Tavallisella 36-ruutuisella kinofilmillä on näppärä ominaisuus: se mahtuu kokonaisuudessaan yhdelle noin A4-kokoiselle valokuvapaperiarkille pinnakkaisiksi vedostettuna.
Pinnakkainen on valokuva, joka valmistetaan vedostamalla negatiivi suoraan paperille suurentamattomana. Negatiivin kuvat toistuvat siinä positiiveiksi käännettyinä 1:1 -koossa. Pinnakkainen on vedostajan työväline. Se helpottaa kuvien etsintää ja valmiiksi suurennoksiksi vedostettavien ruutujen valintaa.
35 mm:n rullafilmiä kutsutaan kinofilmiksi, koska se kehitettiin alkujaan elokuvien kuvaamista varten. Liikkuvan kuvan illuusio syntyy, kun elokuvakameralla filminauhalle kuvattu valokuvajono juoksutetaan projektorilla katsojien silmien ohitse 24 kuvan sekuntivauhtia.
Pinnakkaisarkille vedostettuja kinofilmiruutuja tarkastellessa saattaa huomata, miten elokuva pitää sitkaasti kiinni sille alun perin kehitetystä materiaalista. Pinnakkaisarkin kuvat eivät ehkä saavuta 24 ruudun sekuntinopeutta, mutta niiden ajallinen jatkumo muistuttaa kuitenkin siitä ’kinosta’, josta 35 mm:n negatiivi alkujaan sai nimensä: tapahtumat seuraavat toisiaan, henkilöt liikkuvat, kuvauspaikat vaihtuvat. Ajallisuus asettuu vääjäämättömästi valokuviksi pysäytettyjen hetkien väliin.
Toimittaja ja valokuvaaja K-G Roos (1937–1976) matkusti kesällä 1967 Kiinaan ruotsalaisen opiskelijaryhmän mukana, yhtenä ensimmäisistä länsimaisista toimittajista maassa kulttuurivallankumouksen käynnistymisen jälkeen. Saman vuoden elokuussa Hufvudstadsbladetissa ilmestyi hänen viisiosainen artikkelisarjansa matkalta. Roos kuvailee puhemies Maoa palvovien opiskelijoiden organisoimaa propagandaa ja ikivanhan kulttuurin yli vyöryvää fanaattista oikeaoppisuuden aaltoa, jossa toisinajattelijoita ei suvaita. Opiskelijoiden ja maanviljelijöiden väliset jännitteet luovat sisällissodan uhkaa.
K-G Roos, Kiina, 1967. Hopeagelatiinivedos. Suomen valokuvataiteen museo. Maon rintakuvaa viimeistellään Mao-patsaita valmistavalla työpajalla. Valokuva on suurennos edellisen kuvan pinnakkaiselle vedostetusta negatiivista.
Yhdelle matkalla kuvatuista filmeistä on tallennettu kaksi kiinanshakkia pelaavaa pikkupoikaa, ihmisjoukko propagandapilakuvien täyttämän seinän edustalla sekä Mao-patsaita sarjatuotantona valmistavan tehtaan työntekijöitä. Ne ovat pinnakkaisarkilla kuvausjärjestyksessä. Ensin väkijoukko, sitten työpajarakennuksen ovi, jota Mao-rintakuvat reunustavat ja lopuksi kuvanveistopajan työntekijöitä. Ensin yleiskuva, sitten yksityiskohtia. Oheisesta, patsaan viimeistelyä suorittavasta naisesta, on kuvattu kolme ruutua. Rajaus on kaikissa lähes sama, valotusajat vaihtelevat hieman. Yhden kuvista Roos on myöhemmin merkinnyt pinnakkaiseen mustalla tussilla. Valinnut kuvista käyttökelpoisimman.
Pinnakkainen antaa meille mahdollisuuden tutkia kuvaustilannetta. Missä kuva otettiin? Mihin yksityiskohtiin kuvaaja käytti eniten aikaa? Mihin hän syventyi kuvaushetkellä, ja mahdollisesti myös, mitkä kuvat hän myöhemmin valitsi käytettäväksi? (Monilla kuvaajilla on ollut tapana tehdä merkintöjä pinnakkaisiin.) Melkein kuin saisi nähtäväkseen dokumenttielokuvan kuvaajan työstä.
Maria Faarinen, kokoelma-amanuenssi
Lähde: HBL 13.8, 20.8, 23.8, 25.8 ja 27.8 1967
