Tässä valokuvaaja Sirkka-Liisa Konttisen kuvassa yhdistyy ihanalla tavalla vapaus, keveys, ilo ja kapinallisuus. Pallolla pomppiva tyttö kiitää pitkin Newcastlen itäisen työväenkaupunginosan mukulakivikatuja. Paljettihameen alle on tungettu lämmittävä villapaita, ja hiukset sojottavat kohti ilmaa.
Tytön historia on saatava selville, joten kirjoitan Konttiselle. Hän on juuri lähdössä Byker-sarjan kanssa New Yorkiin. Mikä sattuma! Sirkka-Liisa ja Byker-sarjaan kuuluva Pallolla pomppiva tyttö ovat ajankohtaisempia kuin koskaan. Seuraavien viikkojen aikana muun muassa New York Times Lens-valokuvajournalismiblogissaan ja Wall Street Journal kirjoittavat Konttisesta ja Byker-sarjasta.
Kun Konttinen muutaman viikon kuluttua palaa takaisin Newcastleen, soitan hänelle. Taustalla kuuluu iloista ja kovaäänistä naurua ja puhetta. Ne kuuluvat samalle Amber-kollektiiville, jossa Konttinen alkoi työskennellä 44 vuotta sitten ja jonka kanssa hän muutti Lontoosta Newcastleen.
Konttinen päätyi kotipaikkakunnaltaan Myllykoskelta Helsingin kautta Lontooseen opiskelemaan elokuvaa. Opiskeluaikanaan Lontoossa Konttinen oli mukana perustamassa Amber-kollektiivia, joka halusi työskennellä toisin kuin ajan valtavirran elokuvateollisuus. Ryhmä suunnitteli jo alkuajoistaan lähtien muuttoa Lontoosta, johonkin pohjoisen teollisuuskaupunkiin. Yhdessä he valitsivat Newcastlen, jossa Konttinen löysi tiensä Bykerin työväenkortteliin.
Kollektiivi toimi ihailemiensa periaatteiden mukaisesti. Jokainen tienasi yhteiseen kassaan, josta kaikille jaettiin minimipalkka. Loput rahat käytettiin työvälinehankintoihin ja uusiin projekteihin. Työväenkulttuuri oli ryhmälle inspiraation lähde, osalle myös oma tausta, josta saattoi ammentaa jatkuvasti. Kollektiivin työskentelyssä yhdistyivät luova työ ja tekniset taidot, joista jokaisella oli mahdollisuus kehittää molempia. Alkuaikoina tuloja toivat muun muassa työt paikallisessa televisiossa, myöhemmin sekä BBC että Englannin kaupallinen Canal 4. tukivat rahoituksellaan ryhmän omaa elokuvatuotantoa kahden vuosikymmenen ajan. Vuonna 1977 ryhmä perusti yhteiskunnalliselle valokuvalle omistetun Side-gallerian sekä rakensi Side Cinema -elokuvateatterin.
Konttinen on ainoa kollektiivin jäljellä oleva perustajajäsen. Vuosien aikana ryhmän koko on vaihdellut, mutta muitakin hyvin pitkäaikaisia jäseniä toimii ryhmässä edelleen.
Bykerissa Konttinen ei lähtenyt etsimään valokuvaprojektia vaan itselleen kotia. Kaupunginosasta löytyi tiivis yhteisö, jossa nuorta naista opastettiin muun muassa kiviportaiden pesussa. Yhteisöllisessä kaupunginosassa ei yksinäisyyttä joutunut kokemaan. Konttinen ihastui kotikortteliinsa visuaalisesti ja valokuvaprojekti sai alkunsa kotikaduilta. Konttinen kulki dokumentoiden tiuhaanrakennetun rivitalomiljöön elämää, iloja ja arkea.
Valokuvauksellisesti aika oli antoisaa, sillä kadut olivat täynnä elämää, eivätkä ihmiset pelänneet kameraa. Toisin kuin nykyisin, lapsia sai kuvata vapaasti. Konttista ei voitu sijoittaa mihinkään yhteiskuntaluokkaan, mikä antoi hänen työlleen vapautta. Esimerkiksi englantilaisen keskiluokan edustajaan suhtautuminen olisi voinut olla epäluuloisempaa. ”Kukaan ei nähnyt syytä pelätä kaltaistani nuorta naista, ulkomaalaisena olin mielenkiintoinen outolintu, varsinkin kun jakelin kuviani ilmaiseksi.” Vielä tytöksi mielletty Konttinen herätti suojeluvaiston katunsa äiti-hahmoissa.
