Elina Söyri: Tiina, Tuija ja Teija Virtanen, sarjasta Gemini – Valokuvia kaksosista ja kolmosista, 1992–1994 / Suomen valokuvataiteen museon kokoelma

Yhdessä

Suomen Valokuvataiteen museolla oli ilo ja kunnia tuoda esille suomalaista valokuvataidetta ja yhteistä kulttuuriperintöämme osana vuoden 2024 itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Presidentinlinnan Goottilaiseen saliin kuratoitiin museon kokoelmista valokuvanäyttely, jonka teemana oli juhlien teeman mukaisesti Yhdessä. Näyttelyn kuraattoreina toimivat museonjohtaja Anna-Kaisa Rastenberger ja kokoelmaintendentti Anni Wallenius 

Näyttelyssä on kymmenen teosta yhdeksältä eri taiteilijalta. Taiteilijoiden valinnassa painotettiin eläviä tekijöitä. Näyttely kuvaa kiintymystä, hellyyttä ja tunnesiteitä ja kertoo yhteenkuulumisesta toisen ihmisen, eläimen tai ympäristön kanssa. Monimuotoisuus on näyttelyn tärkeä painopiste. ”Meille on tärkeää tuoda esiin se, että suomalaisuus muodostuu tällä hetkellä tosi monimuotoisista ihmisistä, joilla on taustat kaikkialla muuallakin kuin vain Suomen maantieteellisessä alueessa. He ovat suomalaisia ja tekevät Suomea omalla työllään ja läsnäolollaan, ja tulevaisuudessa entistä enemmän”, Anna-Kaisa Rastenberger sanoo. 

Näyttely on Linnan juhlien jälkeen tuotu Valokuvataiteen museo K1:een ja on tilassa yleisön nähtävillä vuoden 2024 loppuun asti.  

K1
Kämp Galleria

Kämp Galleria, Mikonkatu 1, 00100 Helsinki

11.–31.12.2024

Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–pe 11–19, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy