Tämä kamera poikkeaa muotoilultaan tavanomaisesta peilikamerasta. Se on kulmikkaampi ja prisma on piilotettu valotusmittarin taakse suoran yläkannen alle. Vain laukaisupainike on kameran etuseinässä, muut säädöt ovat laitteen pohjassa. Kamerassa oli oma objektiivikiinnityksensä ja siihen sai Jena T:n 2,8/50mm (todellisuudessa Tessar, mutta näihin aikoihin taas kerran riideltiin nimien käyttöoikeuksista Zeiss-tehtaiden kesken) ja Meyer Domigon 3,5/30 mm, Jena Cardinar:in 2,8/85 mm ja Meyer Domi-gor:in 4/135 mm.
Pentina M
Pentinaa tehtiin kaksi sarjaa ja seitsemän mallia: Pentina I, II ja II ja toinen sarja Pentina, M, FM ja E. Pentinoita tehtiin DDR-kameroiksi melko vähän, yhteensä vain alle 50 000 kpl vuosina 1961–65. Pentina I on kamera ilman valotusmittaria, keskussuljin Prestor-Reflex 1-1/500s ja B. Mallissa II on seleenikenno suorakaiteena objektiivin yläpuolella ja II M:ssä lisäksi mittakiila matta-tähyslasissa. Seuraavassa sarjassa myytiin mallia II pelkkänä Pentinana ja M on samanlainen kamera kuin II M, mallissa FM on lisäksi Fresnel-linssi ja mallissa E ei ole valotusmittaria.
Pentinan perusmalli valotusmittarilla maksoi vuonna 1963 759 euroa.
Leicaflex
Leitz kehitti omaa peilikameraansa pitkään ja 1965 esiteltiin Leicaflex. Se oli jo esittelyhetkellään pahasti kilpailijoista jälkeen jäänyt. Valon mittaus tapahtui kyllä CdS-mittarilla, mutta se oli prisman yläreunaan asennettu erillinen kenno, ei läpimittaava. Kamera oli myöskin iso ja painava ja sai Saksassa pilkkanimen Diesel Leica. Sen suljin oli kuitenkin eräs ensimmäisistä, joissa ilmoitettu 1/2000 s. myös sitä oli.
Kameraan tehtiin sarja omia objektiiveja, mutta laajakulmana toimi vanha 3,4/21 mm Super-Angulon, jota varten peili on ylös nostettava ja käytettävä erillistä etsintä. Kameran tähyslasi ei ollut paras mahdollinen ja sai moitteita heti esittelyn jälkeen. Tarkennus tapahtuu vain tähyslasin keskellä olevalla ympyrällä, muu osa tähyslasista näyttää kaiken aikaa terävältä. Kuvatessa on vaikea nopeasti arvioida onko tarkennus oikeassa kohdassa, ellei se ole keskellä etsintä.
Leicaflex maksoi 1966 2/50 Summicronin kanssa 2415 euroa.
Leicaflex SL, Leicaflex SL 2
Uusi malli läpimittauksineen esiteltiin 1968. Objektiivin läpi täydellä aukolla tapahtuvaa mittausta varten objektiiveihin oli lisätty uusi ohjain, joten vanhan Leicaflexin objektiiveja ei voinut muuttamatta käyttää. Tästä alkaa Leitz-perinteestä poikkeava käytäntö, sen M-sarjan objektiivit sopivat kaikkiin malleihin ja niissä voi käyttää myös vanhoja 39mm kierreobjektiiveja. SLR Leicoissa peruskiinnitys on sama, mutta ohjaimia on muutettu jo monta kertaa, eivätkä uudet aina sovi vanhoihin kameroihin.
SL:ää varten tuotettiin runsas objektiivivalikoima, kaikki Leitzin omaa tuotantoa. Vaikka objektiivit olivat tunnettuja laadustaan, ei valikoima voinut kilpailla japanilaisten kanssa. Näillä oli tuotannossaan laajempi sortimentti kuin Leitz kykeni tuottamaan. Leitzin objektiivit olivat mekaaniselta laadultaan huippua, vain muutama japanilainen tehdas pääsi edes lähituntumaan. Hieno laatu oli kuitenkin seurausta monimutkaisista ja kalliista ratkaisuista, ja Leitz alkoi jäädä myyntitavoitteistaan jälkeen.
