Mitä puretaan seuraavaksi?

1960- ja 70-luku oli kaupunkiasumisessa suurten muutosten aikaa. Kasvavassa Helsingissä rakennettiin kiivaasti uusia lähiöitä, mutta asuntokanta modernisoitui myös vanhaa purkamalla.

Nuori valokuvaaja Matti Koivumäki tallensi valokuviinsa työläiskaupunginosien katoavia ympäristöjä.

Ylhäällä olevassa kuvassa puskutraktori on jyrännyt puutalon maan tasalle Sepänkadulla Helsingin Punavuoressa. Jälki on kuin sotatantereella. Muuttuneesta maailmasta kertoo se, että purkutyömaa on lasten leikkipaikka – nykypäivänä tällaista tuskin sallittaisiin. Kadonnutta kaupunkiympäristöä edustaa myös kadun reunassa nököttävä puhelinkoppi.

Helsingin Vallilassa Matti Koivumäki kuvasi purettavaa Vallilan työväentaloa.

Vallian työväentaloa puretaan. Kuva: Matti Koivumäki, Helsinki, 13.9.1971. Suomen valokuvataiteen museo, D2002:109/315.

Kuva: Matti Koivumäki, Helsinki, 13.9.1971. Suomen valokuvataiteen museo, D2002:109/321.

Työväentalon purku keräsi paikalle suuren joukon paikallisia asukkaita.

Kuvassa näkyvät Puu-Vallilan talot ovat yhä pystyssä. Miljöö suojeltiin asukasliikkeen aloitteesta 1970-luvulla, ja Museovirasto on luokitellut Puu-Vallilan valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

Nykypäivän näkökulmasta voi ihmetyttää, miksi Puu-Vallilakin oli aikanaan purku-uhan alla. Eikö puutaloidylli pyörämatkan päässä keskustasta houkutellut?

Kuva: Valokuvaaja Eero Häyrinen. Helsinki, 18.1.1961. Uuden Suomen kokoelma, Journalistinen kuva-arkisto / Suomen valokuvataiteen museo.

Vielä 1960-luvulle tultaessa yksi Helsingin suurista puutaloalueista oli Hermanni eli Hermanninkaupunki. Uusi Suomi -lehdessä esiteltiin tuolloin asumista Hermannissa: ”Vanhassa puutalossa Violankadulla asuva rouva Impi Kulmala hakee vedet pihan vesipostista niin kuin monet muutkin hermannilaiset.” (US, 18.1.1961).

Asunnoissa ei ollut mukavuuksia: käyttövesi haettiin pihalta, tarpeilla käytiin kesät talvet huussissa, talot piti lämmittää itse. Nykyisin kai sanottaisiin, että talot olivat elinkaarensa päässä.

Osa puutaloista oli ikääntynyt kovinkin nopeasti. Vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä rakennetut talot saattoivat olla 60-luvulle tultaessa jo purkukuntoisia. Suurremonttia helpompaa ja ennen kaikkea tehokkaampaa oli vanhan purkaminen ja uuden rakentaminen sen tilalle.

Kalle Kultala kuvasi tämän puutalon kokoelmatietojemme mukaan Helsingin Alppilassa tai Vallilassa. Tunnistatko paikan? 1950-luku, Suomen valokuvataiteen museo, D1995:36. [Edit: Paikan tunnisti Outi Vallilasta, joka lähetti lisätietoa sähköpostitse. Kuvassa on Violankatu 4 Hermannissa. Rakennus valmistui 1891 ja purettiin 1960. Vasemmalla näkyy vähän Violankatu 2:n ja Hämeentie 95:n (91–95) kerrostalon pihanpuolta.]

Katunäkymä Hermannissa. Valokuvaaja Eero Häyrinen. Helsinki, 18.1.1961. Uuden Suomen kokoelma, Journalistinen kuva-arkisto / Suomen valokuvataiteen museo.

Mihin purettujen talojen asukkaat sitten muuttivat? Puutalojen tilalle nousi uusia kerrostaloja, kuten tässä Uuden Suomen kuvassa Helsingin Hermannista. Monet muuttivat kokonaan uudenlaiseen kaupunkiympäristöön: kauas kantakaupungista rakennettuun kerrostalolähiöön, väljään asuntoon, jossa oli vesivessa, suuret ikkunat aurinkoon ja tasaisen lämmintä ympäri vuoden.

Näkymä asunnosta saattoi olla vaikka tällainen, kuten Kontulassa, yhdessä 1960-luvulla rakennetuista Helsingin suurista lähiöistä.

Kontulan lähiö ja ostoskeskus. Kuva: Armas Viitasalo, Helsinki, 1967. Suomen valokuvataiteen museo, D1985:85/4711/2.

Uuteen elämänmuotoon kuului lähiön ostoskeskus, josta löytyi tarvittavat palvelut.

Ihmisiä näyteikkunoiden reunustamalla kujalla vasta-avatussa Kontulan ostoskeskuksessa. Kuva: Armas Viitasalo, Helsinki, 1967, Suomen valokuvataiteen museo, D1985:85/4711/1.

Asiakkaita Osuusliike Elannon Kannelmäen pikamyymälässä. Valokuvaaja tuntematon, Helsinki, 1960-luku. Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) kokoelma, Suomen valokuvataiteen museo, D1974:33/9114

Uusissa pikamyymälöissä tavarat kerättiin itse ostoskärryihin. Tämä kuva edistyksellisestä pikamyymälästä on peräisin Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelmasta. Ajankuvaa tässäkin: huomaa ostoskärryn koko. (Nykyisin kärryissä voi myös nähdä kylttejä, joiden mukaan niissä saa säilyttää vain elintarvikkeita.)

