Nikon alkoi valmistaa mittaetsinkameroita heti II maailmansodan päätyttyä, mutta Suomeen niitä saatiin tuontisäännöstelyn vuoksi vasta 1956 jälkeen. Nikonia toi maahan SVO, ja ne saivat innostuneen vastaanoton. Ensimmäisiä 1950-luvun malleja S ja S2 on nähtävästi tuotu vain muutamia kappaleita kumpaakin, mutta Nikon SP ja S3-kameroita on tuotu jo enemmän. Eräs ensimmäisistä Nikon-kuvaajista Suomessa oli Jussi Pohjakallio. Suomen Valokuvaaja- lehdessä 3/58 kuvaaja ja hänen välineensä esitellään ja kerrotaan Nikonin olevan hänen suosikkikameransa.
Nikon S 2 -kamerassa on ensimmäisenä Nikonina-viritysvipu, kirkas 1:1 etsin ja lyhin valotusaika on 1/1000 s. Kamerassa on myös kampi takaisinkelausta varten, se oli aikanaan uutta ja harvinaista. Kamerassa koko takakansi irtoaa filmin vaihtoa varten, vaihto on siten nopeampaa kuin Leicassa, jossa filmi pitää pujottaa takakannen ja sulkimen väliin. Näitä Nikoneita toi Suomeen SVO, sillä valmistusvuosien 1955–57 aikana tuonti Japanista alkoi.
Nikon SP
Nikon SP oli esittelyhetkellään 1957 huomattavasti aikaansa edellä oleva mittaetsinkamera. Siinä on pääetsimessä neljä parallaksikorjattua helokehää: 50/85/105/135 ja erillisessä etsimessä vielä 28 ja 35 mm objektiiveja varten helokehät, joita ei ole parallaksikorjattu. Etsin poikkeaa aiemmista malleista myös ulkonäöltään, se on edestä katsoen suora ja pitkänomainen lasi, vain objektiivin vasemmalla puolella on etsimen toinen ikkuna. Helokehät valitaan takaisinkelausvivun alla olevasta renkaasta, kamerassa oli takaisinkelausvipu aikana, jolloin kilpailijat Leica ja Contax olivat vielä varustetut nuppia pyörittämällä tapahtuvalla takaisinkelauksella. SP:ssä näkyy myös vain yksi helokehä kerrallaan: kuvan rajaaminen on helppoa, koska etsimessä ei ole rajausta sekoittamassa muita helokehiä kuin käytössä oleva.
Lisäksi kameran valotusaikojen valintanuppi ei pyörähdä valotuksen aikana: Leica M3 oli eräs ensimmäisistä kameroista, joissa nuppi ei liikkunut. Tämä ominaisuus ei nykyään tunnu mitenkään ihmeelliseltä, mutta 1950-luvulla se oli sitä. Nikon SP:n voi suoraan liittää moottorin, se oli tässä suhteessa ensimmäinen mittaetsinkamera maailmassa.
SP oli myös ensimmäinen titaanista valmistetuilla suljinverhoilla varustettu kamera. Aines on osoittautunut erittäin kestäväksi kuluneiden 1940–50 vuoden aikana. Nikon SP oli myös helpompi ja nopeampi ladata kuin kilpailijansa, sen takakansi aukeaa samalla lailla saranalla kuin nykyisissäkin kameroissa. Tarkennus tapahtuu rungossa olevasta hammasrattaasta, samalla tapaa kuin Contax-kameroissakin. Nikon SP:ssä se on kuitenkin kytketty 50 mm objektiivien lisäksi myös 25 ja 35 mm:n objektiiveihin.
Nikon SP maksoi 1960 2/50 mm:n Nikkorilla 2028 euroa.
Olympus tuotti muiden japanilaistehtaiden tapaan suuren valikoiman kiinteäobjektiivisia kinofilmikameroita. Osa tehtaan tuotteista oli pienempiä kuin kilpailijansa ja lisäksi niissä oli omintakeisia ratkaisuja.
Tässä esitellään vain muutama laajasta valikoimasta.
Olympus EC ja ECR
Olympus Trip-35
Olympus Trip 35
Olympus Trip oli helppokäyttöinen, mutta kuvalaadultaan hyvä kamera. Seleenikennon automatiikka sääti aina 1980-luvulle saakka.
Olympus XA -sarja
Pienikokoinen kamera, joka saavutti suuren suosion.
Olympus puolikokokamerat
Olympus Pen-sarja
Olympus valmisti ainakin 17 erilaista kiinteäobjektiivista Pen-kameraa. Eroina oli objektiivien valovoima, polttoväli, etäisyydensäätö, etsin, valotusmittari, jne. Esimerkiksi perusmalli Olympus Pen-EE maksoi 1966 263 euroa.
