Suomen valokuvataiteen museo kartoitti vuosina 2013–2014 kokoelmiensa avainobjekteja. Tavoitteena oli määritellä museon kokoelmien avainteokset/objektit, joiden kautta museo voi kertoa kokoelmaansa moninaisuudesta laadukkain ja edustavin esimerkein. Erityisesti haluttiin vahvistaa museon itseymmärrystä oman kokoelman vahvuuksista ja avata museotyöhön kuuluvaa arvottamisen ja valinnan problematiikkaa myös museon yleisölle.
Museon kokoelmissa on noin kolme miljoonaa valokuvaa ja negatiivia. Suuren kokoelman onnistunut hallinta edellyttää ymmärrystä kokoelman ja sen osien luonteesta ja kykyä hahmottaa niihin sisältyviä arvoja.
Mitä avaimet ovat ja eivät ole?
* Avainnippu on museolle tarpeellinen työväline. Sen avulla voi havainnollistaa kokoelman sisältöjen moninaisuutta.
* Nipun koostumus ei ole kiveen hakattu eikä lopullinen. Alla oleva, museon ensimmäinen nippu on syksyn 2013 keskustelujen tulos.
* Avainobjekteiksi ei välttämättä ole valittu ”parhaita”, ”tärkeimpiä” tai ”suosituimpia” objekteja vaan sellaisia, joiden avulla voisi parhaiten kertoa kokoelmasta.
* Kyseessä ei myöskään ole suomalaisen valokuvauksen / valokuvataiteen koko avaimisto. Museon kokoelma on laaja, mutta silti rajallinen ja puutteellinenkin: sen avulla ei voi kertoa koko suomalaisen valokuvauksen tarinaa.
* Avaimet avaavat kokoelmaa, ne eivät sulje sitä. Muita kokoelman osia ei nipun myötä suljeta pois eikä siirretä syrjään.
* Avainten järjestys listalla on satunnainen.
Valokuvataiteen museon kokoelmien avainobjektit
Lopullinen avainobjektien joukko valikoitui henkilökunnan yhteisissä keskusteluissa, joissa asiantuntijoiden ”suosikit” toimivat ehdotuksina, joiden pohjalta valinta tehtiin seuraavasti:
1) Suomen Kameraseurojen Liiton kokoelma
(Suomen valokuvataiteen museon peruspääomalahjoitus)
Yksi kahdeksasta vuonna 1969 museon peruspääomaksi lahjoitetusta teoskokoelmasta. Kokoelma käsittää liiton näyttelytoiminnasta sekä Kamera-lehdestä kootun keskeisen harraste- ja ammattilaiskuva-aineiston vuosilta 1922–1969.
Unto Oikkonen, Työn kasvot, 1960, hopeagelatiinivedos. Suomen Kameraseurojen Liiton ja Kamera-lehden kokoelmat, Suomen valokuvataiteen museo.
Erja Hannula ja Jorma Hinkka lahjoittivat vuonna 2012 museolle yli kahdensadan valokuvateoksen kokoelmansa, joka sisältää suomalaisen valokuvataiteen keskeisten tekijöiden valokuvia yli kolmenkymmenen vuoden ajalta. Kokoelmaa esiteltiin yleisölle vuonna 2013 museon Valokuva Taiteeksi -näyttelyssä.
Ismo Kajander, Pariisi, 1981 / 1986, hopeagelatiinivedos, Hannula & Hinkka -kokoelma, Suomen valokuvataiteen museo.
3) Valokuvatalo Pietisen kokoelmat (Aarne Pietinen, Pf-studio)
Pietisen valokuvaamo oli 1950–70-luvuilla Suomen merkittävin kaupallinen kuvaamo, jonka asiakkaina olivat suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan keskeiset toimijat.
Pietisen mainoskuvaamon studiossa kuvattu automainos. Kuvaaja tuntematon, 1967. Digitoitu alkuperäisestä negatiivista. Pietisen kokoelma, Suomen valokuvataiteen museo.
Kokoelma syntyi museon yhteistyöhankkeena Impossible Corporationin ja mukaan kutsuttujen taiteilijoiden kanssa. Jättimäisen polaroid-kameran avulla syntyneiden teosten lisäksi hankkeelle oli ominaista näyttely-, kokoelma- ja yleisötyön vahva yhteistyö sekä projektin monipuolinen dokumentointi. Teokset olivat heti valmistuttuaan esillä Polaroid-näyttelyssä syksyllä 2012.