Leicaflex SL 2
SL2 on vain parannettu SL, valotusmittari on herkempi ja tähyslasissa on mikroprisman lisäksi leikkokuva. Tässä on myös peilimekanismia muutettu, niin että 80–200 mm zoom- ja 17 mm:n objektiivit sopivat siihen. Vanhoihin malleihin niitä ei saa liittää. Molempia Leicafle-malleja, SL ja SL2 sai myös mot-malleina. Niihin voi liittää kameraa isomman moottorin, jolla sai 6 kuvaa sekunnissa.
Leica R 3
Leica R3
Tämä on japanilaisen Minoltan kanssa yhteistyönä tehty kamera. Perusrakenne on sama kuin Minolta XE 1:ssä, mutta siihen oli liitetty pistemittausmahdollisuus. Tämä kamera ei valitettavasti ollut luotettava, eikä sitä nykyään voi enää elektroniikan muututtua helposti korjata. Tehdas teki aikoinaan vaihtotarjouksen, jossa R 3 rungosta sai melkoisen hyvityksen. Tarkoituksena oli poistaa oikulliset mallit markkinoilta ja toimittaa tilalle luotettavammat.
Leica R 4
Leica R4S
Mallia, jossa oli samoja ongelmia kuin edeltäjässään. R4:ää tehtiin useita alamalleja. Leica R4 -runko maksoi vuonna 198 1840 euroa.
Mamiya/Sekor Auto XTL, Mamiya/Sekor 1000 DTL, Mamiya/Sekor 500 TL
Mamiya 528 TL
Mamiya valmisti joukon kinofilmikameroita, joita liikkuu jonkin verran. Mamiya oli selvästi pienehkö merkki, jonka tuotteita myytiin vain vähäisiä määriä. Mallisto oli runsas ja vaihteleva. Neljä kiinteäobjektiivista kameraa, Mamiya 528 TL ja 19 vaihto-objektiivista, joihin tehtiin neljä objektiivisarjaa.
Hinnoiltaan Mamiyan kamerat olivat kohtuullisia, esimerkiksi Mamiya/Sekor 1000 DTL maksoi 1,8/50 mm objektiivilla vuonna 1971 923 euroa.
Minolta valmisti laajan valikoiman kameroita, joista tuli Suomessa hyvin suosittuja. Minoltan bajonetti pysyi samana ja objektiivit vaihtokelpoisina ensimmäiseen AF-runkoon Minolta 7000AF saakka. Minoltoihin sai laajan objektiivivalikoiman ja ne olivat laadukkaasti tehtyjä kameroita, eivät aivan ammattilaatua, mutta harrastajakuvaajalle erittäin hyvää.
Minolta SR-1
Minolta SR-1 S
Aikansa tavallinen peruskamera, aika-alue 1-1/1000 s ja automaattinen himmennin. Kameraa tehtiin muutama alamalli, jotka olivat pitkään myynnissä, vuodesta 1964 vuoteen 1972.
Hinnaltaan se oli edullinen, 1968 Minolta SR-1 S -runko maksoi 599 euroa.
Minolta valmisti myös SR-M-moottorimallin, joka jäi harvinaisuudeksi.
Minolta SR-7
Minolta SR-7 oli aikanaan ensimmäinen CdS -valotusmittarilla varustettu kamera maailmassa. Siinä oli sama bajonettijärjestelmä kuin SR-1 sarjan kameroissa. Ominaisuuksiltaan tyypillinen japanilainen peruskamera, jossa ajat 1-1/1000 s, itselaukaisin ja palautuva peili, jossa myös lukitusmahdollisuus.
Rungon hinta oli 1966 645 euroa.
Minolta STR 101, SRT 100,SRT 100b, SRT 100X, SRT 101b,SRT 102, SRT 200, SRT 303
Minolta SRT 101
Minolta SRT 101 oli monen harrastajan valinta täydellä aukolla mittaavaksi kinofilmikameraksi. Sen etsin oli hyvä ja kirkas ja valotusmittarissa oli valovastakohtia tasaava CLC-järjestelmä. SRT 101 oli perusmalli, josta tehtiin useita toisistaan hieman poikkeavia versioita.
Hinnaltaan Minolta -kamerat olivat kohtuullisia, vuonna 1968 runko maksoi 837 euroa ja 1,7/55 mm objektiivi 363,40 euroa. Tuotettiin myös sarja automaattisia malleja, joista tuli suosittuja.
