”Yksi kaupunki voi olla merkitysten suurvalta. Pariisissa kaikki merkitsee jotakin, sekä kuvaannollisesti että kirjaimellisesti.”
Anna Kortelainen kirjassa L’air de Paris - Pariisin tuoksu. Musta Taide 2009.
Jos en tietäisi mitään yllä olevasta kuvasta, sanoisinko silti, että se on Pariisista? Sanoisinko niin jo ennen kuin silmäni olisivat rekisteröineet ranskankieliset tekstit? Ennen kuin ehtisin tarkemmin asiaa ajatella? Eikö se olisi ensimmäinen mielleyhtymäni? Väitän, että olisi. Väitän myös, että useimmat satunnaiset vastaantulijat yhdistäisivät kuvan Pariisiin.
Todisteita väitteilleni minulla ei ole. Muistini ei luotettavasti tavoita ensikohtaamista kuvan kanssa enkä ole kulkenut tekemässä siitä katugallupia. Luulen silti, etten väitteineni erehdy. Ismo Kajanderin (s. 1939) Hommage à Atget tiivistää jotain Pariisin hengestä.
Mistä luen Pariisin kuvasta? Arkisesta katu- ja puistoelämästä, johon keskellä pyörivä, epätarkkuutta kuvaan aiheuttava karuselli tuo kepeyden tunnun? Ajattoman elegantteihin vaaleisiin kesävaatteisin pukeutuneesta naishahmosta, jonka helmoihin tuuli on hienokseltaan tarttunut? Kuvan yläosaa kehystävästä puiden lehvästöstä ja vinjetoinnista? Taustalla näkyvän mainospilarin muodosta? Vai luenko Pariisin muistumina jostain aikaisemmin näkemästäni, yhdistelmästä muistiin piirtyneitä muita kuvia ja taideteoksia, joiden tiedän merkitsevän Pariisia? Onhan Hommage à Atget nimeään myöten kunnianosoitus Pariisin kuvaamiselle ja kuvaajille.
Lähtöpiste kuvalle oli karuselli, joka toi Ismo Kajanderille mieleen Pariisin ja pariisilaisen elämän tunnetun tallentajan, valokuvaaja Eugène Atge’n (1857–1927) kuvat. Omalla versiollaan Kajander halusi viitata esikuvaansa myös teknisesti ja lähti kolmijalka ja palkkikamera mukanaan toteuttamaan jo pitkälle hahmottamaansa, ainutkertaista kuvaa. Vaikka Hommage à Atget ei ole hetken mielijohteesta otettu, sattumalla ja oikealla hetkellä oli osuutensa kuvan syntyyn. Samasta kuvaushetkestä on Kajanderin mukaan myös joukko kelvottomia otoksia, mutta onnistuneen kuvan laidoille osuivat sattumoisin symmetrisesti istuvat naiset ja keskiöön vaaleisiin vaatteisiin pukeutunut pariisitar. Kuvan vääristymä syntyi rajulla palkkikameran etu- ja takalautojen kallistuksella ja etulaudan nostolla.
Kajander on selostanut Hommage à Atget’n ottamista ja taustoja MaraRthon-näyttelyjulkaisussa (1987). Julkaisun ansiosta kuva on myös päätynyt Suomen valokuvataiteen museoon osana Hannula & Hinkka ‑kokoelmaa: Erja Hannula saiHommage à Atget’n Kajanderilta ikään kuin anteeksipyynnöksi kaikista niistä tunneista, jotka hänen puolisonsa graafikko Jorma Hinkka käytti julkaisun parissa. Yli kaksi vuosikymmentä MaraRthonin jälkeen syntyneen kirjan L’air de Paris esipuheessa Hinkka toteaa Ismo Kajanderista ja Pariisista:
”Ismon Pariisi on taiteilijan Pariisi, kaupunki, jossa lukuisat hänen edeltäjänsä ovat eläneet ja työskennelleet; kaupunki, jonka jokainen puisto, silta, kadunkulma ja kahvila on oma pieni tai suuri taidehistoriallinen tarinansa; kaupunki, joka on myös täynnä arkista elämää, sitä aidointa Pariisia, jota turisti tuskin huomaa.”
Maria Virtanen, amanuenssi, 2013
Lähteet:
Ismo Kajander Suomen valokuvataiteen museolle Hommage à Atget’n taustoista 7.2.2012.
Kajander, Ismo ja Kortelainen, Anna: L’air de Paris – Pariisin tuoksu. Musta Taide 2009 (toim. Jorma Hinkka ja Tuomo-Juhani Vuorenmaa).
Kajander, Ismo ja työryhmä: MaraRthon. Porin taidemuseon julkaisuja 1987.