Olympus Pen
OPTIQUE & PRECISION de LEVALLOIS
Foca
Suomeen tuotiin II maailmansodan jälkeen tätä ranskalaista kinofilmikameraa. Kameraa on toistakymmentä mallia, erona suljin, jonka ajat Foca-Standardissa ovat 1/25- 1/500 s ja Foca-Universalissa 1-1/1000 s. Vanhemmissa malleissa ei ole tyyppimerkintää Foca- nimen lisäksi, vaan tähtiä. Pelkkä * on kamera ilman etäisyysmittaria, ** etäisyysmittari ja *** etäisyysmittari ja pitkät ajat. Standardissa on etäisyysmittari ja Universalissa se on kytketty objektiiveihin. Objektiiveiksi mainitaan Oplar-sarja, jossa valinnanvaraa 28–135 mm. Kamera maksoi 1949 1,9/50 mm:n objektiivilla 1305 euroa ja 3,5:n valovoima laski hinnan 363 euroon. 9 cm lisäobjektiivi maksoi 839 euroa ja 3,5/35 mm laajakulma
242 euroa.
Muiden japanilaisten tehtaiden tapaan Petri valmisti suuren valikoiman kiinteäobjektiivisia kinofilmikameroita.
Petri maksoi vuonna 1968 371 euroa.
Petri 7S
Petri 2,8 ja 1,9
Etsinkuva on vihertävä ja esitteen mukaan sen ansiosta itse kuvaus, aiheen valinta, kuva-alan rajaus ja tarkennus on erittäin vaivaton suorittaa. Kameraa tuotiin kahta mallia, joissa ainoana erona oli objektiivin valovoima.
Ricoh on valmistanut laajan malliston kiinteäobjektiivisia kinofilmikameroita, joita on tuotu myös Suomeen.
Super Samoca LE
Super Samoca LE
Samoca on jännittävän näköinen kiinteäobjektiivinen kinofilmikamera.
Altix-sarja
Toisen maailmansodan jälkeen jatkui kameroiden tuonti Saksasta. Itäisestä Saksasta tuotiin edullisia Altix-kameroita, halvasta hinnasta huolimatta niissä oli ennestään hyvälaatuiseksi tunnettu Tessar-objektiivi. Kameraa kehitettiin ja lopussa siihen sai jo vaihto-objektiiveja. Ensimmäisissä malleissa oli länsisaksalaiset sulkimet, mutta 1950-luvun loppupuolella Itä-Saksassa valmistetut. Yleisimpiä Suomessa ovat mallit IV ja V. Altix maksoi 1954 225 euroa.
Altix V
Altix-n, n-b
Ulkomuoto hieman erilainen kuin aiemmissa Altix-kameroissa, viritysvipu, objektiivien vaihtomahdollisuus. Mallissa n-b oli valotusmittari.
VEB Kamera- und Kinowerke, Dresden
Penti I ja II
Penti I
Penti on yksinkertainen kamera, mutta värillisenä kaunis. Väreinä on kermanvärisiä, vihreitä, mustia, kellertäviä. Penti kuvasi 18x24 mm:n ruutuja Rapid- kaseteille.
Pentona, ja Pentona II
Pentona
Aloittelijan kameraksi suunniteltu halpa, osittain jo muovista valmistettu kamera. I ja II eroina on II sulkimen nimi ja hieman muunnettu etsin.
Prakti
Tässä kamerassa on moottoroitu filminsiirto sähkömoottorilla. Valotusautomatiikka ohjaa seleenikenno ja se on tyypillinen sekä aukkoa että aikaa säätävä malli. Etäisyys 4/40 mm Meyer Dominon objektiiviin säädetään tunnuskuvilla, valinta säätää samalla myös automatiikan asetuksia. Erikoisen ulkoasunsa vuoksi kamera palkittiinkin.
VEB Carl Zeiss, Jena
Werra-sarja
Werra-sarjan valmistus alkoi vuonna 1954, siinä viritys- ja filminsiirto toimii objektiivin juuressa olevaa rengasta pyörittämällä. Kamerat ovat ulkoasultaan selkeitä ja yksinkertaisia, aikanaan moderneja.
Werra
Objektiivina 2,8/50 mm Tessar. Suljin vaihtui tuotannon aikana, ensimmäisissä oli DDR-tuotantoa oleva Vebur, jonka nimeä ei ole kaiverrettu säätörenkaaseen, sitten oikea Compur, mutta pian siihen vaihdettiin DDR-tuotantoa oleva Prestor, joka ei ole yhtä luotettava. Werrojen nahkaverhoilu voi olla vihreä tai musta.