Miranda oli halvemman hintaluokan järjestelmäkamera, joita tuotiin Suomeen jonkin verran. Malleja useita. Maahantuoja vaihtui usein.
Miranda F, Miranda DR, Miranda D, Miranda Automex, Miranda Sensorex
Joissakin malleissa oli valotusmittari, toisissa ei, normaaliobjektiivin valovoima vaihteli ja myös aika-alueet vaihtelivat ja itselaukaisin saattoi puuttua.
Miranda F maksoi 1965 945 euroa ja valotusmittarilla varustettu Automex 1314 euroa.
Miranda Sensomat RE
Contaflexin saavuttama myyntimenestys sai muutkin tehtaat tuottamaan yksisilmäisiä peilikameroita keskussulkimilla. Kodakin omistama Nagel-Werke sai omansa, Retina Refleksin markkinoille 1956. Sen oli tarkoitus kilpailla paitsi saksalaisten, myös japanilaisten verhosuljinkameroiden kanssa, jotka alkoivat tunkeutua markkinoille. Retina Reflex on eräs monimutkaisimmista kameroista, sen huoltaminen on erittäin vaikeaa. Neljä eri mallia tuotettiin. Retina-kerääjät eivät jostain syystä ole innostuneita peilimalleista, vaan keskittyvät kokoon taittuviin.
Retina Reflexissä oli samantyyppinen objektiivin vaihtomenetelmä kuin Contaflex III:ssa: etulinssiryhmä vaihdetaan. Retina Reflexiin sopivat samat linssit kuin Retina Iic:hen ja IIIc:hen. Linssejä on 35 ja 80 mm. Kannattaa katsoa tarkkaan eri objektiivit; Retina -kameroihin valmistivat objektiiveja sekä Schneider että Rodenstock, eivätkä niiden lisälinssit ole keskenään vaihtokelpoisia.
Perusmallia valmistettiin n. 65 000 kpl 1958 saakka, silloin hinta oli 2/50 mm objektiivilla 1255 euroa.
Retina Reflex S
Reflex S -mallissa saattoi käyttää Kodak Retina III S:n objektiiveja. Näin koko linssistö vaihtui eikä vain eturyhmä, kuten edellisissä malleissa.
Retina Reflex III
Reflex III on samantyyppinen kuin edeltäjänsä, mutta laukaisin on siirretty kameran etuseinään.
Vuonna 1963 se maksoi 2,8/50 mm objektiivilla 1264 euroa.
Retina Reflex IV
Reflex IV
Mallin ainoana uutuutena oli etsimen lisäprisma, joka näyttää myös valitun aukon useimmista vaihto-objektiiveista. Tämä on eniten tuotettu malli: 524 000 kpl vuosina 1964-66 . Kaikki uudemmat Retinat ovat mekaanisesti hyviä, mutta ne on rakennettu siten, että sulkimen huolto, joka avointa ja helposti pölyyntyvää keskussuljinta käyttävälle kameralle on tarpeen, tulee erittäin kalliiksi.
Vuonna 1965 Reflex IV maksoi 1160 euroa.
Nikon valmisti monia peilikameroita, sekä ammattilais- että harrastajamalleja.
Tässä esitellään tärkeimmät Suomessa käytetyt.
Nikon F
Tämä vuonna 1959 esitelty 35 mm:n peilikamera on ehkä maailman tärkein omassa lajissaan. Sen rakenne perustui kestävään ja aikanaan tunnettuun Nikon S -malliin, johon oli liitetty peilikoneisto. Kameran peili oli palautuva ja ylöslukittava. Sulkimen verhojen materiaalina käytettiin titaanikalvoa, joka on 40 vuodessa osoittautunut kestäväksi.
Nikon F
Nikon F sai esittelynsä jälkeen välittömän suosion. Siitä alkoi muodostua lehti- ja urheilukuvaajien kamera, johon sai laajan objektiivi- ja etsinvalikoiman. Lisäksi F:n moottorointimahdollisuus kiinnosti monia kuvaajia ja kun kameraan sai vielä 1967 läpimittaavan CdS-etsimen Photomic T oli kameran suosio taattu. Nikon F oli ensimmäinen ammattilaisille suunnattu järjestelmäkamera, josta todella tuli sellainen.