Nelli Palomäki, Inari at 7, 20x24-koon Polaroid. Suomen valokuvataiteen museo.
5) Wladimir Schohinin autochrome-kuvat
Varhaisen värikuvan ja piktorialismin mestarin teokset sisältyvät museolle deponoituun Amatörfotografklubben i Helsingforsin (AFK) kokoelmaan.
Wladimir Schohin, Rakastunut pari rannalla, autochrome, 1907. AFK:n (Amatörfotografklubben i Helsingfors) kokoelma, Suomen valokuvataiteen museo.
6) I. K. Inhan alkuperäisvedokset
Suomen valokuvataiteen museolla on Inhan alkuperäisvedoksia ja -negatiiveja sekä kopiovedoksia ja -negatiiveja noin 2000 kappaletta. Museo on kartoittanut Inhan koko tuotantoa ja aineistoa valtakunnallisesti I. K. Inha - valokuvaajan tuotanto -hankkeessa.
I.K. Inha, Muhos, kirkon seutu, noin 1895, albumiinivedos. WSOY:n kokoelma, Suomen valokuvataiteen museo.
7) Seppo Saves, Mount Hagen, Uusi-Guinea, 1962
Suomen johtaviin lehtikuvaajiin kuuluneen Seppo Saveksen otos on paitsi ajankuva siirtomaavallan viimeisiltä vuosikymmeniltä, myös esimerkki nk. ratkaisevan hetken periaatteen soveltamisesta.
Seppo Saves, Mount Hagen, Uusi-Guinea, 1962, hopeagelatiinivedos. Suomen valokuvataiteen museo.
8) Ismo Hölttö & Mikko Savolainen: Suomea tämäkin -teoksen alkuperäisvedokset
Ilmestyessään Suomea tämäkin toi suomalaisen valokuvauksen osaksi yhteiskunnallisesti valveutunutta aikalaiskeskustelua. Kirja on visuaaliselta retoriikaltaan kuin tarkoin harkittu kollaasi. Kotimaisessa valokuvakirjallisuudessa vastaavaa ei ollut nähty, vaan esikuvat olivat ulkomailta.
Aukeama kirjasta Suomea tämäkin, kuvat Mikko Savolainen, Ismo Hölttö, teksti Aku-Kimmo Ripatti, 1970. Suomen valokuvataiteen museo.
9) Ulla Jokisalon teoskokoelmat
Ulla Jokisalo on laajan ja monipuolisen uran tehnyt taiteilija, jonka tuotantoa museo on seurannut koko uran ajan. Jokisalolle on ominaista valokuvan ja kollaasitekniikan yhdistäminen ja vahva historiallinen ja esineellinen ulottuvuus.
Ulla Jokisalo, Piiritanssi, 2009, leikattu mustesuihkutuloste, nuppineulat, Suomen valokuvataiteen museo.
10) Heli Rekula, Hyperventilaatio
Vuonna 1993 valmistunut teos ja Rekula tekijänä olivat osa ilmiötä, joka vakiinnutti suomalaisen valokuvataiteen aseman kansainvälisen nykytaiteen kentällä. Rekulan teos on herättänyt keskustelua, hätkähdyttänyt ja joutunut sabotaasin kohteeksikin.
Heli Rekula, Hyperventilaatio, Bodyart-sarjasta, 1993, hopea-värivalkaisuvedos, Suomen valokuvataiteen museo.
Museon kokoelmassa on eri aikakausien valokuva-albumeja. Albumit kertovat ihmisten tavasta hahmottaa, kuratoida, järjestää, säilyttää ja esittää omaa elämää kuvien kautta.
I.K. Inhan valokuva-albumi "Kuvia kotoa Soinilasta". Suomen valokuvataiteen museo.
Valokuvataiteen museon esinekokoelmaan kuuluu muun muassa kameroita, suurennuskojeita ja muuta valokuvaukseen, valokuvan valmistamiseen ja käyttöön liittyvää pienesineistöä. Niiden avulla voidaan paremmin ymmärtää valokuvaajan työtä ja kuvien valmistusprosesseja.
Kävelykepin nuppi, johon on upotettu ns. stanhope-linssi. Dagron, Ranska, 1800-luvun jälkipuolisko. Kuva: Virve Laustela. Suomen valokuvataiteen museo.
