Kuvaajat ovat nähtävästi aina halunneet mahdollisimman helposti mukana kuljetettavia kameroita. Näitä toivomuksia toteuttamaan on kehitetty paljon erilaisia pienoiskameroita, aikansa mahdollisuuksien mukaan.
II maailmansodan aikana kehittynyt hienomekaaninen tekniikka ja parantuneet filmilaadut saivat 1960-luvulla aikaan varsinaisen pienoiskameravillityksen. Eri tehtaat suunnittelivat ja tuottivat kymmeniä erilaisia 18x24, 12x17 ja 10x12 mm kokoja kuvaavia kameroita. Samaan villitykseen liittyi puolikoon lanseeraus samoina aikoina. Tässä esitellään myös joitakin vanhoja malleja, joiden kuvakoko on nykykäsityksen mukaan varsin suuri, esim. 4,5x6 cm levyjä kuvaava Ergo.
Kiev-30, 30M ja 303
Neuvostokopio Minolta 16 -sarjan kameroista. Kaksi kuvakokoa: 10x14 ja 13x17 mm ja hieman erilaisia kameroitakin kuin Minoltat. Kasettityyppi sama kuin Minoltassa, filminä joko perforoitu (10x14) tai perforoimaton 16 mm (13x17) 16mm elokuvafilmi. Runsaasti eri värejä ja kaiverruksia, tyyppimerkintöjä. Näitä tuotiin Suomeen
1960-luvulla nimellä Wega 2, jolloin kamera maksoi 96 euroa.
Tessina Automatic 35 mm
Tessina on kaunis ja hieno pienoiskamera. Filminä käytetään Tessinan omiin erikoiskasetteihin ladattua kinofilmiä, kuvakoko on 14x21mm. Kamera on peilikamera: kuvausobjektiivin takana on peili, joka kääntää kuvan. Kuvista tulee peilikuvia ja suurennettaessa filmi on asennettava suurennuskoneeseen emulsiopuoli ylöspäin. Kamerassa on jousi, jolla filmiä siirretään, yhdellä vedolla saa 6-10 kuvaa. Tessina on sveitsiläistä työtä ja kuvanlaatu on hyvä.
Näitä on tuotu Suomeen muutamia kymmeniä kappaleita, hinta 1965 oli varusteineen 733 euroa.
Kamera on muotoilultaan omintakeinen ja sen käyttöön tarvitaan omia lisävälineitä, esimerkiksi kasetit ja niiden latauslaite.
CONTESSA
Ergo
” Tämä kamera muistuttaa yksisilmäistä kiikaria. Kuvat otetaan aivan toiselta suunnalta, mihin kiikari suunnataan. Ergo -kameraa käyttävät ulkomailla varsin yleisesti salapoliisit. Levyille ja pakkafilmeille. Mukana 6 kasettia ja nahkalaukku.” Solio Oy:n hinnasto 1927 antaa Tessar -objektiivilla kameran hinnaksi nykyrahassa 600 euroa.
Tällä harvinaiseksi jääneellä kameralla katsotaan kohdetta peilin kautta, levypidin on kameran toisessa reunassa ja kyljessä oleva objektiivi ottaa kuvan.
Mec 16 SB ja Mec 16
Tässä kamerassa oli maailman ensimmäinen objektiivin läpi tapahtuva valonmittaus. Valokenno siirtyy laukaistessa syrjään filmille tulevan kuvan tieltä. Valotusajat ovat B ja 1/30–1/1000 s, etäisyydensäätö 6-linssiselle Heligonille äärettömästä
30 cm:iin. Kamera on myös kokoon menevä, mutta filminsiirto tapahtuu omalla pikasiirtovivullaan. Mec on hieno ja erikoinen, aikaansa edellä ollut kamera.