Nikon ei ollut halpa, 1960 F-runko ja 2/50 mm Nikkor maksoivat 1903 euroa ja 1966 tavallinen runko 1043 euroa ja Photomic T-runko 1435 euroa.
Nikonia toi ensin Suomeen SVO ja sen tehtyä konkurssin siirtyi edustus Suomen ICI:lle. Suurin osa lehtikuvaajista kuvasi Nikon F:llä.
Nikkorex-sarja
Samoihin aikoihin kuin Nikon F, myynnissä oli myös harrastajakäyttöön ajateltu Nikkorex-35-malli. Kamera ei ollut Nikonin omaa tuotantoa, vaan sen valmisti Mamiya. Nikkorex 35 jäi vähän myydyksi ja siitä on tullut kerääjien haeskelema. 1961 Nikkorex-35 maksoi 2,5/50 mm objektiivin kanssa 670 euroa. 1961 markkinoille tuli Nikkorex F, ilman valotusmittaria. Tehtiin myös kiinteällä 43–86 mm:n zoomilla varustettu Nikkorex Zoom 35. Kaikki Nikkorexit ovat saaneet huonon maineen epävarmoina kameroina.
Nikkorex Zoom 35 maksoi 1963 1160 euroa.
Nikon F 2
Nikon F2
Nikon F2 on Nikon F:n seuraaja. Uudessa mallissa ominaisuuksia oli parannettu ja lisätty, edeltäjä kuitenkin oli vielä muutaman vuoden tuotannossa.
F2 kulmat ovat pyöreämmät ja moottorin saattoi kiinnittää takakantta vaihtamatta. Lisäksi valotusaika-alue oli laajempi, 10- 1/2000 s ja moottorilla sai jopa 5 kuvaa sekunnissa. Kameraa tehtiin useina muunnoksina, erilaisia valotusmittariprismoja varten, titaanikuorisena, erikoisnopealla moottorilla varustettuna jne.
Nikon F 3
Nikon F3 vuonna 1980 oli Nikonin ensimmäinen ammattikäyttöön suunniteltu automaattikamera. Kuvaaja valitsi himmentimen, kamera sääti valotusajan. Kamerassa oli kuitenkin myös käsisäätömahdollisuus. Uutta, ja aluksi vierastettua, oli sulkimen toiminnan riippuvuus paristoista. Vain yksi ajoista toimi ilman paristoja. Kamera on kuitenkin osoittautunut kestäväksi. Se on edelleen harrastajakäytössä haluttu kamera, koska se jäi viimeiseksi käsitarkenteiseksi Nikoniksi.
Nikkormat FT, FS
Harrastajille suunniteltu malli esiteltiin 1965. Järjestelmäkamera, johon sopivat lähes kaikki Nikkor-objektiivit. Täydellä aukolla objektiivin läpimittaava CdS-mittari ja Copalin valmistama metallinen verhosuljin, ajat 1-1/1000s. Aikojen säätö ja filminherkkyyden asetus tehdään objektiivin kiinnityksen juuressa olevilla renkailla, joita on hieman hankala käyttää. Kun kameraan on tottunut, se istuu käteen hyvin ja toimii. Se on havaittu erittäin kestäväksi kameraksi, eräs koulukuvaaja totesi Nikkormatin tarvitsevan huoltoa vasta kun hän oli ottanut sillä 200 000 kuvaa! Sitä vauhtia yhden 36-kuvaisen rullan joka päivä kuvaava voi käyttää kameraansa luottavaisesti 15 vuotta.
Kameran hinta vuonna 1966: 888 euroa.
Myös ilman valotusmittaria olevaa mallia FS valmistettiin, mutta sitä myytiin erittäin vähän ja siitä on tullut etsitty keräilyharvinaisuus.
Nikkormat FTn, FT2, FT3
Nikkormat FTn oli muuten edeltäjänsä kaltainen, mutta valotusmittari oli muutettu keskustaa painottavaksi. Seuraajat olivat samanlaisia, eroina oli varustekenkä etsinprisman päällä ja käytettävän objektiivin valovoimatiedon siirtyminen valotusmittarille. Sarja oli pitkäikäinen, valmistus jatkui vuoteen 1979 saakka.
Nikkormat EL, ELW, EL2
Nikkormat EL
EL oli Nikonin ensimmäinen automaattinen kamera. Suljinautomatiikka säätyi portaattomasti 4-1/1000 s. välillä. ELW oli sama kamera, johon oli lisätty virittimen käyttömahdollisuus. EL2:ssa tieto objektiivin valovoimasta siirtyi kameraan objektiivia kiinnitettäessä, aiemmissa malleissa oli kierrettävä himmenninrengasta.