13) Museon Valokuvaaja-tietokanta
Kuka kuvasi? -suomalaiset valokuvaajat 1842–1950 on Suomen valokuvataiteen museon ylläpitämä suosittu verkkopalvelu, josta voi hakea tietoa ennen 1950-lukua kuvaustyönsä aloittaneista, Suomessa toimineista valokuvaajista. Verkkopalvelu perustuu museossa pitkään kartutettuun Valokuvaaja-tietokantaan.
Kokoelmien avaimet -opintopiiri
Hankkeen keskeinen työskentelymenetelmä oli opintopiiri, johon kutsuttiin asiantuntijavieraiksi museon entistä ja nykyistä henkilökuntaa, henkilöitä, jotka ovat olleet muodostamassa kokoelmaa ja kirjoittamassa suomalaisen valokuvan historiaa. Lisäksi opintopiirin kuultavana oli museon konservaattori Riitta Koskivirta. Opintopiirissä perehdyttiin museon kokoelmien muodostumiseen. Keskusteluissa etsittiin niitä arvoja ja arvostuksia, jotka kulloinkin ovat kokoelman muodostamiseen vaikuttaneet.
Opintopiiri kokoontui yhteensä kahdeksan kertaa. Koko museon henkilökunta oli tervetullut osallistumaan ja lähes kaikki myös tarttuivat tilaisuuteen. Opintopiiri oli vapaamuotoinen ja keskusteleva, ja kukin kokoontumiskerta muotoutui pitkälti asiantuntijavieraan näköiseksi.
Opintopiirin keskustelut dokumentoitiin äänittämällä. Kaikille asiantuntijoille esitettiin seuraavat kysymykset:
Mitä ajattelit museon kokoelmien sisällöstä tullessasi museoon työhön?
Miten käsityksesi on muuttunut ajan kuluessa?
Jos saat ehdottaa viittä kokoelmaa sekä viittä avainobjektia museon kokoelmista, mitä ne olisivat?
Suurin osa asiantuntijavieraista kyseenalaisti ajatuksen siitä, että olisi mahdollista lopullisesti määritellä ”kokoelman avaimet” tai ydinteokset. Hankkeen lähtökohtiin kuuluikin ymmärrys siitä, että arvostukset ovat aina muuttuvia ja niin taiteen kuin kulttuuriperinnönkin arvottaminen on vahvasti aikaansa ja tekijäänsä sidoksissa olevaa ja subjektiivista.
Opintopiirissä ja blogikirjoituksissa korostettiinkin sitä, että kukin asiantuntija edusti itseään ja puhui omasta taustastaan ja kokemusmaailmastaan käsin. Kuitenkin arvovalinnat ovat merkittävä osa museotyötä, ja se, mitä ilmiöitä tai taiteilijoita museon henkilökunta on kulloinkin arvostanut, on ratkaisevasti vaikuttanut museon toimintaan ja kokoelmaan sekä laajemminkin suomalaisen valokuvan kenttään.
Opintopiirin keskusteluissa tuli ilmi museoammattilaisten ristiriitainen suhtautuminen arvottamiseen. Toisaalta hittilistojen laatiminen nähtiin vääränlaisena yksinkertaistamisena, joka ei johda hedelmälliseen keskusteluun.
Toisaalta pitkään kokoelman kanssa työskennelleet näkivät, että merkittävä osa heidän ammattitaitoaan ja osaamistaan liittyi kykyyn arvostaa, mutta myös arvottaa oman erikoisalan aineistoja. Oma asiantuntemus miellettiin ehkä ensisijaisesti neutraaliksi tiedoksi, ei niinkään tulkinnaksi.
Keskustelun edetessä kävikin selväksi, että tietyt kokoelmaan kuuluvat aineistot nousivat esille säännöllisesti. Ainakin museon sisällä vallitsi konsensus niiden keskeisestä merkityksestä. Muuten näkemyksissä odotetusti painottuivat kunkin asiantuntijan omat tutkimusintressit ja erikoisosaaminen.
Kokoelmien avaimet -hanke toteutettiin osana museon työskentelyä valtakunnallisen TAKO (tallennus ja kokoelmat) -yhteistyön poolissa 6 (taide, oppi ja kokemus).
Kokoelmien avaimet -opintopiiri