Rollei 16
Franke & Heidecke yllätti maailman vuonna 1963. Rullafilmin ja 6x6 kuvakoon vannoutunut tuottaja esittelikin 16 mm pienoiskameran. Kamera käytti kaksoisperforoitua 16mm elokuvafilmiä, kuvakoko 12x17 mm, omiin erikoiskasetteihin ladattuna. Filmi siirtyy kuvattaessa keräystilaan, kuvauksen lopussa filmi kelataan takaisin kasettiin. Kamera oli monipuolinen, automaattinen valotus, filminsiirto ja viritys on yhdistetty ja 2,8/25 mm Tessarin eteen sai vielä laajakulma- ja telelisäkkeen. Kamera on mekaanisesti hieno ja kaunis, sitä sai kolmea eri väriäkin. Rollei 16-S on sama kamera, jossa on parannettu filminsiirto.
Rollei 16 S maksoi vuonna 1969 alle 850 euroa.
Expo ja Ticka
Ruotsalaisen Magnus Niéllin 1904 suunnittelema, muodoltaan taskukellon näköinen piilokamera. Kamera ladattiin valmiilla rullafilmikasetilla. Objektiivi on kellon vetonupin kohdalla, sen aukko on suljettava sulkimen virittämisen ajaksi. Kameran mukana tuli etsin ja myytiin myös omaa suurennuskonetta, jolla negatiivista sai 6x9 cm suurennuksia. Tätä kameraa valmistettiin New Yorkissa nimellä Expo ja Lontoossa nimellä Ticka. Sekä Expo että Ticka ovat niitä harvoja valokuvauskoneita, joiden arvo on noussut vuosien aikana. Vaikka niitä valmistettiin kymmeniä tuhansia, koska tuotantoaika oli yli 30 vuotta, ovat ne kadonneet ja ovat nykyään harvinaisia keräilykameroita.
Kameran hinta etsimellä oli 1906 varsin halpa valokuvauskone. Nykyrahassa kamera maksaisi 55 euron verran ja filmi kuutisen euroa.
Mikrobie
”Pienoiskamera” otti 4,5x6 cm kuvia levyille ja pakkafilmeille. Nahalla päällystetty puurunko, etäisyydensäätö, sulkimena Pronto tai Compur. Objektiiveina anastigmaatti tai Meyerin Veraplan 6,8 tai 4,5.
Narciss
KMZ-tehdas alkoi valmistaa yksisilmäistä pienoiskameraa 1961. Kamera käyttää perforoimatonta 16 mm elokuvafilmiä, jota ladataan Narcissin omiin kasetteihin. Narcisseja on seikkaillut Neuvostoliiton loputtua myös Suomeen ja se on hauska ja harvinainen. Kameraa sai maalattuna harmaaksi, valkoiseksi, mustaksi ja kermanväriseksi. Siihen sai vaihto-objektiiveiksi 50 ja 28 mm objektiivit, vakio-objektiivi on 2,8/35 mm Industar-60. Objektiivikiinnitys on 23 mm kierre, mutta sovitteen avulla siihen saa kaikki 39 mm lisätarvikkeet.
Ramera
Muovista tehty 16 mm filmille kuvaava kamera, joka on samalla transistoriradio. Tätä hauskuutta tuotiin Suomeen 1960-luvulla.
Ramerasta pyydettiin vuonna 1969 418 euroa.
Mamiya 16
Myös Mamiya valmisti 16 mm kameran.
Minolta valmisti ensin omaa 16 mm filmiä käyttävää kameraansa nimellä Konan, mutta pian nimeksi otettiin Minolta 16. Erilaisia malleja on ainakin 16 kappaletta. Ominaisuuksien lisäksi väri voi vaihdella ja samoja malleja valmistettiin myös eri nimillä eri maihin. Valikoiman laajuuden vuoksi tässä esitellään vain muutama.
Konan Minolta 16, Minolta 16 II, Minolta Automatic, Minolta 16 EE,
Minolta 16 EE II
Filminsiirto tapahtuu kameraa auki vetämällä, mutta avatun kameran kuva on myös otettava, muuten filmille jää tyhjä ruutu. Tähän sai myös lähilinssejä ja suotimia, mutta ne eivät sovi kaikkiin muihin Minoltoihin.
Täysin käsisäätöinen Minolta 16/II maksoi vuonna 1965 137 euroa ja automaattinen Minolta 16 EE II 316 euroa.