Nikon FM, FM2, FM3, FM3a
Kamerasuunnittelussa tuli 1970-luvulla tavoitteeksi pienentää järjestelmäkameroita. Nikonin vastaus oli 1977 FM, joka oli kooltaan pienempi ja painoi vähemmän kuin Nikkormatit. FM osoittautui hyväksi malliksi ja säilyi hieman muunneltuna tuotannossa 2000-luvulle saakka.
Nikon FE, FE2, FE 10, FA
Nikon FE
Suurten automaattisten Nikkormatien tilalle tuli 1978 pienempi Nikon FE. Nikkormatien tuotanto jatkui, mutta uudet pienemmät ja kevyemmät rungot olivat suositumpia. Kamerat ovat lisäksi osoittautuneet kestäviksi.
Olympus FTL
Olympus FTL oli Olympuksen ensimmäinen 24x36 mm:n ruutuja kuvaava peilikamera vuonna 1971. Siinä oli objektiivin kiinnitys 42 mm:n kierteellä ja täyden aukon valonmittaus. Ominaisuuksiltaan se oli aikansa tyypillinen japanilainen kamera. Se jäi varsin vähän myydyksi.
Olympus OM1
OM 1
Olympus esitteli uuden mallinsa OM1 1972. Se oli kokonaan uudenlainen kinofilmipeilikamera ja aiheutti suunnanmuutoksen suunnittelussa. Ominaisuuksiltaan kamera oli kilpailijoidensa kaltainen, erot olivat koossa ja painossa. Pieni, kevyt ja äänetön malli pakotti kilpailijatkin keventämään ja pienentämään tuotteitaan. Kameraa oli suunniteltu viisi vuotta ja sen saama suosio ja omintakeisuus on saanut pääsuunnittelija Maitanille jopa oman "fanisivuston". OM1 esiteltiin kokonaisena järjestelmänä ja se saavutti suuren suosion.
Olympus OM 2
OM 2
Olympus OM2 esiteltiin 1975. Se oli ulkoisesti samannäköinen kuin OM1, mutta uutta oli automatiikka. Kamera pystyi säätämään valotuksen sulkimen ollessa jo toiminnassa filmistä heijastuvaa valoa mitaten. Patentti oli alun perin Minoltan, mutta Olympus pystyi toteuttamaan sen ensimmäisenä. Automatikka toimi myös salamalla ja myös muita valolähteitä pystyttiin käyttämään. OM2:sta tuli yhtä suosittu kuin OM 1:stä ja myös se muutti kameran suunnitteluperiaatteita. Muutkin valmistajat alkoivat kehittää omia elektroniikkojaan Olympuksen ensimmäisenä esittämään suuntaan.
Olympus OM 10, OM 20, OM30 ja OM40
OM 10
Harrastajille suunnattu sarja halvempia kameroita, jotka eivät ole kovin keräilyllisiä eivätkä yhtä omintakeisia kun muu OM-sarja. Olympus OM 10.
Olympus puolikokojärjestelmäkamerat
Olympus Pen F
Olympus Pen F
Tämä on maailman ainoa sarjavalmisteinen yksisilmäinen puolikokokamera. Se on jo ulkonäöltään erikoinen ja mekaanisesti omintakeisesti suunniteltu. Siinä on metallinen erikoissuljin, porroprismaetsin ja himmentimen numeromerkintä. Kamera oli aikanaan, ja on edelleen, ainutlaatuinen. Pieneen kameraan voitiin tuottaa valovoimaisia ja kooltaan pieniä objektiiveja. Nämä objektiivit ovat lisäksi laadultaan hyviä. Markkinoille se tuli 1963.
Vuonna 1965 maksoi Pen-F 1,8/38 mm normaaliobjektiivin kanssa 783 euroa.
Olympus Pen-FT
Tämä on valotusmittarilla varustettu Pen F. Valotusmittari mittasi täydellä aukolla objektiivin läpi, mutta siitä aiheutui haittaa, etsin oli melkoisesti pimeämpi kuin ilman valotusmittaria olevan kameran. Kamera tuli markkinoille 1966. Ulkonäöltään se muistutti Pen F:ää ja josta sen erottaa itselaukaisijan vivusta ja nimestä, joka on näkyvästi yläkannessa.
