Pariisin observatoriossa perustettiin 1880-luvulla maailmanlaajuinen suurhanke, jonka tavoitteena oli valokuvata koko tähtitaivas. Helsingin tähtitieteilijät nuoren professori Anders Donnerin johdolla ottivat vastuulleen oman, pohjoisen kaistaleensa taivaasta.
Taivaankappaleista tiedettiin siinä vaiheessa jo varsin paljon, ja kaukoputkilla näki kuuhun asti. Silti valokuvauksen keksiminen toi tähtitiedettä suuren harppauksen eteenpäin. Varsinkin pitkien valotusten tai useiden päällekkäisten valotusten avulla valokuviin tallentui yksityiskohtia, joita aiemmin ei pelkillä kaukoputkilla voitu havaita. Valokuvat mahdollistivat myös esimerkiksi tähtien säteilyn, liikeratojen ja etäisyyksien tarkemman laskemisen. Kuun pinnasta saatiin havainnollisia valokuvia jo sata vuotta ennen kuin sinne päästiin kävelemään. Tällaiset kuvat ovat varmasti innostaneet tähtitieteilijöitä, mutta tuntuneet erityisen huimaavilta tavallisista ihmisistä, jotka eivät olleet nähneet Kuuta edes kaukoputkella.
Carte du Ciel eli taivaan kartta oli puolen vuosisadan mittainen kansainvälinen tähtivalokuvaushanke, jota johdettiin Pariisista. Hanke alkoi vuonna 1887. Suomalaiset tähtitieteilijät jatkoivat hanketta omalta osa-alueeltaan sinnikkäästi loppuun asti, vielä kauan sen jälkeen, kun se oli muissa maissa jätetty kesken. Viimeiset tutkimustulokset julkaistiin vuonna 1937. Helsingin observatorion pihatorni rakennettiin vuonna 1890 juuri tätä kuvaushanketta varten, kookkaan kaksoisrefraktorin kodiksi. Kaksiputkista laitetta voitiin käyttää sekä kaukoputkena että kamerana. Tähtivalokuvaukseen soveltuva optiikka oli kehitetty Pariisin observatoriossa, ja paras refraktorin runko puolestaan löytyi Saksasta. Tornissa oli myös pimiö kuvatun aineiston kehittämistä varten. Kehitetyistä lasinegatiiveista ei kuitenkaan tehty pimiössä vedoksia, vaan niitä tarkasteltiin niitä varten valmistetuissa mittauslaitteissa. Mittaukset, tarkistukset ja laskelmat veivätkin lopulta enemmän aikaa kuin itse valokuvaus, joka sekään ei ollut silloisin menetelmin aivan vaivatonta.
Tähtivalokuvauksessa käytettiin 16 x 16 cm lasilevyjä. Spektroskooppilevyjä käytettiin spektrografissa, jolla kuvattiin mm. auringonpimennyksessä näkyviä spektrejä. Suomen valokuvataiteen museo.
Anders Severin Donner (1854–1938) toimi Helsingin yliopiston rehtorina ja varakanslerina, mutta pisimmän uran hän teki tähtitieteen professorina. Hän kiinnostui tähtivalokuvauksesta jo sen varhaisvaiheessa, osallistui taivaankarttahankkeen aloituskokoukseen Pariisissa ja toimi hankkeen käynnistäjänä ja johtajana Helsingissä. Donner näki tähtivalokuvissa paitsi tieteellistä, myös kenties taiteellista arvoa, sillä hän esitteli niitä yleisölle Fotografiamatörklubbenin näyttelyssä Helsingissä vuonna 1895. Tähtien kuvaus ei silti riittänyt, vaan Donner valokuvasi vapaa-ajallaan myös maisemia ja ihmisiä.
Anders Donner: Seulaset, valotus 4 t 20 min., kuvattu 4.12.1894. (Valotusaika on tässä pidempi kuin tähtikarttaprojektin kuvissa, joissa aika vaihteli 10 minuutista puoleentoista tuntiin. ) Rajattu uusi vedos alkuperäisnegatiivista: Tuomo-Juhani Vuorenmaa. Alkuperäisnegatiivi: Helsingin yliopisto. Suomen valokuvataiteen museo, Hannula & Hinkka -kokoelma
Suomen valokuvataiteen museossa tähtitieteeseen liittyvä aineisto on esimerkkinä tieteellisen valokuvauksen yhdestä erikoisalasta. Tähtitieteen historia Suomessa, siihen liittyvät esineet ja kuvat kuuluvat tietenkin ensisijaisesti Helsingin yliopistomuseon toimialaan. Paras paikka tutustua niihin on Helsingin Observatorio, josta tämän kokoelmanostonkin esineet ovat alkujaan kotoisin. Siellä on edelleen esillä tähtien valokuvaukseen ja lasinegatiiveille tallentuneiden ilmiöiden mittaukseen käytettyä laitteistoa Donnerin projektin ajalta. Observatorion yllättävimpiä esineitä tähtitietämättömälle kävijälle on ohikulkukone ja erityisesti sen käyttäjälle tarkoitettu pelkistetyn tyylikäs makuusohva! Suosittelen niiden näkemistä omin silmin, vaikka sohvalla makoilu onkin valitettavasti kielletty.
Sofia Lahti, amanuenssi, 2013
Tähtitieteestä, tähtivalokuvauksesta ja Anders Donnerista voi lukea lisää alla olevista lähteistä:
Tapio Markkanen: Valokuva ja tähdet. Teoksessa Valokuvan taide – suomalainen valokuva 1842–1982 ( toim. Jukka Kukkonen, Tuomo-Juhani Vuorenmaa, Jorma Hinkka). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1992, s. 372–373.
Tapio Markkanen: Suuri tähtivalokuvausohjelma. Teoksessa Tähtitieteen vaiheita Helsingin yliopistossa – Observatorio 150 vuotta (Markkanen, Linnaluoto, Poutanen).
