Suomen valokuvataiteen museon jakama apuraha perustuu valokuvaaja Börje Söderholmin ja hänen puolisonsa Dagmar Söderholmin testamenttiin, jolla he siirsivät omaisuutensa nimeään kantavaan rahastoon. Rahasto toimii museon vastuulla ja jakaa vuosittain apurahoja valokuvatutkimukseen.
Pontena rahaston perustamiselle toimi Börje Söderholmin (1922–1998) kiinnostus ja edistämishalu suomalaista valokuvausta kohtaan. Söderholm muistetaan valokuvauksen piirissä vahvana järjestömiehenä ja ammattikunnan aseman ja etujen edistäjänä. Hän hoiti myös alan kansainvälisiä suhteita. Valokuvaajana hänen uransa koostui lehti-, mainoskuvauksesta ja kulttuurin kuvista. Hänen erikoisalanaan muistetaan julkkismuotokuvat, joissa esiintyivät näyttelijät, valokuvamallit, mannekiinit ja taiteilijat.
Söderholmin ensimmäiset työpaikat liittyvät elokuvaan: vuosina 1935–1952 eri tehtävissä Paramount FilmsAb:ssa ja Filmiseppo Oy:ssä, vuodesta 1944 filmi-vuokraajana ja mainos- ja filmipäällikkönä. Söderholm tallensi 1950- ja 1960-luvuilla suomalaisia elokuvia still-kuviksi ja tähtien muotokuviksi. Hän oli todistamassa freelancer TV-tuottajana ja valokuvaajana television tulon Suomeen. Hänen tuotantoonsa ovat tallentuneet TESVISIOn alkuvaiheet 1960-luvulta ja hänen 5-osaisesta tv-sarjastaan ”Elokuva ennen meitä” ainoina säilyneet dokumenttivalokuvat.
Börje Söderholm saattoi hyödyntää elokuvan parissa opittua kuvien lukutaitoa mainosvalokuvauksessaan. Hän toimi mainoskuvaamo Laatukuvan pääkuvaajana ja toimitusjohtajana vuodet 1952–1972.Valokuvaamon arviolta 100 000 kuvan ja negatiivin tuotannon hän lahjoitti aikanaan Suomen valokuvataiteen museon kokoelmiin.
Lehtikuvat sisältävät mm. Suomen 1950–60-luvun poliittista historiaa: valtiovierailuja, koulu- ja seurakuntaelämää, perheitä, sosiaalista työtä, Helsingin rakentamista, liike-elämää, kuuluisuuksia koteineen, vierailevia kansainvälisiä tähtiä, erilaisia kokous- ja tapahtumakuvia jne.
Taiteilijamuotokuviin hän loi oman, persoonallisen tyylin, missä samaan kuvakompositioon on liitetty päällekkäin henkilö eri kuvakulmista yhdessä teoksensa kanssa. Hän käytti myös tuotekuviin tätä trikkikuvamontaasitekniikkaa, jossa samalle negatiiville tai diapositiiville valotetaan useita eri otoksia. Näin mm. Nokian eri tuotantoaloja symboloivat tuotteet saatiin samaan mainoskuvaan. Tänään samantapaiseen tulokseen päästään kuvan digitaalisen käsittelyn avulla.
Kaunotarkuvat kertovat 1960-luvun kuvaamistavoista poseeraustapoineen, ajan muodista ja suosituista mannekiineista. Söderholm kuvasi muotia myös ulkona: puistoissa, kaduilla. Helsinkiläisten muotiliikkeiden näytökset, mutta myös suomalaiset mallit Pariisissa ovat säilyneet reportaasi- ja tuotekuvissa. Oman ryhmän muodostavat usein leikkisät henkilötutkielmat tunnetuista laulajattarista ja näyttelijöistä.
Börje Söderholm luetaan yhdeksi suomalaisen valokuvajärjestöelämän ja tekijänoikeuskysymysten voimahahmoista. Hän toimi mm. Suomen valokuvajärjestöjen keskusliiton FINNFOTO ry:n ja lukuisissa muissa alan luottamustehtävissä ja puheenjohtajana. Hän osallistui valokuvaajien tekijänoikeuslain kehittämiseen Suomen tekijänoikeudellisen yhdistyksen ja Kopioston hallituksen jäsenenä. Vuosina 1985–1994 hän oli Tekijänoikeusneuvoston jäsen ja toimi Pohjoismaisen valokuvaajien tekijänoikeusneuvoston puheenjohtajana vuosina 1989–1991.
Söderholm hoiti aktiivisesti pohjoismaisia valokuvakentän suhteita myös Nordiska Fotograf Förbundetin ja Pohjola-Nordenin kulttuuriedustajiston kautta toimien näiden puheenjohtajanakin. Valtion Kamerataidetoimikunta ja sitä kautta Taiteen keskustoimikunta olivat hänen vaikutuskenttänään kahtena kolmivuotiskautena 1970–1975. Tuolloin luotiin Valtion valokuvataidetoimikunta, jonka toiminta alkoi vuoden 1976 alusta.
Söderholm oli Suomen valokuvataiteen museon säätiön edustajiston ja hallituksen jäsen useita vuosia museon perustamisesta 1969 lähtien. Tunnustuksena merkittävästä työstään Söderholm vastaanotti mm. valokuvataiteilijoiden valtionpalkinnon 1979, Nordiska Fotograf Förbundetin mitalin sekä Norjan, Puolan, Liettuan, Latvian ja pohjoismaisia ansiomerkkejä, taidepalkintoja ja mitaleja. Hän oli Filmivuokraajakerho ry:n ja Suomen Mainosvalokuvaajat ry:n kunniajäsen.
Söderholm sai apurahoja näyttelyitä ja julkaisuja varten. Hän piti kaikkiaan neljä yksityisnäyttelyä: ”Valokuvia 1952–1977” vuonna 1977, ”Puuhun veistetty” vuonna 1991, ”Näin näin” vuonna 1992 eri puolilla Suomea sekä Baltian maissa vuosina 1977–1993 sekä ”Elämäni naiset” Amos Andersonin taidemuseossa vuonna 1997.
Hänen kuvittamiaan teoksia ovat: Ilmari Kianto, Punainen viiva 1964 ja Esa Anttala, Hopeaa rajan takaa 1966, sekä omia kuvateoksiaan: Puuhun veistetty 1991, Näin näin 1992 ja Elämäni naiset – lähihistoriamme naisenkuvia 1997.
Viimeiset vuotensa Söderholm toimi ohjaajana Yleisradion Finlands Svenska Televisionin perhetoimituksessa vuosina 1980–1984. Sen jälkeen hän toteutti itseään vapaana valokuvaajana nauttien valtion taiteilijaeläkettä vuodesta 1985 alkaen.
Pirjo Porkka, amanuenssi