Minoxeja pidetään yleisesti parhaimpina pienoiskameroina. Sitä ne teknisesti ovatkin, mutta 8x11 mm negatiivi on vaikea käsitellä. Kaikki kehitystekniset virheet korostuvat ja vaikeuttavat hyvään tulokseen pääsyä. Minoxit ovat kauniita ja hienon tuntuisia käsitellä. Kameroissa ei yleensä lue tyyppimerkintää, vaan on vain tunnettava laite. Tuotanto alkoi Latviassa, kameran suunnittelija Walter Zapp oli virolainen, mutta suuret tehtaat eivät olleet hänen ideastaan kiinnostuneita. Siksi hän kääntyi latvialaisen VEF- radiotehtaan puoleen, joka alkoi tuotannon. Minox-kameroissa on objektiivi 3,5/15 mm eikä niissä ole himmennintä, vaan kuvat otetaan täydellä aukolla. Valotus säädetään pelkällä sulkimella.
Minox
Tuotanto alkoi 1938 ja sodan loppuun mennessä ehdittiin valmistaa n. 17 000 Minoxia. Riga Minox on keräilykamera; sitä tehtiin varsin vähän ja niitä on 6 eri lailla kaiverrettua, sillä Latvian eri valloittajat antoivat kaiverruttaa kameroihin omia merkintöjään.
Minox A
Minox A:ta alettiin valmistaa Saksassa 1948, jonne kameran kehittäjä Walter Zapp oli paennut. Minox A on malliltaan sama, mutta paljon kevyempi ja hieman suurempi kuin edeltäjänsä. Riga Minox painaa 130 g, kun taas A vain 70 g. A on myös himmeämpää metallia.
Minox B
Vuonna 1958 esiteltiin valotusmittarilla varustettu malli B. Se oli mittaria lukuun ottamatta sama kamera kuin A, vain 15 mm pidempi. Minox B oli pienoiskamera-ajan 1950-luvun lopun ja 1960-luvun alun suosikki, sitä valmistettiin yli 350 000 kappaletta.
Minox B maksoi vuonna 1965 823 euroa.
Minox C
Minox C on valotusautomatiikalla ja CdS-kennolla varustettu kamera. Se tuli markkinoille 1969 ja on pisin kamera Minox -tuotannossa: 120mm. Minox C:n tuotanto oli 173 594 kappaletta. C on myös ensimmäinen malli, jossa filmi ei siirry kameraa suljettaessa, ellei kuvaa ole otettu.
Minox BL
Minox tuotti automaattisen C:n rinnalle myös käsisäätöisen kameran Minox BL. Siinä oli CdS-kenno kuten mallissa C, mutta sen kysyntä jäi pieneksi.
Minox LX
Vuonna 1978 tuli uusi automaatti: Minox LX. Sen säätönupit ja laukaisin ovat eri lailla muotoiltuja kuin edeltäjien. Minoxin kysyntä oli vuosien kuluessa kuitenkin jatkuvasti vähentynyt. Erikoismalleja tehtiin 925-hopeasta, kullattuina ja platinoituina.
Minox EC
Minox koetti pysyä pienenevillä markkinoilla tuottamalla 1981 kokonaan muovisen mallin EC. Se menikin paremmin kaupaksi kuin metalliset mallit ja EC:tä valmistettiin vuoteen 1995 mennessä 148 072 kpl. EC poikkeaa muista Minoxeista ominaisuuksiltaan: siinä ei ole eäisyyden säätöä, ja objektiivi on 5,6/15mm.
Edixa 16
Edixa 16 käytti samaa kasettia kuin Rollei 16 ja suunnittelussa tehtaat olivat yhteistyössä. Valotus tapahtuu aukon ja ajan yhteisvalinnalla valoarvojärjestelmällä. Edixa 16 maksoi vuonna 1965 330 euroa.
Atoron
Atoron käyttää Minox -kasettia ja sen kuvakoko on sama kuin Minoxin. Kamerassa on fix-focus objektiivi Yashinon 2,8/18 mm ja seleenikennomittari.
Sulkimen valotusajat ovat B ja 1/45- 1/250 s.