Iiris kyllä tiesi, että maailmassa oli myös toisenlaisia miehiä kuin isä, johtaja Englund. Kaupungilla hän oli nähnyt veltonnäköisiä poikia, jotka kädet taskussa nojailivat seiniin. Yleensä niiden suussa oli tupakka tai hampaiden välistä roiskahti sylki. Kerran eräs oli jopa iskenyt silmää ja viheltänyt Irikselle ja hänen äidilleen. Miltä tuntuisi olla tuollainen julkea poika?
Kun isä taas kerran otti kameransa esiin, Iiriksen asu oli jo valmiiksi suunniteltu. Isän hattu sai kelvata, vaikka se oli liian siisti ja iso, ja siksi pakko työntää takaraivolle. Kun lipan laittoi vinoon, näytti huolettomalta kuten ne pojat. Merimiesasu... no, se oli poikamaisinta mitä Iriksen ja sisko-Gunhildin kaapista löytyi. Asun puutteet korvasi asenne: lantio veltosti eteen ja kädet taskuun ja se paras, nekkupaperista kääritty sätkä, tiukasti hampaiden väliin.
Tällaiset ajatukset olisivat saattaneet edeltää kujeilevan Iiriksen kuvaa, jonka otti hänen isänsä Fritz Englund (1870–1950). Kuvausaikaa ei tiedetä, mutta Iriksen iästä päätellen se oli 1910-luvulla. Iiris syntyi vuonna 1905 ja vaikuttaa kuvassa olevan seitsemän tai kahdeksan vuoden ikäinen. Englund valokuvasi tytärtään aikuisuuteen ja oman perheen perustamiseen asti. Kuva näyttää siltä, kuin kamera olisi laukaistu sumuisessa säässä. Utuinen vaikutelma ja pehmeät sävyt olivat kuitenkin tarkoituksellista, sillä siten valokuvasta sai maalauksen tai grafiikan vedoksen kaltaisen. Taiteellinen vaikutelma korostui.
Fritz Englund oli ahkera valokuvaaja. Englundien perhealbumiin kerätyt kuvat kertovat vuosisadan alun kaupunkilaisporvariston elämästä Helsingissä, vierailuista pikkukaupungeissa sekä loppumattoman pitkistä ihanista kesistä saaristossa. Perheen elämän tallentamisen lisäksi Englundista löytyi myös uuttera valokuvallinen kokeilija. Hän oli erityisen innostunut testaamaan, miten erilaiset tekniset toteutukset muuttivat vedoksen ilmettä ja ilmaisua.
Vaikka vuonna 1907 Suomessakin oli esitelty sensaatiomaiset värifilmille otetut Lumièren Autocrome-diapositiivikuvat, Englund ei käyttänyt värifilmiä. Englund väritti, käsitteli kuviaan retussilla sekä tarkensi ääriviivoja ja yksityiskohtia piirtämällä ja maalaamalla. Englundia ylistettiin myös bromiöljy-, kumi- ja hiilipainovedoksistaan, jotka muistuttavat grafiikanlehtiä. Englund oli aktiivinen harrastajien valokuvaseurassa, joka tunnettiin nimellä Fotografiamatörklubben in Helsingfors. (Seuran nimi muutettiin vuonna 1921 Amatörfotografklubben i Helsingfors, AFK).
Albumikuvista on houkutus hakea ennusmerkkejä, jotka viittaavat ihmisten tulevaisuuteen. Vaikka nyt katsoessa tupakka poikaa esittäneen Iiriksen suussa vie ajatuksia pahanhajuiseen hengitykseen ja keuhkosyöpään, niin tuolloin 1900-luvun alussa se oli merkki naisten vapautumisesta ja tasa-arvopyrkimyksistä. Maalaustaide oli tarjonnut vastaavia esimerkkejä, joista tunnetuin on Elin Danielsson-Gambogin maalausPäättynyt aamiainen (1890). Maalaus kuvaa taiteilijan siskoa, joka rennosti vetää sauhut aamiaisen päätteeksi.
Aikuisena Iriksestä tuli itsellinen nainen ja taiteilija.
Valokuvataiteen museo sai yli 3000 valokuvaa sisältävän Englundin kokoelman lahjoituksena vuonna 1991. Englundin valokuvia esiteltiin Pirjo Porkan kokoamassa näyttelyssä Utua ja poutaa vuonna 1999.
Anna-Kaisa Rastenberger, intendentti, 2011