Werra on jännittävän mallinen, siinä on kauniit suorat linjat ja vastavalosuoja kääntyy objektiivin päälle suojaamaan aika- ja himmenninrengasta kuljetuksen ajaksi. Kameran voi silti silloin laukaista ja virittää. Suojuksen keskiosan voi kiertää pois ja kuvata samalla.
VOIGTLÄNDER
Sodan jälkeen Voigtländer-tehdas muutti tuotantoaan, varsinkin 35 mm:n kameroiden osalta. Niistä tehtiin erittäin kestäviä ja hyvillä objektiiveilla ja sulkimilla varustettuja. Ei tarvitse kuin ottaa käteensä joku Vito- tai Vitomatic-sarjan laitteista ja tuntee, että malmia on käytetty ja runsaasti. Vito B -sarja on yleinen. Siihen valmistettiin Vito B / BL/ BR -kamerat. Kaikissa Voigtländer Vito B ja C -kameroissa on sama nimi-idea. B= pelkkä kamera, BL = valotusmittari, BR= etäisyysmittari. Jos tyyppi on esim. BLR, niin silloin kamerassa on sekä etäisyys- että valotusmittari; helppo muistaa ja lukea. Kirjaimet on kameroihin näkyvästi kaiverrettu tai puristettu. Vito B -sarja tuli markkinoille 1954 ja kai-kissa on Color Skopar 3,5/50-objektiivi. Vito on pieni, vaikka kokoisekseen yllättävän painava. Suljin on laadultaan erinomainen Prontor.
Vitomatic -sarja
Pienikokoisia laatukameroita, joita ei tässä esitellä kaikkia. Eroina eri mallien välillä esim. hihnakoukut, valotusmittarin osoittimen näkyminen etsimessä tai ei; viimeisissä malleissa on jo CdS-mittari. Kameroiden suljin ei virity ilman kamerassa olevaa filmiä.
Vitomatic Ia, Vitomatic IIa
Vitomaticit ovat kohtuullisen pieniä kameroita, joissa objektiivina on 2,8/50 mm Color-Skopar. Malleissa II ja III on lisäksi kytketty etäisyysmittari. Kaikissa Vitomaticeissa täytyy olla filmi sisällä, jotta suljin virittyy.
Vitomatic Ia maksoi 1960 550 euroa ja IIa 684 euroa.
Vitomatic II
Vito-sarjat B ja C
Voigtländer teki laajan ja suosituksi tulleen sarjan kameroita Vito-nimillä. Tässä esitellään kiinteäobjektiiviset kamerat, toisen maailmansodan jälkeen tehtiin myös sarja kokoon taittuvia kinofilmikameroita Vito-nimillä. Ne on esitelty omassa sarjassaan.
Vito-B mallit B, BL ja BR tulivat markkinoille 1954–60 ja ovat laadukkaita ja pienikokoisia. Kameroiden taka- ja alakansi aukeavat ja filmin lataaminen tapahtuu helposti ja nopeasti. Kameroita toimitettiin pelkällä etsimellä, kytketyllä etäisyysmittarilla, valotusmittarilla tai yhdistelminä.
Vito BL maksoi 1957 2,8/50 mm Color-Skoparilla 530 euroa.
Vito CLR
Itse olen mieltynyt Vito B ja Vitomatic-kameroihin. Niissä on oikean kameran tuntuma minun käsiini. Edullisin hankinta on joku Vito- tai Vitoret-sarjan Color-Skopar versio, kuvan laatu on hyvä, vaikka rungot ovatkin kevytrakenteisia. Miksi Voigtländer - kamerat sitten ovat niin edullisia, jopa halpoja? Yksi syy on valmistusmäärä: Vitoret-sarjaa tehtiin yli 700 000 ja muita sarjoja hieman vähemmän. Lisäksi kaikki samaan sarjaan kuuluvat kamerat ovat varsin samannäköisiä, joten sarjoille ei synny keräilyllistä viehätystä.
Voigtländer-kamerat on valmistettu hyvin, käyttöjälkiä niihin ei tule yhtä helposti kuin kilpailijoitten kameroihin, joten suurin osa niistä on säilynyt hienoina.
Vuonna 1960 maksoi Vito B 243 euroa, BR 428 euroa ja BR 317 euroa.
Seuraava mallisarja oli C/CD/CL/CLR (1960-68).
