Charles Chaplinin elokuvan Nykyaika (Modern Times, 1936) kuuluisimmassa kohtauksessa liukuhihnan ääressä työskentelevä kulkuri kamppailee valtavien hammasrattaiden ikeessä. Pakkotahtinen työ koneen ääressä suistaa miehen hermoraunioksi. Chaplinille koneellistuminen merkitsi uhkaa ihmisten hyvinvoinnille.
Sukupolvensa menestyneimmän suomalaisen teollisuuskuvaajan Rafael Roosin (1895–1972) tehdasnäkymissä tunnelma ei voisi enempää poiketa Chaplinin visiosta. Myllykosken paperitehtaalla Kouvolassa kuvatun otoksen tunnelma on tyyni, vaikka työmies näyttääkin kovin pieneltä jättimäisen paperikoneen edessä. Hän pitelee käsiään suuren paperirullan pinnalla kuin valtavan petoeläimen kuonolla, jonka hän on juuri taltuttanut hallintaansa. Kone on englantilaisvalmisteinen Walmsley vuodelta 1935, eli PK5, ja se sijaitsee arkkitehti W. G. Palmqvistin suunnittelemassa tehdassalissa. PK5 oli käytössä vuoteen 2002 asti. Nyt sitä ollaan purkamassa, sillä paperinvalmistus Myllykoskella päättyi kokonaan aivan hiljattain.
Rafael Roos, Valtion rikkihappo ja superfosfaattitehtaat, 8.2.1950. Hopeagelatiinivedos. Suomen valokuvataiteen museo.
Myös Valtion Rikkihappo- ja Superfosfaattitehtaiden (nyk. Kemira) tuotantolaitoksessa otetussa valokuvassa harkitusti kuvaan sijoitettu tehtaan työntekijä antaa mittakaavan tehdashallin valtavalle koolle. Valkoiseen takkiin pukeutunut pieni hahmo liikkuu jättimäisten putkien välissä. Hän edustaa teknokratiaa ja järjestystä. Ihminen valvoo, kone tuottaa hyvinvointia.
Roosin valokuvat tehdastiloista ilmaisevat tehokkuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Käytäntö on sanellut laitteiden ja tilojen suunnittelun, mutta taitava valokuvaaja löytää koneistoista myös niiden kauneuden. Vastavalo piirtää esiin kemiantehtaan massiivisen putkiston muodot ja paperikoneen kiiltävä teräskylki hohtaa funkkistyylisen tehdashallin sähkövaloista. Roosin tehdaskuvien modernismi voi nykykatsojan silmissä näyttää naivilta ja romantisoivalta. Hän on kuvissaan luonut ihmisen ja koneen välille harmonian, johon on mahdotonta uskoa näinä teollisuuden alasajon aikoina.
Nuori Rafael Roos oli tähdännyt insinöörin uralle, mutta opinnot Teknillisessä korkeakoulussa katkesivat valokuvaharrastuksen viedessä mukanaan. Intohimosta tuli ammatti, ja Roosista insinöörin sijasta teollisuuden tallentaja ja visualisoija. 30 vuotta täytettyään hän perusti FotoRoos ateljeen, joka toimi ensin Helsingissä Bulevardilla, mutta muutti pian Rautatientorin laidalle osoitteeseen Mikonkatu 15 B. Maineikas valokuvaamo toimi näissä tiloissa liki 50-vuotta, palvellen erityisesti paperi-, metalli-, voimala- ja kaivosteollisuutta. Valokuvauksen lisäksi FotoRoos tuotti myös elokuvia asiakkaidensa tarpeisiin.
Rafael Roos opasti valokuvauksen ja elokuvan tielle myös poikansa K-G Roosin (1937–1976). Toisin kuin isänsä, pojan valokuvalliset intohimot olivat epäkaupallisia ja ideologisia.
Maria Faarinen, kokoelma-amanuenssi, 2012
Lähteet:
Paperikone-blogi
Suomen valokuvataiteen museon valokuvaajatietokanta; Kimmo Seppänen
museoamanuenssi, Kouvolan kaupunginmuseo
