somnyama Ngonyama eli Hail the Dark Lioness on syntynyt Muholin tarpeesta löytää tapoja käsitellä kipeitä kokemuksia taiteen kautta. Se tutkii mustan kehon poliittisuutta siinä missä muutkin Muholin työt. Sarjan tavoitteena on muun muassa purkaa rasismia mediassa ja yleisissä tiloissa. Sarjan tavoite on kasvaa jopa 365 kuvaa pitkäksi dokumentaatioksi, jossa erilaiset arkiset, usein synteettiset esineet pukevat Muholia.
Mustavalkoisuus ja liioiteltu kontrasti on ollut keskustelua herättäviä aspekteja Muholin teoksissa, samoin kulttuurillinen vaihto representaation luomisen tehokeinona. Eri kuvissa Muholi sanoo näyttävänsä perheensä eri jäseniltä, Somnyama on perhedokumentointia.
Ntozakhe II, Parktown on tribuutti Muholin äidille, joka toimi piikana valkoisessa perheessä. Merkitys voi syntyä juuri kuvantamisen hetkellä aikaan ja paikkaan sidottuna tai nojaten historiallisiin tapahtumiin ja hetkiin. Joka tapauksessa niihin yhteydessä ovat nykyhetkellekin olennaiset keskustelut: kenen tila, kuka määrää? Kuvat syntyvät vaihdellen, joskus esinelähtöisesti ja joskus kohde edellä.
Kuvat voivat olla tuttuja jo taidekäviiälle koska ne ovat tunnistettavissa selkeistä parametreistään. Ne ovet ajattomia ja toimivat moniulotteisina ja kitkaisina visuaalisina teoksina.
6. Tilojen poliittisuus
Teksti: Fiona ‘Elone / Ruskeat Tytöt
Muholin visuaalinen aktivismi on tietoista poliittista työtä, vastauksena tietoiseen poliittiseen ekskluusioon. Siinä missä etsimme ja löydämme merkityksiä Muholin työlle itse kuvista, ymmärtääksemme niiden tarkoitusta, meidän on olennaista suunnata katseemme myös niiden ulkopuolelle, esimerkiksi tiloihin, joissa ne ovat esillä.
“To be honest we don’t have many of us in these spaces.” Muholi on todennut, viitaten siihen, ettei Mustia queer-ihmisiä, joita hänen taiteensa esittää, ja joiden tarpeeseen taide on syntynyt, juurikaan ole niissä tiloissa, joissa hänen taidettaan on esillä. Tämän hän mainitsee myös haasteeksi valitessaan yhteistyökumppaneita.
Työllään Muholi pyrkii avaamaan museotilan keskusteluille. Hänen mukaansa on olennaista, että voisimme kuulla, mitä ihmisillä on sanottavana sen sijaan, että sanomme asioita, joita luulemme ihmisten haluavan kuulla.
Faces and Phases -sarja on toisaalta saanut Muholin seuraavan kysymyksen äärelle: Onko tärkeämpää käyttää resursseja tuodakseen sarjaan osallistuvat yhteisön jäsenet käymään niitä keskusteluja, joita monista tiloista puuttuu, vai onko kuitenkin olennaisempaa maksaa heille korvaus heidän työstään.
Muholin hengessä voisimmekin pysähtyä miettimään esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: Keitä näihin tiloihin pääsee Muholin taiteen äärelle? Millaisia esteitä, konkreettisia tai sosiaalisia, voi liittyä siihen, ettei joku päädy tähän tilaan? Entä kenen olisi erityisen tärkeää nähdä näyttely? Ovatko vastaukset linjassa? Miksi?