C-sarja ei ole niin tukevaa tekoa kuin B-sarja, se oli halvempi ja on siksi nykyään yleinen ja halpa. C-sarjan kameroissa laukaisin on etulaudassa objektiivin vieressä. Sitä on hieman vaikea laukaista tärähtämättä. Molempien sarjojen objektiivit vaihtelevat: Lanthar 2,8/50, Color Skopar 2,8/50. C-sarjan sulkimet ovat myös yksinkertaisempia kuin Vito B-sarjan. Lanthar ei ole huono objektiivi, mutta tosiasia on, että Skopar ja Ultron ovat sitä parempia.
Vito C maksoi 220 euroa, CD 329 euroa, CL 380 euroa ja CLR 472 euroa 1960.
Vitoret-sarja
(13 mallia 1961–67) on samoin yleinen ja kevytrakenteinen. Niissä suljin on halvempi Pronto 125 tai 300 ja objektiivi yleensä Color Lanthar. Muutamia malleja tehtiin myös Color Skopar ja Vaskar-linsseillä.
Vitoret DR
Vito automatic -sarja
5 mallia 1963–65, sarja vain mainitaan tässä, koska niiden automaattinen suljinmekanismi ei enää useimmissa toimi oikein ja olisi erittäin kallis korjata. Viimeisenä tulivat mallit Vito CS ja CSR, (1967) molemmissa CdS-mittari.
Vito Automatic I
PROMINENT
Nämä kamerat tehtiin hienojen 35 mm kameroiden kilpailijaksi. Se oli ensimmäinen keskussulkimella varustettu 35 mm:n järjestelmäkamera. Sitä tehtiin kolmea tyyppiä ja vakio-objektiiveiksi sai 1,5/50 mm Nokton, 2/50 mm Ultron ja 3,5/50 mm Color-Skopar. Ensimmäisissä malleissa viritys tehtiin nupilla mutta mallissa II oli jo viritysvipu. Objektiivien hienosta laadusta huolimatta 1950–58 Prominent ei saanut suurta suosiota, siitä ei tullut ammattikuvaajien kameraa; kahdeksassa vuodessa tehtiin vain 76 000 kpl. Ehkä syynä oli liian kapea objektiivivalikoima, sillä myyntihinnat olivat hyvin kilpailukykyisiä Leican ja Contaxin kanssa.
Prominent maksoi 1957 2/50 mm Ultronin kanssa 1085 euroa. Hieno ja Suomessa aika harvinainen kamera, erityisesti lisäobjektiiveja on myyty vähän.
Prominet vaihto-objektiivit
Laajakulmana tarjottiin 3,5/35 mm Skoparonia ja teleiksi 4,5/100 Dynaronia ja
4,5/150 mm Super-Dynaronia. Siihen valmistettiin jopa peilikammio lähi- ja telekuvausta varten. Normaaliobjektiiveiksi tarjottiin: Nokton 1:1,5/50, Ultron 1:2/50 ja Color Skopar 1:3,5/50.
VITESSA
Vitessa T on kiinteä, objektiivi on koko ajan esillä ja siinä on valotusmittari. Siihen tehtiin myös mittaetsimeen kytketty vaihto-objektiivisarja: 3,4/35 mm Skoparet, 4,8/100 mm Dynaret ja 4/135 mm Super Dynaret. Vitessa on hienosti tehty laatukamera, jolla edelleen pystyy kuvaamaan täysin kilpailukykyisiä valokuvia.
Vitessa 500 -sarja
Vitessa 500 L, 500 S, 500 AE, 1000 SR, 500 SE electronic
Voigtländer tuotti 1960-luvulla muovirunkoisen Vitessa 500 -sarjan, jonka kameroissa oli automaattisia valotuksia ja kamerat olivat pienempikokoisia kuin entiset Voigtländer- kamerat. Näistä malleista ei löydy tietoa edes internet-sivuilta, jollain lailla keräilijöillä ei ole niihin kiinnostusta.
1969 Vitessa 500 L, perusmalli, maksoi 376 euroa ja kallein malli 500 SE electronic 746 euroa.
Vitrona
Vitrona oli ensimmäisiä salamakameroita. Siinä on pohjassa irrotettava kahvaosa, jossa oli salamaa varten paristot ja kondensori. Välähdysputki on kameran edessä ja kiinnittämällä kahva voitiin alkaa ottaa salamakuvia. Tähän aikaan salaman väläyttämiseen tarvittava kondensori oli noin 10 kertaa suurempi kuin nykyään. Salamaa käytettäessä kamera lisäksi sääti aukon etäisyyden mukaan.
Kamera maksoi 1967 335 euroa.
Siitä ei kuitenkaan tullut suosittua, vaan myynti jäi vähäiseksi.