Vuonna 1969 kamerarunko maksoi 604 euroa ja normaaliobjektiivi 1,8/38 mm 197 euroa.
Olympus Pen FV ja mikroskooppimalli
Vuonna 1967 markkinoille tuli vielä malli Pen FV, joka oli muuten samanlainen kuin FT, mutta ilman valotusmittaria. Sellaisen saattoi kiinnittää ajansäätönuppiin. Myös mikroskooppikamera Pen F tehtiin ja niitäkin on nähty Suomessa.
Foca
Suomeen näitä ranskalaisia kameroita tuotiin erä sodan jälkeen. Niitä liikkuu jonkin verran, mutta eivät ole yleisiä. Focissa ei ole tyyppinumeroa, eri määrä tähtiä*. 1949 Foca maksoi 1,9/50 mm Oplar-objektiivilla 1340 euroa ja 3,5/50 mm objektiivilla 865 euroa. Lisäobjektiivejakin ilmoitettiin olevan varastossa; 3,5/90 mm 373 euroa ja 3,5/35 m 248 euroa. Lisäobjektiiveja eivät kerääjät ole nähneet Suomessa yhtäkään.
Petri-tehdas valmisti suuren valikoiman keskihintaluokan peilikameroita. Osa tuotannosta myytiin myös muiden tehtaiden nimillä. Käytännössä kaikkia malleja näkyy Suomessa.
Petriflex, Petriflex Seven
Petriflex V
Peilikameroita, joissa aikansa ominaisuudet, Petriflex Sevenissä lisäksi valotusmittari. Vuonna 1963 Petriflex maksoi normaaliobjektiivilla 1004 euroa ja Seven 1187 euroa.
Petri FT, FT EE
Objektiivin läpi mittavia kameroita, joista FT mittaa objektiivin läpi himmennetyllä aukolla ja FT EE:ssä on valotusautomatiikka.
Vuonna 1970 FT maksoi 1,8/55 mm normaaliobjektiivilla 768 euroa ja FT EE 1004 euroa.
Petri TTL
Suosituksi tullut himmennetyllä aukolla läpimittaava malli, jota myytiin myös muilla nimillä.
S.A. Pignons
Pignons alkoi valmistaa peilikameroita 1940-luvulla, kun sen aikaisemmin tuottamien kellonosien kysyntä väheni. Niitä on tuotu Suomeen, mutta varsin vähäisiä määriä ennen vuotta 1964, jolloin Alpa 9d tuli markkinoille. Tehtaan tuotteet olivat omintakeisia ja hyvin valmistettuja, mutta kalliita. Tehdas ei koskaan tuottanut omia objektiiveja, vaan hankki ne muilta valmistajilta. Valikoima oli laaja ja käsitti objektiiveja, joita mihinkään muuhun kameraan ei ole valmistettu. Alpa on omintakeisuutensa ja "ensimmäisyytensä" vuoksi keräilyllinen ja kiinnostava laite. Vuonna 1955 maahan tuotiin kameraa nimellä Alpa Alnea, se maksoi silloin 1801 euroa.
ALPA Prisma Reflex
Vuonna 1949 esitelty Alpa Prisma Reflex oli eräs ensimmäisistä prismaetsimellä varustetuista kameroista. Etsin on 45 asteen kulmassa, joten siihen katsotaan tavallaan alaspäin.
ALPA-Reflex 6b, Alpa 7, Alpa 6c
Alpa 6b:ssä oli ensimmäistä kertaa viritysvipu ja palautuva peili. Viritysvipu toimii edestä taaksepäin kääntämällä, päinvastoin kuin kaikissa muissa kameroissa. Alpa 6c:ssä oli seleenikennomittari ja prisman etsin oli 90 asteen kulmassa ensimmäistä kertaa Alpan malleista.
Alpa 7 ja 6
Alpa 9 d, 9f
Alpa 9 d vuodelta 1963 oli joko maailman ensimmäinen tai toinen objektiivin läpi mittaava kamera maailmassa. Järjestys riippuu, katsotaanko asiaa Euroopasta vai Pohjois-Amerikan Yhdysvalloista. Kuten kaikki Alpa-kamerat, tämäkin oli hienosti ja erittäin hyvin tehty. Valonmittaus tapahtui himmennetyllä aukolla lukitsemalla laukaisukoneisto nupilla ja painamalla laukaisijaa. Prisman vasemmalla puolella olevaa nuppia pyörittämällä saadaan oikea valotus, joka siirretään aikakiekolle ja himmentimeen. Mittari on melko tarkka ja tehdas rakensi siihen vielä okulaarista tulevan valon korjauksen.
