Museon kokoelmien karttuminen on valokuvan kohdalla värikäs ja monivaiheinen prosessi.
Kaikki Valokuvataiteen museon yli 3,5 miljoonasta valokuvasta ja negatiivista eivät suinkaan ole tulleet tarkan harkinnan tuloksena. Mukaan mahtuu myös seulan läpäisseitä poikkeuksia, erilaisia kuva-arkistojen pahnanpohjimmaisia tai esimerkiksi asiakkaiden yllätyskäyntien lahjoituksia.
Herra Lehtinen on yksi tällainen poikkeustapaus.
Kokoelmadiaari kertoo, että 1980 rouva Lehtinen luovutti museolle valokuvausta harrastaneen miehensä negatiivi- ja paperiarkiston vuosilta 1930–50. Näin museon varastot karttuivat isolla puulaatikolla, joka on saanut odottaa avaajaansa yli 30 vuotta.
Kuluneen puulaatikon kohtalosta on käyty innovatiivisia keskusteluja. Kokoelmissa on riittämiin otteita erityyppisten harrastekuvaajien töistä. Voisiko herra Lehtinen matkata säilytettäväksi johonkin muuhun arkistoon? Vai pitäisikö herra Lehtinen säilyttää sellaisenaan, ison laatikon koko komeus yhtenä installaationa. Se saisi hämmästyttää aina uusia sukupolvia ja kertoa valokuvauksen yhdestä aikakaudesta, filmille taltioidun näppäilykuvan arjesta.
Harrastevalokuvaaja herra Lehtisen puuarkku vuosilta 1930–50. Suomen valokuvataiteen museo. Kuva: Harri Tahvanainen.
Ajan kuluessa herra Lehtisestä on muodostunut museon työntekijöiden mielissä legenda. Uusille tulijoille se esitellään yllätyksenä: tällaistakin meillä on. Puuarkun painavaa kantta raotetaan sen verran, että sisältä paljastuvat ajan patinoimat valokuva- ja paperikasat.
Erikoistutkijan äänestä on arkun äärellä erottavinaan pientä värinää. Herra Lehtinen on kompakti kokonaisuus, eräs aikansa harrastekuvauksen kiteytymä. Sen jälkeen kun tutkija kajoaa laatikon sisältöön ja ryhtyy luetteloimaan ja lajittelemaan, menetämme alkuperäisen ja aidon herra Lehtisen.
Museon tehtävänä on ennen kaikkea taltioida kansallisesti merkittävää aineistoa. Tällaisen satunnaisaineiston arvo saattaa vuosikymmenten saatossa muuttua tutkijoiden silmissä.
Ehkä puuarkku jää seuraavaksikin 30 vuodeksi arkiston suojiin.
Joskus tulevaisuudessa sen avaa nuori tutkija, riemastuu löytämästään ja laatii aineistosta suurta mielenkiintoa herättävän tutkielman. Herra Lehtinen kannetaan sellaisenaan, aikansa kulttuurihistoriallisena esimerkkinä, suuren yleisön ihmeteltäväksi.
Kati Lintonen, tutkija, 2014