Yashica valmisti laajan sarjan kompaktikameroita näppäilykäyttöön. Tässä esitellään muutamia.
Yashica Lynx 5000 E
Yashica Electro 35 MC
Yashica Minister -sarja
Yashaica valmisti useita Minister-tyypitettyjä kameroita.
Esimerkiksi Yashica Minister II maksoi 1966 249 euroa ja Minister-D 375 euroa.
Yashica Minister III
Yashica Electro 35 GS
Yashica Electro 35 muodostui suosituksi ja kestäväksi kotikuvaajien kameraksi. Kamerasta tehtiin monta alatyyppiä, mustana, varustekenkään liitetyllä salamakytkennällä jne. Kaikki ovat periaatteessa samoja laitteita, joissa kuvaaja säätää valotuksen värillisten valonuolien mukaan. Automatiikka mahdollistaa pitkän valotuksen; tuoreella paristolla aika saattoi venyä jopa puoleksi tunniksi.
Contax I
Uuden kuvausidean, Leican ja 35 mm kameran noustua suosioon, Zeiss Ikon tuotti sille kilpailijan vuonna 1932. Contax oli monella tapaa kilpailijaansa edellä: siinä oli metallinen verhosuljin, joka liikkui pystysuunnassa. Objektiivit kiinnitettiin bajonetilla. Kytketty etäisyysmittari, jonka mittakanta oli kilpailijaansa pidempi ja siksi myös tarkempi. Objektiivivalikoima oli alusta alkaen laajempi ja laatu ylitti joissakin yksittäisissä objektiiveissa Leitzin selvästi. Takakansi oli kokonaan irrotettava, joten filmin lataaminen oli nopeaa eikä filminpätkiä jäänyt takakannen ja sulkimen väliin kuten Leicassa saattoi käydä. Kuvaaja saattoi itse poistaa ne, koska koko filmitila oli avattavissa; Leicaa varten tarvittiin huoltomies.
Contax I:ssä oli kuitenkin mekaanisia ongelmia, sen viritysjärjestelmä ja suljin eivät olleet riittävän luotettavia. Kamerasta valmistettiin kaiken kaikkiaan seitsemän versiota, joita ei tässä eritellä. Contax I maksoi 1937 2/50 mm Sonnarilla 2054 euroa.
Contax II
Kamerassa oli aivan uusi viritys- ja suljinmekanismi. Suljin oli edelleen metallinen säleverhorakenne, ajoiksi oli saatu ½ s-1/1250 sekuntia. Näin lyhyihin aikoihin päästiin rakentamalla suljin pystysuuntaan liikkuvaksi ja tekemällä lyhimpien aikojen valoa antava rako varsin kapeaksi. Viritys- ja aikojen-säätönupit oli yhdistetty ja laukaisin on samassa yhdistelmässä.
Contax II oli myös ensimmäinen 35 mm:n kamera, jossa oli itselaukaisin rakennettu valmiiksi. Uusi konstruktio osoittautuikin luotettavaksi ja kestäväksi.Toisen maailmansodan aikana TK-kuvaajilla oli käytössään yleensä yksi runko ja 50 mm:n objektiivi ja yksi tele, tavallisimmin 135 mm. Joillekin oli saatu hankittua 180 mm:n Olympia-Sonnar ja peräti yksi 400 mm oli armeijan käytössä. Contaxit olivat niin tukevaa tekoa, että ne yleensä kestivät koko sodanaikaisen käytön korjauksitta.
Contax II maksoi paljon enemmän kuin vanha malli. 1937 se maksoi 2/50 mm Sonnarin kanssa 3055 euroa.
Contax III
Contax III
Vuonna 1936 esiteltiin toinen Contax, jossa oli mukana valotusmittari. Se oli ensimmäinen tällainen mittaetsinkamera. Mittari oli Zeissin omaa tuotantoa ja lisäsi kameran käyttökelpoisuutta. Kasvussa ollut värikuvaus vaati paljon tarkempaa valotusta ja valotusmittareiden kysyntä kasvoi. Objektiiveja tuli lisää ja runsas lisävälinevalikoima, joilla otettiin rakoa kilpailijoihin.
Valotusmittarimalli maksoi 1937 2/50 mm Sonnarin kanssa 3800 euroa.
Lisävälineet
Kameraan tehtiin laaja lisävälinesarja. Objektiivit olivat varsin kalliita, esimerkiksi 28 mm f:8 Tessar maksoi 1937 663 euroa ja f:4/135 mm 1098 euroa.