Alpa 9 d
Kalliista hinnasta, 1968 hinnastossa runko maksaa 1750 euroa ja 50 mm objektiivi 863 euroa, huolimatta niitä on ostettu Suomeen ainakin 50 kappaletta. Se oli omana aikanaan ainutlaatuinen, sekä valonmittauksen että objektiivivalikoimansa vuoksi. Seuraavat Alpat eivät sitten enää ole saaneetkaan niin suurta suosiota. Kilpailijat ehtivät halvemmilla kameroillaan edelle ja lisäksi Alpan maahantuoja vaihtui harmillisen usein. Myynti ei ollut riittävän tuottavaa, jotta maahantuojat olisivat sitä valikoimissaan pitäneet.
Alpa 9f on kamera ilman valotusmittaria, hinnaltaan hieman halvempi, sen runko maksoi 1198 euroa. Lisäksi minkä tahansa Alpan sai halutessaan myös 18x24, 24x24 tai 17x22, 5 ruutuja kuvaavana 458 euron, lisämaksusta.
Alpa 10-sarja
1968 esiteltiin uusi, hieman uudelleenmuotoiltu Alpa 10d, joita tuotiin Suomeen enää muutamia kappaleita. Alpaa myytiin niin vähän, että sitä ei esitellä esimerkiksi Kameralehden luetteloissa.
Alpa 11 -sarja
!970-luvulla tuotettiin vielä sarja 11-nimettyjä kameroita. Niitäkin on Suomeen tuotu muutamia. Kaikissa Alpoissa valonmittaus tapahtui himmennetyllä aukolla, viimeiseen malliin saakka, vaikka siinä jo olikin piikennot. Yleisin on Alpa 11a, kamera jossa ei ole etsintä ja vain yksi valotusaika. Se oli kehitetty puhelinlaskureiden kuvaamiseen, Näitä kameroita on Suomessa parikymmentä.
Alpa Si 2000 ja Si 3000
Alpa 11Si 2000 ovat Chinon CE II ja CE 4 kameroita Alpa-yläkannella ja Alpa-kaiverruksella objektiivien nimirenkaissa. Niissä ei ole mitään keräilyllistä eikä kai oikein edes valokuvauksellista kiinnostavuutta. Chinon oli yksi harrastajakuvaajille suunnattuja kameroita valmistaneista tehtaista. Näissä keräilyllinen viehätys syntyy juuri Alpa-imagon tavoittelusta, eikä muusta. Sarjaan sai 10 vaihto-objektiivia ja moottoritkin. Näitäkin on tuotu muutamia Suomeen.
Rectaflex
Rectaflex oli ensimmäinen sarjatuotannossa ollut pentaprismalla varustettu kamera vuodelta 1947. Sitä valmistettiin pieninä sarjoina Italiassa vuoteen 1955 saakka. Muutamia kappaleita on kulkeutunut Suomeenkin.
Ricoh valmisti tavanomaisia keskihintaluokan kameroita, joita myytiin myös muiden tehtaiden nimillä.
Ricoh Singlex TLS
TOPCON
Topcon RE Super
Joko maailman ensimmäinen tai toinen objektiivin läpi mittaava 35 mm:n kamera. Siinä on valotuksen mittaus ratkaistu erikoisella tavalla, valoa mittaava CdS-verkko on sijoitettu puoliläpäisevän peilin alle. Ratkaisua epäiltiin aikanaan, oltiin epävarmoja kennojen kestävyydestä, peilin painosta ja johtojen kestävyydestä peilin jatkuvasti liikkuessa. Aika on kuitenkin osoittanut, että epäilyihin ei ollut aihetta. Valotusmittari on kytketty sekä himmentimeen että sulkimeen ja valotus säädetään siirtämällä osoitinta kuva-alan alareunassa ja kohdistamalla se oikean valotuksen viivaan. Kameraan saattaa vaihtaa etsimen ja tähyslasin ja siihen sai melko suuren objektiivivalikoiman.