Bykerissa Konttinen eli elämänsä kulta-aikaa, seikkailua maailmalla ja löysi ensimmäisen oman kotinsa. Samalla kaupunginosa oli purku-uhan alla, sillä vuonna 1966 kaupunginosa oltiin päätetty purkaa ja rakentaa uudelleen Ralph Erskinen arkkitehtuurisuunnitelman mukaan. Bykerin purkaminen merkitsi myös Konttiselle kodin menettämistä ja ympäristön muutosta seitsemän siellä vietetyn vuoden jälkeen. Yhteisö ja yhteisöllisyys hävisivät katujen ja kotien myötä ja suru Bykerin tuhosta sai Konttisen välttelemään sitä vuosikaudet. Uutta kaupunkisuunnitelmaa kehuttiin edistykselliseksi, mutta rakennustyöt veivät vuosia. Lupauksista huolimatta eivät asukkaat päässeet muuttamaan vanhoista kodeistaan suoraan uusiin, ja vain harva palasi.
Konttinen dokumentoi Bykeria vuodesta 1969 vuoteen 1981. Projektista syntynyt näyttely matkasi aina Meksiko Cityyn ja Kiinaan saakka. Vuonna 1983 ilmestyi Byker-valokuvakirja sekä samanniminen dokumenttielokuva, joka palkittiin Tampereen lyhytelokuvafestivaaleilla. Byker-näyttely oli esillä valokuvagalleria Hippolytessä, Helsingissä joulukuussa 1985. Tuolloin Jorma Hinkka suunnitteli näyttelyn julisteen, ja kaksi näyttelyssä esillä ollutta teosta päätyi osaksi Hannula & Hinkka -kokoelmaa.
Uudelleenrakennettu Byker eli murrosvaihetta vuonna 2005, jolloin se oli saanut muun muassa ensimmäisen pakolaiskeskuksensa. Siihen asti koko Newcastle oli ollut valkoisen työväenluokan kaupunki, ei kansainvälinen kuten Liverpool tai Bristol. Konttisen Byker-näyttely oli ripustettu paikalliseen yhteisötaloon, johon se oli jäänyt vastaanottamaan uusia asukkaita Bykeriin. Talon väki kutsui Konttisen kameroineen uudelleen kaupunginosaansa.
Konttinen alkoi pohtia minkälainen oli uusi Byker, paikka jota hän oli kotinsa menettämisen jälkeen hylkinyt vuosikaudet. Uuden projektin lähestymistapa oli hyvin erilainen, jo siksi että siihen, mitä ja miten sopi kuvata, suhtauduttiin hyvin eri tavalla. Konttinen alkoi aktiivisesti osallistua uuden Bykerin arkeen. Hän muun muassa toimi kolmen vuoden ajan pakolaisten tukiryhmän aktiivisena jäsenenä. Vähitellen Konttinen alkoi saada kutsuja paikallisten asukkaiden koteihin, ja uusi valokuvaprojekti sai vähitellen alkunsa. Konttinen ikuisti uuden Bykerin asukkaita muotokuviin näiden omissa kodeissa.
Byker, kuten muutkin Konttisen työt, on pitkäjänteinen projekti. Näin työ säilyy tekijälleen mielekkäänä. Myös uudesta valokuvaprojektista, Byker Revised, syntyi sekä näyttely että kirja. Olennainen osa teoskokonaisuutta ovat asukkailta kerätyt tekstit. Yhdessä Amber-kollektiivin kanssa projektista syntyi elokuva, Today I’m With You, joka nähtiin DocPoint 2012 -festivaaleilla Helsingissä.
Mutta kuka on tuo kuvan pallolla pomppiva tyttö? Kun Konttinen kuvasi hänet Bykerissa, tyttö kiisi taiteilijan ohitse juuri sellaista vauhtia kuin kuvassa näkyy. Mutta mitä sitten tapahtui? Antakaamme taiteilijan kertoa:
from Kerry Side-Gallery on Vimeo.
Reetta Haarajoki, vs. näyttelyamanuenssi, 2013
Lähteet:
Sirkka-Liisa Konttisen haastattelu 26.2.2013
Sirkka-Liisa Konttinen: Byker, Bloodaxe Books 2003
Guardian 12.8.2009: “Photographer Sirkka-Liisa Konttinen’s best shot”
www.amber-online.com