Nettax
Kamerassa oli samantyyppinen metallinen verhosuljin kuin Contaxissakin. Etäisyysmittari toimi samalla periaatteella kuin Super Ikontoissa. Nettax oli melkein järjestelmäkamera. Siihen sai kahden 50 mm objektiivin lisäksi 10,5 cm telen. Kamera jäi harvinaisuudeksi.
Vuonna 1938 Nettax maksoi 2,8/Tessar-objektiivilla 1650 euroa.
Tenax I, Tenax II
Molemmat Tenaxit kuvasivat 24x24 mm ruutuja. Molemmissa oli myös Compur-suljin joka viritettiin eräänlaisella pikatarkennusvivulla objektiivin vierestä. Tenax I:n objektiivi oli f:3,5 Novar ja etsin oli kameran päälle kokoon taittuva optinen. Tenax II oli suurempi ja painavampi, itselaukaisimella varustettu malli, jossa lyhin aika 1/400 s. Objektiivina oli 2/40 mm Sonnar tai f:2,8/Tessar. Kamerassa oli mittaetsin ja siihen sai myös vaihto-objektiiveja 7,5 cm saakka.
Tenax I
Tenax I maksoi 1938 580 euroa ja Tenax II Sonnarilla 1942 euroa. Tenax I jäi varsin vähän myydyksi ja Tenax II on varsinainen harvinaisuus. Sodan jälkeen Itä-Saksassa valmistettiin Tenax I -mallista kameraa, joka on paljon yleisempi kuin sotaa ennen valmistettu malli.
Tenax II
Contax-sarja sodan jälkeen
Sodan jälkeen Zeiss Ikonilla oli tuotantovaikeuksia; merkittävin tehdas Dresdenissä oli pommitettu maan tasalle, Neuvostoliiton miehitysjoukot olivat vieneet jäljelle jääneet tuotantovälineet ja osan työntekijöistäkin Neuvostoliittoon, missä Kieviin pystytettiin Kiew-kameran tuotanto.
Uutta tuotantoa alettiin pystyttää vanhaan Stuttgartiin Contessa-Nettel-tehtaaseen, mutta uusi Contax IIa tuli tuotantoon vasta 1950. Sitä ennen koottiin ja myytiin vanhoista varaosavarastoista koottuja Contax II -kameroita. Tuotanto oli yhtä laaja-alaista kuin ennen sotaakin. Vuoteen 1960 mennessä tuotettiin 22 erilaista kameraa, joissa kaikissa on kiinteä 45 mm:n objektiivi ja tuotannon päättymiseen 1971 saakka vielä 27 uutta mallia lisää.
Lisäksi 60-luvun lopulla osa Voigtländer-kameroista myytiin Zeiss Ikon -merkinnällä ja sen suomalaisen maahantuojan tukkumyynnin kautta. Tässä ei esitellä kaikkia, ainoastaan päätyypit. Näitä liikkuu Suomessa runsaasti, suomalaiset ostivat mielellään saksalaisia kameroita.
Contax II a
Contax II a
Uuden mallin erottaa vanhoista ja Kiewistä heti etäisyysmittarin sijoittamisesta. Uudessa kamerassa mittakanta on lyhyempi (7,3 cm kun edeltäjässä oli 9 cm) ja kamera on muutenkin hieman pienempi. Koko kamera suunniteltiin uudelleen ja siitä tuli varmempi ja hiljaisempi kuin edeltäjänsä. Sulkimen valotusajat olivat 1-1/1000 s ja siihen rakennettiin salamasynkronointi. Uuden sulkimen alkuongelmia oli verhonauhojen rispaantuminen: metallisten suljinsäleiden päät olivat jääneet liian teräviksi ja nauhat kuluivat pilalle. Uusissa malleissa ongelmasta päästiin eroon. Contax IIa:n runko maksoi 1957 1120 euroa.
Contax III a
Kamera on perusrungoltaan sama kuin II a, valotusmittarilla varustettuna. Uusi valotusmittari oli matalampi ja sen mittausalue hieman laajempi kuin edeltäjänsä. Contax III a maksoi 1957 1292 euroa.
Contax III a
Sodanjälkeiset lisävälineet
Contaxeihin tuotettiin uusia lisävälineitä ja objektiiveja. Suurin osa objektiiveista oli samoja kuin ennen sotaa, mutta päällystettyjä.
Lisäobjektiivit maksoi usein enemmän kuin kameran runko, esimerkiksi 4,5/21 mm Biogon 1260 euroa ja 2/85 Sonnar 1169 euroa.
Tavallinen 2/50 Sonnar maksoi 728 euroa.