Objektiivin kiinnitysmenetelmäksi otettiin vanha Exakta-bajonetti. Se rajoitti objektiivien kehittämistä ja aiheutti aikanaan 1970-luvulla Topconin putoamisen kilpailusta. Kamerasta tehtiin myöhemmin täydennetty malli, johon sai moottorin ja jossa näkyi myös objektiivin aukko.
Runko maksoi 1016 euroa 1966.
Topcon RE 2
Topcon RE 2
Samantyyppinen kuin RE Super, mutta kiinteällä prismaetsimellä ja Copal-metalliverhosulkimella varustettu. Aikojen säätö Copalille tyypillisesti yläkannen vieressä prisman oikealla puolella olevasta nupista. Sama Exakta-tyyppinen objektiivikiinnitys kuin RE Superissa.
Rungon hinta 1966: 636 euroa.
Topcon Uni, Unirex, ja Unirex EE
Topcon Uni oli maailman ensimmäinen keskussulkimella varustettu peilikamera, jossa valo mitattiin objektiivin läpi täydellä aukolla. Valitettavasti kamerassa oli sekä epäluotettava mekaniikka ja elektroniikka, joten se hankki pian epävarman ja vaikean kameran maineen. Keskussulkimessa täysi aikasarja B, 1-1/500 s. Vaihto-objektiiveina 3,5/35 mm, 4/100 mm ja 4/135 mm. Unirex oli hieman pidemmälle kehitetty, mutta kärsi samoista ongelmista. Unirex EE:ssä oli myös automaattinen valotusmahdollisuus.
Uni maksoi f:2/53 mm objektiivilla 894 euroa vuonna 1966.
Contax S
Ensimmäiset suunnitelmat kiinteällä pentaprismalla varustetusta 35 mm:n kamerasta oli tehty jo 1938–39, mutta varsinainen tuotanto alkoi vasta sodan jälkeen. Mallikappaleita oli esillä jo 1948 Leipzigin kevätmessuilla, mutta tuotantokoneita ei saatu hankittua riittävästi ja sarjatuotanto alkoi vasta syksyllä 1949. Contax S oli ensimmäinen kamera laatuaan, suljin kankainen ja sen ajat 1-1/1000 s. ja B. Viritys suoritetaan nupista, jonka vieressä olevasta nupista muutetaan aika. Objektiivikiinnityksenä on 42 mm:n kierre ja laukaisupainike on oikeassa etuseinässä, vinosti ylöspäin.
Kaikissa kameroissa (6 mallia) lukee selvästi Contax prismakotelon etuseinässä ja siinä on myös Zeiss Jena-logo. Contax S -kameroita tehtiin vain hieman yli 25 000 kpl vuoteen 1951 saakka. Kameran laatua ei saatu pysymään toleransseissa, sulkimen ajoilla esiintyi ongelmia, joita ei saatu poistetuksi koko tuotantosarjan aikana.
Contax D/ Pentacon
Uudelleen suunniteltu kameramalli esiteltiin 1952 ja siitä muodostui 16 kameran sarja 1962 saakka. Kameroita valmistettiin sekä Contax- että Pentacon -nimillä, sillä Itä- ja Länsi-Saksojen Zeiss-yhtiöt kävivät kiistoja oikeuksista käyttää Zeiss-Ikon-tehtaan tunnuksia. Contax D sai siksi Zeiss Jena -kaiverruksen lisäksi vielä VEB-merkin, Kansan Omistama Yritys, erottamaan sen länsituotteista. Joissakin malleissa on lisäksi Ernemann-torni prisman kannessa. Mallia D tehtiin 4 vuotta, melkein 70 000 kpl. Sen muunnelmia myytiin nimillä Contax F, FM ja Pentacon F ja FM. Näitä valmistettiin yli 50 000 laitetta. Malli 1956, jossa on prisman päälle sijoitettu valotusmittari, nimettiin ensin Contax E:ksi, mutta vientiin siitä tehtiin Pentacon E, ja muunneltuja malleja Contax FB ja Pentacon FB, Contax FBM ja Pentacon FBM. Valotusmittari-kameroita valmistettiin eri malleja yhteensä n. 40 000 laitetta. Vuonna 1954 Contax D maksoi f:2,8/50 Tessarilla 1656 euroa. Kaikkia eri malleja on tuotu Suomeen ja ne ovat "ensimmäisyytensä" vuoksi kerättyjä.