Mitä saa purkaa?

Tänä päivänä 1960-luvun asuinrakennuksissa tehdään isoja remontteja, mutta monelle 1960-luvun lähiöostarille on käynyt kuten kantakaupunkien puutaloille aikanaan. Korjaamista ei pidetä kannattavana. Nykypäivän tarpeisiin liiketilat ovat epäkäytännöllisiä ja väärän kokoisia, remontointi olisi kallista ja asiakkaat ovat jo tottuneet uudempiin, isompiin ostoskeskuksiin.

2000-luvulla purettuja rakennuksia koskevassa Tampereen teknillisen yliopiston tutkimuksessa kävi ilmi, että muita kuin asumiskäytössä olevia rakennuksia purettiin selvästi uudempina kuin asuintaloja. Kun asuintalot olivat purkuhetkellä keskimäärin 58-vuotiaita, muiden purkutalojen keski-ikä oli 43 vuotta. Teollisuusrakennukset purettiin keskimäärin 37-vuotiaina ja toimistorakennukset 39-vuotiaana. Tänä päivänä se tarkoittaa jo keskimäärin 1980-luvun kynnyksellä valmistuneita rakennuksia.

Työhön, tuotantoon ja vapaa-aikaan tarkoitetut tilat muuttuvat epäkäytännöllisiksi nopeammin kuin asunnot, joissa tilanjako on suhteellisen vakiintunutta. Kasvukeskuksissa kaikenlaisista asunnoista on kysyntää, mutta toimistoista ylitarjontaa. Purkaminen ja uuden rakentaminen voi olla tässäkin tapauksessa halvempaa kuin vanhan raskas muokkaaminen.

Luonnonvarojen käytön kannalta tämä on kuitenkin tuhlailevaa, muistuttaa tutkija Satu Huuska Yle Uutisten jutussa.

Käytännön syiden rinnalla toinen asia on estetiikka. Vanhoja puutaloja ja 1960-luvun ostareitakin suojellaan arkkitehtonisten arvojen vuoksi, mutta kuka puolustaisi 1980-luvun toimistorakennuksia?

Helsingin Sanomien artikkelin mukaan harva kaupunkilainen näkee tarvetta suojella 80-luvun arkkitehtuuria. 50-luvun rakennusperintöä osataan jo arvostaa, mutta 60-, 70- ja 80-luvun rakennuksia haukutaan usein rumiksi.

Esimerkiksi Pasilan vuonna 1990 valmistunut juna-asema edusti aikansa tyypillistä suunnittelua kaakelijulkisivuineen. Aseman purkutyöt alkoivat vuonna 2017 ilman, että kansanliikettä olisi kerääntynyt puolustamaan rakennuksen arkkitehtonista arvoa.

Pasilan (puretun) juna-aseman sisäänkäynti. Kuva: Wikimedia Commons / Skorpion87

Pasilan aseman purkutyömaa syyskuussa 2017. Kuva: Lauri Alaviitala

Uusi Pasilan asema rakentuu samaan aikaan kun vanhaa puretaan. Kuva: Lauri Alaviitala, 2017

Nyt Pasilaan nousee uusi juna-asema ja sen viereen valtava Mall of Tripla -kauppakeskus. Kun vertaa kuvaa jo puretusta asemahallista uuden kauppakeskuksen havainnekuvaan, toiminnallisesti ja tilanjaoltaan ne eivät näytä kovin erilaisilta. Enää ei olla 60-luvun lähiöostarilla, mutta ostoskeskusten sisätiloissa ei näyttäisi 30 viime vuoden perusteella enää tapahtuneen valtaisaa muutosta.

Pasilan aseman (jo purettu) asemahalli. Kuva: junafani (jaettu lisenssillä CC-BY-SA-3.0), Wikimedia Commons

Mall of Tripla -kauppakeskuksen sisätilan havainnekuva. Kuva: YIT

Mall of Tripla -kauppakeskuksen havainnekuva. Oikeassa laidassa Pasilan uusi juna-asema. Kuva: YIT

Ulkopuoleltakaan Mall of Triplan sekä siihen kytkeytyvien asuintalojen ulkonäkö ei suuresti eroa vieressä kohoavan Itä-Pasilan 1970-luvun betoniarkkitehtuurista. Kuitenkin uudessa Pasilassa tiivistyy asumisen, vapaa-ajan ja kaupunkiympäristön pitkän aikavälin muutokset: kivijalkakaupasta on siirrytty lähiöostarin kautta megakauppakeskukseen liikenteen solmukohtaan, puutalosta on kivuttu korkealle betonikerrostaloon.

Aikalaiset usein arvostelevat oman aikansa arkkitehtuuria. Yleinen mielipide voi kuitenkin muuttua. Aika näyttää, mikä on 2050-luvun aikalaismielipide tänä päivänä purettavista ja rakennettavista rakennuksista. Muistellaanko silloin haikeana Pasilan vanhan aseman kauneutta? Entä mitä silloin ajatellaan kolmekymppisestä Mall of Triplasta?

Pohdintoja voi jatkaa selaamalla kuvapareja menneistä ja nykyisistä maisemista ympäri Suomea Aikamatkaajat-kampanjan kotisivuilla.

Voit lähettää kampanjaan omia kuvapareja menneestä ja nykyisestä etsimällä ensin vanhan kuvan mainiosta Finna Street -palvelusta, joka etsii historiallisia valokuvia paikkatiedon perusteella juuri sieltä, missä sivustoa selaat.

Lauri Alaviitala, viestintäasiantuntija, 2017