Myös lähikuvausvälineitä ja stereolisäkkeitä tehtiin. Niitä myytiin varsin vähän ja niistä on tullut kerääjien tavoittelemia harvinaisuuksia.
Stereolisävälineitä
Contina
Contina-nimellä tuotettiin sekä kokoon taittuvia että kiinteitä kameroita. Kaikki Continat ovat yksinkertaisempia ja halvempia kuin Contessa. Niissä on joko Rodenstockin valmistama Novar tai Zeissin itse valmistama Tessar. Kokoon taittuvat Continat muistuttavat Retinaa ja Voigtländerin Vitoa, kaikissa on avautuva luukku ja palje, mutta ovat hieman yksinkertaisempia.
Kiinteärakenteinen Contina on hyvin tehty kamera, sitä tehtiin kolmea mallia joissa on Novar, Novicar tai Pantar-objektiivi. Nämä objektiivit olivat alihankintaa, yleisimmin ne teki Rodenstock. Kaikissa viritys suoritetaan viritysvivulla, joka alkoi 1950-luvulla tulla yhä yleisemmäksi myös harrastajien kameroissa. Contina II ja Contina III -kameroissa on valotusmittari ja III:een voi vaihtaa samat etulinssit kuin Contaflex Pantar -objektiivisarjaan. Contina-sarja jatkui myös 1960-luvulla malleilla Contina, J, L ja LK, mutta ne eivät ole mekaanisesti lainkaan niin hyviä kuin 1950-luvun Continat.
Contessa-sarja
Contessa
Zeiss tuotti 60-luvulla sarjan kameroita Contessa, Continette, tai Contessamat -nimellä. Niitä ehdittiin tuottaa 13 erilaista, etäisyysmittarilla tai ilman, automaattisulkimella tai käsisäätöisellä, Pantar- tai Tessar-objektiiveilla, seleeni- tai CdS- mittarilla. Nämä 1960-luvun laitteet ovat myös selvästi kevyempiä kuin edeltäjänsä. Vaikka niitä on Suomessa myytykin, ne eivät enää olleet myyntimenestyksiä, japanilaiset tuottivat yhtä hyviä kameroita puoleen tai kolmasosahintaan saksalaisten tuotteista. Halpa oli myös muovinen Ikonette, se oli niin heikko, että tehdas keräsi niitä takaisin ja tuhosi. Laaja sarja ei tunnu kerääjiä kiinnostavan, internetistä löytyy vähän sivuja.
Contessamat
Contessamatissa oli kytketty etäisyysmittari ja suljinautomatiikka. Objektiivina Color-Pantar 2,8/45 mm.
1966 sellainen maksoi 411 euroa.
Tässä ei esitellä kaikkia eri malleja alatyyppeineen, vaan ainoastaan ne, joita on eniten valmistettu ja niitä joita Suomessa liikkuu runsaasti.
ARSENAL
Kiev -sarja
Toisen maailmansodan päätyttyä Neuvostoliitto siirsi Dresdenistä kameroiden valmistuskoneistoja, komponentteja ja työntekijöitä itään. Contax-tuotantolinja siirrettiin Kieviin KMZ-tehtaalle. Siellä alettiin valmistaa Contax II ja III -kameroiden kopioita, ensin kokonaan alkuperäisosista koottuja, mutta pian alettiin valmistaa osat itse.
Tuotantolinja on ollut käytössä vuodesta 1946 alkaen ja se on merkinnyt hienomekaanisen tason tasaista laskua. Alkuperäiset Zeissin koneet ovat käytössä kuluneet ja toleranssien on ollut pakko kasvaa ajan myötä. Kaikissa sarjan laitteissa sarjanumeron kaksi ensim-mäistä numeroa merkitsevät valmistusvuotta, tunnistaminen on helppoa. Ensimmäisinä vuosina 1948-50 tehtiin vain noin 2000 kameraa vuodessa, mutta sitten tuotantomäärät nousivat jo 50 000 kpl:een vuodessa.
Kievejä tehtiin sekä kyrillisellä että latinalaisilla nimilogoilla, samoin objektiiveja. Kiev-kameroita myytiin Suomessa melko runsaasti, bilateraalisen kaupan vuoksi oli löydettävä tuontitavaraa Neuvostoliitosta. Kamerat olivat sopiva ryhmä. Ensimmäiset tuotiin sodan jälkeen noin 1949 ja olivat ensin kalliita, muita kuin itäisiä kameroita oli vaikea saada.
Vuonna 1951 Kiev maksoi 1330 euroa.
Tuonnin vapauduttua 1956 neuvostokameroiden hintoja alennettiin kilpailusyistä ja viimeisinä tuontivuosina 1980-luvulla Kievit olivat jo varsin edullisia. Neuvostoliiton romahdus alensi hintoja vielä entisestään.
Kiev II, II a,4a, 4a-2 ja Kiev III, IIIa, 4, 4m
Pitkän valmistussarjan aikana kameraan on tehty erilaisia muunnoksia: erityyppisiä kaiverruksia varustekengässä, itselaukaisimen vipu muuttuu, takaisinkelausnuppi saa muistion ja runkoon tulee salamatäsmäys. Kiev III on Contax III:n kopio, jonka muutokset ovat samantyyppisiä kuin Kiev II:n: valotusmittari pienenee, itselaukaisija muuttuu, lyhimmäksi valotusajaksi tulee 1/1000 entisen 1/1250 sijasta, takaisinkelausnuppi muuttuu ja korvataan vivulla, salamasynkronointi lisätään ja varustekengän kaiverrukset vaihtelevat. Käytännössä vanhimmat rungot ovat hienomekaanisesti tarkempia, mutta uudemmat objektiivit parempia. Neuvostoliitossa kehityttiin optiikan tuottamisessa vuosien mittaan.
Myös lisävälineistö kasvoi tuotantokaaren aikana ja osa valikoimasta on jäänyt kerääjien tavoittelemiksi harvinaisuuksiksi.
KRASNOGORSK
Zorki -sarja
Zorkeja valmisti Krasnogorsk-tehdas useina eri versioina 1948–78 suuria määriä. Eri malleista tehtiin kotimaiseen myyntiin kyrillisillä ja vientimalleihin latinalaisilla kirjaimilla merkittyjä versioita. Zorki 1 on Fed I:n kopio ja sitä tehtiin 1948–56 840 000 kpl 9:nä eri versiona.
Zorki 1
Zorki 2, 3, 4, 5 ja 6 ovat siitä edelleen kehitettyjä versioita, joissa useimmissa lukee kameran tyyppi. Kameraa kehitettiin suurentamalla etsintä, valmistamalla aukeava takakansi, lisäämällä itselaukaisin, hihnakoukkuja, ja muuttamalla aika-asteikkoja. Zorkeissa on aina takaisinkelausnuppi. Valmistusmäärät olivat mahtavia: Zorki S 472 000, 2S 214 000, 3S 45 000, 4 1715 000, 5 125 000, 6 385 000 ja 4K 524 000 kpl.
Zorki 4k
Zorki 4:n halvempi malli ilman pitkiä aikoja, 160 000 kpl 1959–61, oli vain Neuvostoliitossa myynnissä. Lisäksi tehtiin erilaisia juhla- ym. koristeltuja malleja. Zork-kameroita toi Koneisto Suomeen 1970- ja 1980-luvuilla. Suomessa niitä liikkuu runsaasti ja tarjontaa lisää NL:n romahduksen jälkeen tulleet. Myös objektiiveja ja lisävälineitä liikkuu runsaasti kirpputoreilla ja käytettyjä kameroita myyvissä liikkeissä.
Zorki vaihto-objektiivit
Zorki-kameroihin sopi sama objektiivivalikoima kuin FED-kameroihinkin.
LENINGRAD
Leningrad
Leningrad on neuvostoliittolaisten itse suunnittelema kamera. Siinä filmiä siirtää jousimoottori, jolla saa jopa kaksi kuvaa sekunnissa. Etsimessä näkyy yhtä aikaa neljä helokehää ja mittaetsimen täplä on kirkas ja selvä.
Leningrad oli aikanaan kallis neuvostokamera, se maksoi enemmän kuin Zenit, peräti 533 euroa 1963.
SMENA
Sarja muovista valmistettuja, pienikokoisia perhekameroita.
LOMO
Lomo
Lomo on japanilaisen Cosina-kameran kopio, jossa objektiivin edessä olevat suojalevyt kääntyvät vipua kääntämällä pois. Lomoa valmistettiin 1980-luvulta alkaen. Tehdas lopetti tuotannon 1990, mutta Euroopassa oli alkanut Lomo-villitys; Make Lomo not War -teemalla. Lomoilun ideana on kuvata ja vedostaa koko filmi yhtenä nauhana ja panna se kokonaan, myös huonoine kuvineen, esille. Villitys sai sellaiset mittasuhteet, että tehdas aloitti Lomon valmistamisen uudelleen kysynnän kasvaessa, tietysti entistä korkeammalla hinnalla. Lomo ei edes ole kovin mukava käyttää, sen laukaisu on pitkä ja kankea ja kamera tahtoo aina tärähtää.
